
Joku heistä voi hyökätä kimppuusi. Tampereen
yliopiston markkinoinnin opiskelijat tekevät
tutkimusta elokuvajuhlilla kävijöistä. Edessä oikealla
on ryhmän vetäjä Tuula Mittilä.
"Onko Teillä hetki aikaa?"
Millainen on tyypillinen elokuvafestivaaleilla kävijä? Tampereen lyhytelokuvajuhlilla kävijöitä on tutkittu aikaisemminkin, mutta nyt yleisöä ja sen mielipiteitä kartoitetaan perusteellisemmin. Liikkeellä on nelisenkymmentä innokasta Tampereen yliopiston markkinoinnin opiskelijaa, joiden tarkoitus on haastatella neljääsataa elokuvanystävää.
- Kuluttajatutkimusta tehdään kulttuurin alalla yhä enemmän, sanoo ryhmän vetäjä Tuula Mittilä.
Elokuvien esityspaikoilla ihmisiltä kysellään mm. television lempiohjelmia ja ruokailupaikkoja. Erityisesti pyritään selvittämään, mikä saa ihmiset tulemaan festareille yhä uudestaan.
Tulosten avulla lyhytelokuvajuhlat etsivät itselleen lisää sopivia yhteistyökumppaneita, jotka osaltaan auttavat palvelemaan kävijöitä vieläkin paremmin.
Teksti ja kuva: Elina Pirinen
|