Sisältöön
tampereen yliopisto: hallinto: rehtoristo:
Hallinto - Tampereen yliopistoTampereen yliopistoHallinto - Tampereen yliopisto
Hallinto

Rehtorin päätöksiä 2009

2007 - 2008 - 2010

Rehtorin päätös 29.12.2009:

SIIRTYMÄKAUDEN TYÖSUOJELUTOIMIHENKILÖT

Yliopistojen nykyiset työsuojeluorganisaatiot perustuvat työsuojelun valvontalakiin, valtion työsuojelun yhteistoimintasopimukseen sekä yliopistojen paikallisiin sopi­muksiin. Valtion sopimusta ei sovelleta yliopistoihin enää vuoden vaihteen jälkeen ja paikalliset yliopistojen sopimukset on irtisanottu päättymään 31.12.2009.

Mahdollinen uusi työsuojelua koskeva sopimus on osa parhaillaan käytäviä yliopis­tojen työehtosopimusneuvotteluita. Sen jälkeen kun uusi sopimus työsuojelun yh­teistoiminnasta on keskustasolla saatu aikaan, voidaan aloittaa paikalliset neuvottelut uudesta paikallisen tason työsuojelun yhteistoimintasopimuksesta. Yliopistot joutu­vat kuitenkin tässä vaiheessa valitsemaan uuden työsuojelun organisaati­onsa työsuojelun valvontalain säännösten mukaisesti.

Tampereen yliopiston työnantajaedustajat ja yliopiston henkilöstöjärjestöjen edusta­jat ovat 9.12.2009 pitämässään kokouksessa yksimielisesti hyväksyneet, että

  • nykyiset 3 työpaikkaa säilytetään,
  • työsuojeluvaltuutettujen lukumääräksi, että kullakin työpaikalla on yksi työsuojelu­valtuutettu ja hänellä kaksi varamiestä eli entiset lukumäärät,
  • työsuojelutoimikunnan jäsenmäärä on sama kuin nykyisen työsuojeluneuvottelu­kunnan eli kahdeksan, samoin kokoonpano,
  • työsuojeluvaltuutettujen ja varavaltuutettujen valinta sekä työsuojelutoimikunnan muiden jäsenten valinta toimitettavaksi sopuvaalina tässä muutostilanteessa tiu­kassa aikataulussa, ja tämä hyväksyminen on ollut kehotus vaalien järjestämi­seen.

Näin ollen työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut ovat lääketieteellisen toiminnan yksiköitä varten eli Kaupin kampuksella, Hämeenlinnassa toimivia yksiköitä varten Hämeenlinnassa ja muita yksiköitä varten keskustakampuksella.

Tampereen yliopiston työsuojelun yhteistoimintaelimissä toimivat liitteen mukaisesti 17.12.2009 toimitetun sopuvaalin perusteella seuraavat henki­löt:

Työsuojeluvaltuutetut

Tampereen yliopiston muut työpaikat kuin lääketieteellisen toiminnan työpaikat ja Hämeenlinnassa toimivat työpaikat:

Työsuojeluvaltuutettu opintotukipäällikkö                 
Eini Mäkelä
I varavaltuutettu erikoistutkija Anne Koski
II varavaltuutettu toimistosihteeri Merja Koivisto

lääketieteellisen toiminnan työpaikat:

Työsuojeluvaltuutettu   
erikoislaboratoriomestari        
Tuula Myllymäki
I varavaltuutettu laboratoriopäällikkö Pekka Vilja
II varavaltuutettu erikoislaboratoriomestari Paula Kosonen

 Hämeenlinnassa toimivat yksiköt:

Työsuojeluvaltuutettu
lehtori                                  
Veijo    Torvinen
I varavaltuutettu hallintopäällikkö Elisa Parvela
II varavaltuutettu
lehtori Markku Luomalaht

Työsuojelutoimikunta

Työnantajaa edustavat jäsenet:

Hallintojohtaja Timo Lahti
Työsuojelupäällikkö Taina Vimpari

 Muut jäsenet (suluissa varajäsenet):

