Elokuvajuhlat Linkki etusivulle Linkki uutisiin Osallistu!-linkki Mustamakkara-linkki Nääs-linkki Ö-mappi-linkki Linkit-linkki Festival News logo

Kynä ja paperi
riittävät Chuck Jonesille

Torstaina Chuck Jones tapasi yleisöään. Hän jakoi nimikirjoituksia, minkä jälkeen hän vastaili yleisötilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin lähes kahden tunnin ajan. Jones kertoi melko paljon lapsuudestaan. Hän ei tee piirtäjäksi ryhtymisestään suurta numeroa.

- Minä vain jatkoin piirtämistä, kun muut lapset lopettivat. Jones oli sikäli onnellisessa asemassa, että vanhemmat eivät yrittäneet estää hänen piirtämistään.

Simpsonit ja Space Jam

- Simpsoneiden käsikirjoitus on älykäs, mutta se ei ole varsinaista animaatiota. Animaatio pitää ymmärtää ilman ääntäkin; Simpsoneissa niin ei ole.

Space Jam puolestaan saa katkeraa palautetta.

- Minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Älkää kysykö enempää siitä. Jones ei vastusta tietokoneita, mutta hänen mielestään piirtäminen on ihmisen työtä.

- Tietokone on työkalu ja apuväline. Minun työkalujani ovat olleet kynä ja paperi. Einsteinkin pääsi pitkälle ilman tietokonetta.

Bongaa porkkana

Keskiviikkoiltana elokuvantekijät, kotimaiset julkkikset ja muut kutsuvieraat kokoontuivat Näsinneulaan juhlimaan Väiskiä ja Väiskin isää Chuck Jonesia. Porkkanoita oli katossa, seinillä, ruuassa, drinkkien koristeena ja jopa boolimaljassa. Lähtiessään vieraat saivat mukaansa eväsporkkanan.

Chuck Jones Näsinneulassa
Chuck Jones halusi kuulla valssia. Niinpä illan bändi
Werner Bros. vetäisi omaperäisen esityksensä päätteeksi
Uralin pihlajan. Hmmm, bändin nimi kuulostaa kumman tutulta.


Teksti: Minna Ovaska
Kuvat: Marjo Laukkanen
© tivema 1997
Perjantaina 7. maaliskuuta 1997

[Uutisen alkuun]    [Uutisotsikoihin]     [Palaute]