Pohjoismaisuus kiinnostaa
Pohjoismainen elokuva on alkanut kiinnostaa katsojia. Tämän vuoden kansainväliseen kilpailusarjaan tarjottiin ja hyväksyttiin tavallista enemmän laadukkaita pohjoismaisia lyhytelokuvia. Myös elokuvateattereissa on
viime aikoina pyörinyt monia pohjoismaisten ohjaajien teoksia.
Jorgen Vestergaard ja Agneta Persson uskovat pohjoismaisen elokuvan tulevaisuuteen.
- Ihmiset ovat väsyneitä katsomaan vain amerikkalaisia elokuvia. Pohjoismaisten elokuvien laatu on myös parantunut viime vuosina, tanskalainen ohjaaja Jorgen Vestergaard miettii.
Lapsia ei ole unohdettu
Pohjoismaista elokuvaa on Vestergaardin mukaan vaikea määritellä, sillä muista maista poiketen Pohjolassa tehdään erityisen paljon lastenohjelmia.
- Me otamme lapset vakavasti, toteaa ruotsalainen animaattori
Agneta Persson.
Suppeat markkinat
Pohjoismaisia elokuvia on helpointa myydä muihin Pohjoismaihin.
- Meillä on samanlainen historia ja ihmiset ovat kiinnostuneita samoista asioista, Vestergaard perustelee.
Pohjoismaiden on vaikea kilpailla markkinoista Yhdysvaltojen kanssa, koska yhtiöillä ei ole suuria mainosrahoja. Pohjoismaiden elokuvatuotanto on kuitenkin nousussa. Esimerkiksi Tanskassa on muutaman viime vuoden aikana kiinnostuttu erityisesti fiktiivisistä lyhytelokuvista. - Alalle tulee yhä enemmän nuoria ja lahjakkaita elokuvantekijöitä, Vestergaard jatkaa.
Agneta Perssonin mukaan Ruotsissa on alettu tehdä yhä enemmän animaatioita. - Erityisesti naiset ovat innostuneet animaatioiden teosta, Persson toteaa.
Festivaalit tärkeitä
Molempien ohjaajien mielestä elokuvajuhlat ovat pohjoismaalaisille tärkeitä.
- Festivaaleilla voimme tavata toisia ohjaajia ja markkinoida omia elokuviamme, Vestergaard sanoo.
Teksti: Hanna Leppikangas
Kuva: Anne Ravantti
|