Elokuvajuhlat Linkki etusivulle Linkki uutisiin Osallistu!-linkki Mustamakkara-linkki Nääs-linkki Ö-mappi-linkki Linkit-linkki Festival News logo

Perjantaina 7. maaliskuuta 1997

Metropolis

"Metropolis" tuntuu
yhä tuoreelta

Fritz Langin Metropoliksen tunnelma ei ole väljähtänyt vuosien varrella. Tampereen kaupunginorkesteri säestää Berndt Hellerin johdolla elokuvan esitystä perjantaina Tampere-talolla.


Uutta suuntaa Euroopan elokuvalle

Vuosien ihmissuhdekomedian jälkeen pitää löytää jotain uutta, sanoo Münchenin elokuvakorkeakoulun assistentti Margot Freissinger.

Yli 600 lyhytelokuvan veteraani

Unto Kumpulainen on suomalainen kuvaajaveteraani, joka on ikuistanut yhteensä yli 600 lyhytelokuvaa. Hän ei vaihtaisi päivääkään pois yli 50-vuotiselta uraltaan

Nukeilla leikki käy työstä

Prahan elokuvakoulun kasvatti Katariina Lillqvist tekee vieläkin animaationsa ulkomailla.

Palkintojen kahmija rentoutuu erikoissarjassa

Christian Boustanin tietokoneanimaatio Kaupunkeja menneisyydestä - Brugge voitti viime vuonna eri festivaaleilla 23 palkintoa.

Jacksonvillen pahat pojat elokuvassa

Jeff. G. Waxmanin ohjaama Freebird...the movie on ensimmäinen Lynyrd Skynyrd -konserttielokuva.

Cinenova löytää kanavia naisille

Helen de Witt työskentelee naisten elokuvia levittävässä lontoolaisessa Cinenovassa ja metsästää uusia kykyjä Tampereella.

Ranskalaisuus - oui!

Mitenkä kondomit, paavi ja paraatitytöt liittyvät Ranskaan? Sen saat selville, kun katsot Short Cuts -kokoelman, jossa on mukana kuusi ranskalaista lyhytelokuvaa.

Natalia ajaa animaation asiaa

Elokuvan tila Venäjällä ei ole kovin hyvä, koska valtio ei enää tue kulttuuria, sanoo Natalia Lukinih.

Kynä ja paperi riittävät Chuck Jonesille

Juutalainen teki rattopojan töitä

Tunne ratkaisee tuomarin valinnat

Japanilainen nukkeanimaatio valloittaa

Emilia on empaattinen noita

TTT OFF -gallup

DVD:llä näet leffat paremmin kotona

TAIK pärjää vertailussa


© tivema 1997


[Eilisen uutiset]     [Palaute]