Elokuvajuhlat Linkki etusivulle Linkki uutisiin Osallistu!-linkki Mustamakkara-linkki Nääs-linkki Ö-mappi-linkki Linkit-linkki Festival News logo

Torunn Nyen on aina dokumenttijahdissa

Kansainvälisen tuomariston norjalaisjäsen ei ole ensikertalainen; ensimmäinen tuomarointikokemus Tampereelta on vuodelta 1982. Nyt Torunn Nyen on palannut raatiin.

- Omat lyhytelokuvajuhlamme pidetään pienessä Grimstadin kaupungissa vuorten kupeessa, Norjan Kortfilmfestivalenin eli lyhytelokuvajuhlien johtaja Torunn kertoo. Tampereeltakin hän etsii juhlilleen elokuvia.

Simmankin
elokuva Norjassa

- Meillä on Norjassa ainoastaan kansallinen kilpailusarja. Nykyään kaksi kolmasosaa ohjelmistosta koostuu ulkomaisista, mukaan kutsutuista elokuvista.

Norjalaisjuhlien kokoonpano muistuttaa hieman paikallisia juhlia; mukaan kutsutut elokuvat järjestetään erikoisohjelmistoiksi. Mutta vieraista suurin osa on norjalaista filmiteollisuusväkeä. Ulkomaisia vieraita saapuu vuosittain vain parikymmentä.

- Paul Anders Simman Koiranelämää on itse asiassa mukana kansallisessa kilpasarjassamme. Saamelaisena hän voi ottaa osaa sekä teidän että meidän kilpailuumme.

Teksti ja kuva: Jenni Lieto

© tivema 1997
Torstaina 6. maaliskuuta 1997

[Uutisen alkuun]    [Uutisotsikoihin]     [Palaute]