Erikoislaboratoriomestari Arja Ahola (erikoislab.mestari Paula Koso­nen)
Tekninen avustaja Erkki Jokinen (osastosihteeri Riitta Reponen)
Laboratoriomestari Pauli Mäkinen (laboratoriomestari Maija Koskela)
Erikoistutkija Anne Koski
Professori Markku Kulomaa (professori Tapio Visakorpi)
Koulutussihteeri Arja Liikanen (erikoislab.mestari Marja-Leena Koski­nen)

Rehtorin päätös 29.12.2009:

YLIOPISTOKOLLEGION TÄYDENTÄMINEN/PROFESSORIT

UYoL (558/2009) 22 §:ssä säädetään julkisoikeudellisen yliopiston yliopistokollegiosta. Tampereen yliopiston johtosäännön (uusi hallitus hyväksynyt 20.10.2009) 6 §:n mukaan yliopistossa on yliopistokollegio, jossa on 45 jäsentä ja heillä on henkilökohtaiset varajäsenet. Yliopistokollegion jäsenten valinnasta ja toimikaudesta on lisäksi määrätty Tampereen yliopiston yliopistokollegion vaalijohtosäännössä (uusi hallitus hyväksynyt 18.11.2009).

Yliopistokollegion vaalilautakunta on 16.12.2009 vahvistanut Tampereen yliopiston yliopistokollegion jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen kaudelle 1.1.2010-31.12.2013 ilman vaalia professorien ryhmässä 14 jäsentä. Vaalilautakunta on todennut, että professorien ryhmän mahdollinen täydentäminen TayJS:n ja TayVaaliJS:n määräysten mukaiseksi jää yliopiston hallinnosta päättävien toimielinten ratkaistavaksi. 30.11.2009 päivätty ja allekirjoitettu Pami Aallon (varaehdokas Pirjo Saransaari) ehdokaslista professorien ryhmän puuttuvaksi jäseneksi ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen oli Pami Aallon virkamatkan vuoksi saapunut määräajan jälkeen.

UYoL 17 §:n 2 momentin 1 kohdan, 22 §:n 1-2 momentin, Tampereen yliopiston johtosäännön 6 §:n 1 momentin ja 36 §:n 4 momentin, Tampereen yliopiston yliopistokollegion vaalijohtosäännön l ja 3 momentin ja 23 §:n nojalla sekä ottaen huomioon UYoLVpL 6 §:n 1 momentissa ja 17 §:n 2 momentissa säädetty rehtori päättää täydentää nelivuotiskaudeksi asetetun yliopistokollegion professorien ryhmän Tampereen yliopiston johtosäännön ja yliopistokollegion vaalijohtosäännön määräysten mukaiseksi 15 jäseniseksi siten, että yliopistokollegion varsinaiseksi jäseneksi tulee myös professori Pami Aalto henkilökohtaisena varajäsenenään professori Pirjo Saransaari toimikaudeksi 1.1.2010-31.12.2013.

Rehtorin päätös 16.12.2009:

TAMPEREEN YLIOPISTON HALLINTOKESKUKSEN TYÖJÄRJESTYS

Rehtori hyväksynyt 16.12.2009 Tampereen yliopiston hallituksen 20.10.2009 hyväksymän johtosäännön 29 §:n 4 momentin nojalla

1 § Yleistä

Hallintokeskuksen tehtävistä ja sen johtamista koskevista hallintojohtajan tehtävistä on määrätty Tampereen yliopiston johtosäännön 29 ja 30 §:ssä.

2 § Hallintokeskuksen toimintayksiköt

Tehtäviensä hoitamiseksi hallintokeskus jakautuu seuraaviin toimintayksiköihin:

1) hallintojohtajan johtama hallintokeskuksen yhteinen yksikkö
2) henkilöstö- ja lakiasiain osasto
3) talousosasto
4) opinto- ja kansainvälisten asiain osasto
5) opetuksen ja tutkimuksen kehittämisyksikkö
6) suunnitteluyksikkö
7) viestintäyksikkö sekä
8) tilapalveluyksikkö.

