Elokuvajuhlat Linkki etusivulle Linkki uutisiin Osallistu!-linkki Mustamakkara-linkki Nääs-linkki Ö-mappi-linkki Linkit-linkki Festival News logo

Opiskelija Hanna Miettinen:

TAIK pärjää vertailussa

Kuva Hanna Miettisestä
Ratapenkan ruusun ohjaaja Hanna Miettinen opiskelee
dokumentin tekijäksi. Hän aikoo tehdä lyhytelokuvia
vastaisuudessakin, ainakin opiskeluaikana.

Hanna Miettinen opiskelee kolmatta vuotta TAIK:ssa eli Taideteollisessa korkeakoulussa elokuvataiteen osastolla (ETO). Hän sai elokuvansa Ratapenkan ruusun kotimaiseen kilpailuun. Kaunis elokuva kertoo Hannan isovanhempien rakkaustarinan.

Hanna on tyytyväinen kouluunsa, mutta myöntää, että parantamisen varaakin on. TAIK on valtion koulu ja resursseja on vähän. Kunnat sijoittavat opetukseen anteliaammin.

- Meidän ainoa pakettiautomme ei lähde pakkasella käyntiin, ja valokalustoa ja kameroita joudutaan vuokraamaan, Hanna kertoo.

Tasokas elokuvalinja

Hannan mielestä TAIK:n elokuvapuoli on monessa suhteessa Euroopan korkeatasoisin ja pärjää hyvin kansainvälisessä vertailussa. Vain harva hakeutuu ulkomaille opiskelemaan.

On kuitenkin alueita, jotka jäävät ETO:lla vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi dokumentin tekoa ja kuvausta kannattaa opiskella muuallakin.

Koulutus kallista

Elokuva-alan koulutus on Suomessa toiseksi kalleinta heti hävittäjälentäjien koulutuksen jälkeen. Elokuvataiteen osastolle valitaan vuosittain 12 opiskelijaa. He saavat hyvin yksilöllistä opetusta.

Teksti ja kuva: Elina Venesmäki

© tivema 1997
Perjantaina 7. maaliskuuta 1997

[Uutisen alkuun]    [Uutisotsikoihin]     [Palaute]