FESTIVAL NEWSIN VUODEN -97 VERKKOVERSION TYYLIKIRJA

Lehden nimi on Festival News ja se ilmestyy Internetissä viisi kertaa maaliskuussa vuonna 1997:

5.3. KESKIVIIKKONA
6.3. TORSTAINA
7.3. PERJANTAINA
8.3. LAUANTAINA
9.3. SUNNUNTAINA

VERKKOJULKAISUN TAVOITE:

Tampereen lyhytelokuvajuhlien verkkojulkaisun tavoite on innostaa ihmisiä lyhytelokuvien seuraamiseen, saapumaan juhlille joko samana päivänä, loppuviikolla tai myöhemmin, vaikka vasta seuraavana vuonna.

Verkkojulkaisu on suunnattu sekä lyhytelokuvien ammattilaisille että amatööreille. Uutisjutut on tarkoitettu molemmille, mutta lisäksi julkaisuun olisi tarkoitus selvittää perusasioita: mikä on lyhytelokuva ja mitä tarkoittaa alaan liittyvä terminologia. Tavoitteena on popularisoida lyhytelokuvaa, demystifioida sitä ja innostaa ihmisiä sen seuraamiseen.

Muille kuin tamperelaisille ja täällä oleville vieraille on tarkoitus tehdä Tamperetta tunnetuksi.

Verkkojulkaisu haluaa erota lehden paperiversiosta. Tähän pyritään tekemällä verkkojulkaisun etusivusta erityisen kiinnostava, sellainen, joka pysäyttäisi ohikulkijan selaamaan julkaisua. Tavoitteena on saada kerran julkaisussamme vieraillut siirtymään kestotilaajaksi eli palaamaan myös seuraavana päivänä sivuillemme.

Etusivun oivalliset otsikot ja ingressimäiset alut saavat kiinnostuneen lukijan jatkamaan syvemmälle julkaisuun: hyvin kirjoitetut jutut tiuhaan toistuvine väliotsikkoineen sekä hyvine kuvineen saavat lukijan selaamaan lehteä kokonaisuudessaan.

Verkkojulkaisumme on tarkoitus myös aktivoida lukijaa. Siihen pyritään muun muassa keskustelupalstalla ja hakupalveluilla, mahdollisesti kilpailulla ja äänestyksillä. Musta Makkara -osasto vastaa jokaisen lukijan piilevään huumorintarpeeseen.

Verkkojulkaisun rakenne

Julkaisu koostuu päivän lehdestä sekä erikoisosastoista.

Tavoite:
Julkaisuun tulevat seuraavat erikoisostot:
-keskustelusivut, joissa on esim. vieraskirja, verkkosuosikkiäänestys ja mielipiteitä leffoista
-Tamperegalleria ja Tampereella tapahtuu
-mustamakkaraosasto: hömppää ja vitsejä
-elokuvaa verkossa -linkkisivu
-arkisto: olleet ja menneet

Toteutui:
Ks. valmis lehti.

Aikataulut

Festival News tehdään Internettiin ilmestymispäivää edeltävänä päivänä.

Päivittäiset toimituskokoukset ovat joka päivä klo 16.15 A 331:ssä, jossa käydään läpi mitä toimittajien ja aperiversion taittajien aamukokouksessa päättämistä jutuista on tulossa ja mihin aikaan. Paikalla on suotavaa olla verkkolehden koko vuorossa oleva toimituskunta.

Paperilehteen menevien juttujen DEADLINE on klo 20 kunakin päivänä. Verkkolehden tekijät aloittavat juttujen käsittelyn välittömästi niiden valmistuttua. Paperilehden taiton tavoitedeadline on klo 23, johon myös verkkolehti pyrkii. Paperilehti jaetaan ilmestymispäivänä kello 12. Suotavaa on, että verkkolehti ilmestyy joka päivä ennen paperiversiota. Lehden mentyä kiinni vuorossa oleva toimituskunta siirtyy analysoimaan illan touhuja erikseen sovittavaan ravitsemusliikkeeseen, mikäli joku paikka on vielä/jo auki.

Juttujen kirjoitustilaksi on joka päivä varattu A 331:n perähuone ja pikkuhuone, josta nuoret journalistit tarvittaessa löytyvät.