Hallintojohtaja ratkaisee epäselvissä tapauksissa, mille hallintokeskuksen toimintayksikölle asia kuuluu.

3 § Toimintayksiköiden johtaminen

Tämän työjärjestyksen 2 §:n mukaisen toimintayksikön toimintaa johtaa hallintojohtaja, osastopäällikkö, suunnittelupääl­likkö, tiedotuspäällikkö, tilapalvelupäällikkö ja rehtorin määrä­ajaksi määräämä opetuksen kehittämispäällikkö tai tutkimuksen kehittämis­päällikkö. Päälliköiden tehtäviin kuuluu tukea rehtoria ja hallintojohtajaa yliopiston johtamisessa.

Hallintojohtajan estyneenä ja esteellisenä ollessa hänen tehtäviään hoitaa hen­kilöstö- ja lakiasiain osaston osastopäällikkö, jollei tehtävien hoitamisesta hallintojohtaja toisin päätä.

Hallintokeskuksen osaston tai yksikön päällikön estyneenä tai esteellisenä ol­lessa päällikön tehtäviä hoidetaan seuraavasti:

  • henkilöstö- ja lakiasiain osastolla henkilöstöpäällikkö
  • talousosastolla laskentapäällikkö
  • opinto- ja kansainvälisten asiain osastolla kansainvälisten asiain päällikkö
  • muissa yksiköissä hallintojohtaja tai hänen määräämänsä henkilö.

Mikäli henkilöstöpäällikkö, laskentapäällikkö ja kansainvälisten asiain päällikkö ovat hekin estyneitä tai esteellisiä, tehtäviä hoitaa tällöin hallintojohtaja.

4 § Voimaantulo ja voimassaolo

Tämä työjärjestys tulee voimaan 1.1.2010.

Ennen tämän työjärjestyksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Rehtorin päätös 15.12.2009:

OPETUSNEUVOSTON KOKOONPANON MUUTTAMINEN 

Opetusneuvoston varsinainen jäsen, professori Eija Syrjäläinen on estynyt osallistumasta opetusneuvoston kokouksiin kevätlukukaudella 2010. Kasvatustieteiden tiedekunnan johtoryhmä on esittänyt Syrjäläisen tilalle kasvatustieteiden tiedekunnan edustajaksi koulutusjohtaja Harry Silfverbergiä 31.7.2010 saakka.

Rehtori päätti nimetä opetusneuvostoon varsinaiseksi jäseneksi  professori Eija Syrjäläisen tilalle kasvatustieteiden tiedekunnan edustajaksi koulutusjohtaja Harry Silfverbergin  31.7.2010 päättyvän toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.

Rehtorin päätös 14.12.2009:

TEHTÄVIEN TÄYTTÖKIELTO

Tampereen yliopiston uusi strategia on tulossa yliopiston hallituksen päätettäväksi helmikuussa 2010.

Koska strategiatyö on yliopistossamme kesken, eikä sen ja yliopiston taloustilanteen edellyttämiä linjauksia vielä ole voitu tehdä, rehtori päättää, että rehtori ei toistaiseksi myönnä lupaa tehtävien täyttämiseksi yli kahdeksi vuodeksi.

Tutkijakoulujen tehtäviin sekä akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtäviin henkilöstö voidaan ottaa koko myönnetyksi kaudeksi.

Tämä päätös tulee voimaan heti. Tällä päätöksellä kumotaan rehtorin päätös 5.9.2008 virkojen ja tehtävien täyttökiellosta ja rehtorin päätös 29.1.2009 virkojen ja tehtävien täyttökiellon osittaisesta purkamisesta.

Rehtorin päätös 7.12.2009:

OPINTOTUKILAUTAKUNNAN KOKOONPANON MUUTTAMINEN

Opintotukilautakunnan puheenjohtaja, erityisasiantuntija Matti Jussila on pyytänyt vapautusta opintotukilautakunnan jäsenyydestä 7.12.2009 lukien. Nykyisen lautakunnan varsinainen jäsen lehtori Päivi Stöckell on lupautunut toimimaan puheenjohtajana ja professori Raija Huhtanen  lupautunut varsinaiseksi jäseneksi opintotukilautakuntaan.

