Jälleenrakentaja
johtaa "Metropolista"
Itävaltalaissyntyinen kapellimestari ja sävellyksen opettaja Berndt Heller on mies, jolle kuuluu kiitos niin Fritz Langin Metropoliksen kuin monen muunkin eurooppalaisen elokuvavanhuksen musiikin pelastamisesta. Berliinissä elokuvasäveltämistä opettava Heller on ollut mukana kokoamassa uudelleen vanhoja elokuvia ja niihin tehtyjä sävellyksiä.
Kapellimestari salapoliisina
Vanhoista filmeistä on usein liikkeellä erilaisia esityskopioita, mikä tekee alkuperäisversion jäljittämisestä melkoista salapoliisintyötä. Musiikki on hyvä johtolanka: - Suuret ohjaajat kuten Lang ja Murnau teettivät elokuviinsa musiikin, joka toimii täydellisesti yhteen leikkauksen kanssa, Heller kertoo.
Kapellimestari, jolla on kokemusta orkesterin ja liikkuvan kuvan synkronoinnista voi musiikin perusteella kertoa paljon kohtausten järjestyksestä ja leikkauksen rytmistä alkuperäisessä filmissä. Homma toimii toiseenkin suuntaan: Heller on sovittanut Gottfried Huppertzin musiikin vastaamaan mahdollisimman tarkkaan sitä versiota, joka Langin ohjauksesta nykyisin on käytössä.
Perinteen puolestapuhuja
Heller on johtanut Metropolis-esityksiä lähes kymmenen vuotta. Silti hän jaksaa hehkuttaa Huppertzin ansioita.
- Sävellys on todella ainutlaatuinen, sillä se on tehty läheisessä yhteistyössä ohjaajan kanssa. Huppertzin ekspressionismia on vaikea saavuttaa. Sitä voisi verrata yritykseen säveltää uudelleen jokin Mozartin divertimentoista.
Heller ei vastusta uudemman musiikin käyttöä Metropolis-esityksissä, vaikka ihmetteleekin mestarillisen alkuperäismusiikin heikkoa suosiota. - Nykysäveltäjät valjastavat Metropoliksen hevoseksi omien kärryjensä eteen. He luulevat saavansa mainetta säveltämällä musiikin elokuvaan, joka on valmiiksi kuuluisa.
Heller ei halua verrata uusia versioita Huppertzin työhön, koska hänen mielestään Huppertz on aina parempi.
"Metropoliksen" teräs ei ruostu
Fritz Langin scifi-klassikko Metropolis sai ensi-iltansa tammikuussa 1927. Se oli aikansa Independence Day - pelottava ja paatoksellinen erikoisefektitykitys, jossa moderni teknologia nähdään toisaalta uhkana, toisaalta mahdollisuutena. Langin tyyli oli teknisesti uraauurtavaa: kloonausta, androideja ja luonnollisen kokoisten lavasteiden yhdistämistä miniatyyreihin peilien avulla.
Metropolis ideoitiin perhepiirissä. Elokuvan käsikirjoitti Langin vaimo Thea von Harbou ja musiikin sävelsi pariskunnan läheinen ystävä Gottfried Huppertz. He eivät aina tanssineet ohjaajan pillin mukaan. Elokuvan lopussa vallankumousta yrittänyt sorrettu kansa pyytää vallanpitäjiltä anteeksi ja ihmiskunta on taas yhtä - kuin Independence Dayssa konsanaan.
Hollywoodissa Langilta kysyttiin, miksi ohjaaja, joka yleisesti tunnettiin vasemmistolaisena, oli suostunut moiseen loppuratkaisuun. - Vaimoni vaati sitä, tämä vastasi.
Heti ensi-illan jälkeen 120-minuuttinen teos silputtiin tuotantoyhtiön vaatimuksesta lyhennelmäksi Amerikan markkinoita varten. Alkuperäismusiikkia ei enää voitu käyttää, sillä se oli sävelletty noudattamaan ensimmäisen version leikkausta. Sävellys päätyi Huppertzin ullakolle odottamaan seuraavaa esityskertaa. Odotus kesti 60 vuotta, mutta se kannatti. Nyt sekä filmi että musiikki on tuotu Tampereelle.
Teksti: Noora Jokinen
Hellerin kuva: Noora Jokinen
Fritz Langin Metropolis esitetään Tampere-talon Isossa salissa perjantaina kello 20.00. Berndt Heller johtaa Tampereen Kaupunginorkesteria.
Napauta kuvakkeita, niin näet isommat kuvat Metropolis-filmistä.
|