Yleistä

Verkkolehden toimituskunnan pukeutuminen on vapaa, mutta pakollinen. Yli 0,5 promillen humalassa ei ole suotavaa esiintyä työaikana.

Staffikortti

Festivaaliuutisten verkkotoimittajat saavat STAFFIkortit, eivät Media-korttia. Staffikortti on sikäli käyttökelpoisempi, että sillä pääsee aina sisälle, mediakortilla taas täytyy varata liput. Staffikortin käyttäjälle ei kuitenkaan ole aina tarjolla istumapaikkaa muualta kuin rappusilta, paitsi Studiossa, jossa rappusilla ei saa paloturvallisuusmääräysten takia istua. Studioon staffikortilla pääsee vain, jos siellä on tilaa.

Pidä kortti AINA mukanasi. Muuten et pääse sisälle.

Lehden koko

Paperilehti ilmestyy 12-sivuisena kaikkina muina päivinä paitsi lauantaina, jolloin lehti on 16-sivuinen.

Verkkolehden sivumäärästä päättää vuorossa oleva toimituskunta. Mikäli asiasta syntyy erimielisyyttä, niin sivumäärän päättää viime kädessä uutissihteeri(t).

Henkilöstön tehtävä

Uutissihteeri:
1. valitsee jutut ja kuvat yhdessä kuvatoimittajan ja käsittelijän kanssa
2. päättää jutun ja kuvan koosta ja väliotsikoista sekä sijoittelusta sivulle
3. suunnittelee ja toteuttaa päivittäiset uutissivut yhdessä käsittelijän kanssa
4. neuvottelee kuvasihteerin ja käsittelijän kanssa päivittäisestä työstä
5. käyttää tarvittaessa pomon valtuuksia (ruoskaa ja porkkanaa)
6. vastaa päällään siitä, että lehti ilmestyy ajoissa
7. jättää seuraavan päivän sihteerille tiedon päivän toteutuneista töistä
8. hoitaa ripeästi muut eteentulevat tehtävät

Käsittelijä:
1. käsittelee jutut ja editoi ne verkkomuotoon Arachnophiliassa
2. lyhentää tai selventää juttuja tarvittaessa
3. valitsee linkit
4. osallistuu taittoon tarvittaessa
5. hoitaa ripeästi muut eteentulevat tehtävät tehtävät

Kuvatoimittaja:
1. valitsee kuvat yhdessä toimitussihteerin kanssa ja tekee kuvatekstit (Vanhat ja julkaisun kuvat ovat Macin kovalevylla kansiossa Filmfest1997. Siellä on noin 300 kuvaa tif-muotoon talletettuna kansiossa FilmFest1997Kuvat. Sisältöpaneelista kannattaa valita symbolinen esitys kansion sisällölle, jolloin näkee kuvien sisällön pienoiskoossa.
Kuvan aktivointi avaa Photoshop ohjelman. Kuvan koko on syytä muuttaa (esim. leveys picxel 100,200,400 ja resolutio 72) Imagesize-valinnasta. Käsittelyn jälkeen kuva talletetaan Save as -valinnasta vol1 kansiosta avattavaan Festkuvakansioon gif-muodossa. Kuvan nimi on lyhennettävä 8 merkin mittaiseksi.
Paperiversion kuvatoimittajat scannaavat tarvitsemansa kuvat ja tallettavat ne H-aseman kansioon FESTKUVAT joko .tif tai .gif muodossa.) Päivän Heinari skannataan sisään esimerkiksi 600 resoluutiolla ja tallennetaan sekä bitmappina että giffinä. Verkkolehti käyttää giffinä tallennettua versiota.
2. muuntaa kuvat verkkomuotoon ja tekee mahdollisen kuvankäsittelyn (bittisyys, väripaletti, gif-muoto)
3. kuvat talletetaan H:aseman Fest/Kuvat-hakemistoon.
4. hoitaa ripeästi muut eteentulevat tehtävät tehtävät

HUOMIO: Sivulle kuvan asettamisen yhteydessä huolehditaan siitä, että alt-parametrille annetaan kuvaa esittävä nimi niitä selaimia varten jotka eivät pysty kuvia tulostamaan (ALT= "kuvan nimi")

Erikoissivujen toimitussihteeri:
1. tekee erikoissivuille tarvittavat päivitykset
(esimerkiksi lisää tapahtumasivuille tietoja, valitsee lukijoiden lähettämiä vitsejä, julkistaa äänestyksen tuloksen sunnuntaina jne.)
2. hoitaa Päivän Heinarin Mustanmakkaran sivuille
3. hoitaa ripeästi muut eteentulevat tehtävät

Festivaaliuutisten jokaisen jutun pituus sovitaan aamulla paperilehden toimituspalaverissa. Näin ollen juttujen pituudet ovat selvillä kello 16:n palaverissä.

Verkkolehden uutissihteerit ja käsittelijät muokkaavat jutuista verkkoon sopivia mielessään tekijänoikeussäädökset ja hyvä lehtimiestapa.

Editori ja tietokoneohjelmat:
-raakatekstin muuttamiseksi HTML-muotoon käytetään Arachnophilia-editoria (manuaali ja erillinen ohje A 318:n kaapissa)
Pohjien tekemiseen voidaan vallan hyvin käyttää jotain muuta editoria henkilöstön mieltymysten mukaan.
-tekstit käsitellään TOTI-järjestelmässä
-kuvat käsitellään Photoshopissa tai PaintShop Prossa ja myös
SmartSaverissa, joka löytyy A 318:n tulostimen vieressä olevalta päätteeltä. SmartSaver rutistaa kuvat huomattavasti pienempään kokoon.
-linkkien tarkistamiseen käytetään LinkBot-ohjelmaa

TEKNISTÄ PERUSTIETOA SEKÄ ERINÄISIÄ SUOSITUKSIA:

Sivut
- jutut löytyvät TOTI KMSIHT-korista, salasana on kala
-materiaalit ja keskeneräiset työt säilötään h-asemalle, Fest-kansioon. Huom! h-asemalle ei voi tallentaa tiedostoa xxxxx.html, vaan ainoastaan kolmemerkkisellä "hännällä" eli muodossa xxxxx.htm.
- valmiit sivut siirretään FTP:llä kieloon ja hakemistoon /vol/www/dokumentit/festnews
- sivut siirretään valmiiksi linkitettyinä kokonaisuuksina
- pistekoko: sivun leveys 666 pikseliä
- reunapalkki, jossa siirtymät eri avainsivuille: 166 pikseliä
- nimiöpalkki: leveys 500 pikseliä, korkeus ??? pikseliä
- navigointinäppäimet sivun alalaitaan
- kuvan ympärille merkitään hspace=15

Jutut
- kirjasintyyppi on Times New Roman
- sekä otsikko, väliotsikko että leipäteksti ovat samaa kirjasintyyppiä
- pääotsikko ja väliotsikko sidotaan pääsääntöisesti vasempaan, oikea liehu -otsikot tulee rakentaa tasapainoisesti, eli siis rivit pyritään rakentamaan yhtä pitkiksi
- jutun väliotsikot rakennetaan niin, että samassa jutussa on vain joko yksi- tai kaksirivisiä väliotsikoita
- väliotsikoita käytetään viljalti eli vähintään yksi per ruutu
- etusivulta siirtyminen itse juttuihin: otsikko ja mahdollinen kuva ovat linkkejä
- Typografiaa: <H1>otsikko</H1>, <H3>väliotsikot</H3>
- ingressiä ei eroteta millään typografisella tavalla
- kappaleet erotetaan toisistaan tyhjällä rivillä, ei sisennyksiä
- leipäteksti sidottu vasempaan laitaan, oikea liehu
- kuvatekstit sijoitetaan pääasiallisesti kuvien alle, vasemmalle sidottu, oikea liehu
- kuvateksti on enintään kuvan levyinen (huom. erityisesti, jos käytetään thumbnail-kuvia, joita klikkaamalla siirrytään suurempaan kuvaan)
- kuvatekstit kursiivilla, koko sama kuin leipätekstissä
- lainaukset: sanalainaukset "hipsukoihin", puhesitaatit aloitetaan tavuviivalla, jonka jälkeen tulee tyhjä lyönti. Siis kapteeni käskee: - Lainatkaa näin!
- puhesitaatti alkaa aina uuden kappaleen
- henkilönimet puolilihavalla (elävät ja kuolleet tasa-arvoisesti), taideteosten nimet kursiivilla
- ulkomaalaisten nimien oikeinkirjoitus tulee tarkistaa, jäljempänä on listaus HTML:n erikoiskoodeista
- kirjoittajan ja kuvaajan nimet jutun loppuun puolilihavalla, vasemmalle tasattu, oikea liehu
Teksti: Lasse Lehtiö
Kuva(t): Laura Linssi
- luvut ryhmitetään (ei kuitenkaan vuosiluvut, vaan näin 1997) kolmen luvun ryhmiksi lopusta lukien, väliin sitova välilyönti (&nbsp;) eli tyyliin 10&nbsp;000, joka tulostuu 10 000
- juttujen asioita koskevat, toimitetut linkit sijoitetaan jutun loppuun Lisätietoa-otsikon alle
- linkeistä tulee kertoa täydellisen URL-osoitteen lisäksi, minkä tyyppinen linkki on: kenen tekemä k.o. sivu on, onko se kaupallinen vai ei-kaupallinen ja mielellään lyhyt luonnehdinta sisällöstä

Kuvat
- kuvat löytyvät g-asemalta, Festnews-kansiosta
- ota kuva ruudulle esim. Photoshopissa ja tallenna resoluutiolla 72, 8-2-bittisenä, vaihda väripaletti, jos kuvassa on turhia sävyjä, gif-tai jpeg-muodossa
- kuvien koko esim 100x150 pikseliä, ei enempää kuin 3,5 kt
- keskeneräiset materiaalit säilötään h-asemalle, Fest-kansioon
- palettiongelmat täytyy ratkaista
- mahdollisesti käytetään ns. thumbnail-kuvaa eli pikkukuvaa, jota klikkaamalla päästään katsomaan erillisellä sivulla sijaitsevaa suurempaa kuvaa
- pienten ja suurten kuvien käyttö tulee ratkaista tapauskohtaisesti
- jos käytetään pieniä kuvia, pitää tehdä kaksi kuvatekstiä: pienelle kuvalle lyhyempi, isommalle pidempi
- suuri kuva tulee olla GIF89-interlaced-muodossa
- Kuvia valmistetaan kolmea kokoa: pieni, keskisuuri ja suurehko

Erikoiskoodit
Tässä on joidenkin erikoismerkkien koodeja. Enemmän tietoa löytyy esimerkiksi osoitteesta:
http://www.sandia.gov/sci_compute/symbols.html
jossa on Sandia National Laboratoriesin 5-sivuinen selvitys asiasta (HTML Special Character Entity Names).

Koodi Merkki (Selitys)
&copy; © (A copyright symbol)
&nbsp;   (non-breaking space) sitova välilyönti
&shy; ­ (soft hyphen) tavutusvihje

Kirjaimien erikoismerkkejä
Koodi Merkki (Selitys)
&aacute; á (small a, acute accent)
&acirc; â (small a, circumflex accent)
&aelig; æ (small ae diphthong (ligature)
&agrave; à (small a, grave accent)
&aring; å (small a, ring)
&atilde; ã (small a, tilde)
&auml; ä (small a, dieresis or umlaut mark)
&ccedil; ç (small c, cedilla)
&eacute; é (small e, acute accent)
&ecirc; ê (small e, circumflex accent)
&egrave; è (small e, grave accent)
&euml; ë (small e, dieresis or umlaut mark)
&iacute; í (small i, acute accent)
&icirc; î (small i, circumflex accent)
&igrave; ì (small i, grave accent)
&iuml; ï (small i, dieresis or umlaut mark)
&ntilde; ñ (small n, tilde)
&oacute; ó (small o, acute accent)
&ocirc; ô (small o, circumflex accent)
&ograve; ò (small o, grave accent)

Sivujen viimeistely ennen kielolle siirtoa
* Tarkista, että sivujen tileksi on merkitty jotain sivuun viittaavaa järkevää ja erottelevaa ilmaisua, kuten "Festival News-osasto-sivun nimi", "Festival News- torstain uutiset", mutta ei esimerkiksi pohja3.
* Tarkista että sivujen linkitykset toimivat oikein.
* Jokaisen osaston avaussivu talletetaan ja siirretään nimellä index.htm.

Työn iloa!


[Sivun alkuun]    [Takaisin Tekijät-sivulle]