Opintotukilautakunnan uusi kokoonpano 30.4.2010 päättyvän toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi on seuraava:

lehtori Päivi Stöckell, puheenjohtaja  (uusi)
(varajäsen, opetushoitaja Arto Viitanen)

opiskelija Katri Seppänen, varapuheenjohtaja
(varajäsen, opiskelija Laura Karjalainen)

opiskelija Juho Järvenpää
(varajäsen, opiskelija Pekka Kankaanpää)

opiskelija Aleksi Rantala
(varajäsen, opiskelija Virpi Viljanmaa)

lehtori Pentti Hietala
(varajäsen, yliassistentti Marita Mäkinen)

professori Raija Huhtanen  (uusi)
(varajäsen, professori Jukka Kultalahti)   

Opintotukilautakunnan sihteerinä ja esittelijänä toimii opintotukipäällikkö Eini Mäkelä (varahenkilönä opintotukisihteeri Tiina Majanen-Heikkilä).

Rehtorin päätös 17.11.2009:

REHTORIN JOHTORYHMÄN ASETTAMINEN

Tampereen yliopiston uuden johtosäännön mukaan toimielimellä voi olla tukenaan johtoryhmä.

Tämän johdosta rehtori on päättänyt kutsua omaa johtamistyötään ja päätöksentekoaan sekä hallitukselle tapahtuvaa valmistelutyötä tukemaan johtoryhmän, johon rehtorin puheenjohdolla kuuluvat vararehtorit, hallintojohtaja, talousosaston päällikkö, henkilöstöpäällikkö ja tiedotuspäällikkö. Johtoryhmän sihteerinä toimii yliopiston hallituksen sihteeri. Kulloisenkin asian valmistelusta riippuen johtoryhmän kokoukseen voidaan kutsua myös muita asiantuntijoita.

Rehtorin päätös 10.11.2009:

YLIOPISTOKOLLEGION KOKOONPANON MUUTTAMINEN

Yliopiston hallituksen 6.8.2009 asettaman väliaikaisen yliopistokollegion I kiintiön jäsenet dekaani Arto Haveri ja dekaani Jyrki Nummenmaa sekä II kiintiön jäsen kehittämispäällikkö Kaisa Lammi ovat tulleet valituiksi yliopiston uuden hallituksen jäseniksi 31.12.2012  päättyväksi toimikaudeksi ja he ovat pyytäneet eroa kollegiosta.

Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta on valinnut dekaaniksi professori Markku Sotaraudan toimikaudeksi 1.9.2009-31.7.2010 ja informaatiotieteiden tiedekunta on valinnut dekaaniksi professori  Lauri Hellan ajoiksi 1.9.-18.10.2009 ja 16.12.2009-31.7.2010 ja professori Reijo Savolaisen ajaksi 19.10.-15.12.2009.

Tämän vuoksi rehtori ottaen huomioon uuden yliopistolain (558/2009) 15 §:n 6 momentin sekä Tampereen yliopiston johtosäännön 13 §:n 1 momentin 10 kohdan                                         

  1. myöntää professori Arto Haverille, professori Jyrki Nummenmaalle  ja kehittämispäällikkö Kaisa Lammille eron väliaikaisen yliopistokollegion jäsenyydestä 7.9.2009 lukien ja

  2. nimeää Arto Haverin tilalle dekaani Markku Sotaraudan ajaksi  7.9.-31.12.2009 sekä Jyrki Nummenmaan tilalle dekaani Reijo Savolaisen ajaksi 19.10.-15.12.2009 ja dekaani Lauri Hellan ajaksi 16.-31.12.2009 ja

  3. nimeää Kaisa Lammin tilalle lehtori Juhani Norrin ajaksi 7.9.-31.12.2009.

Rehtorin päätös 10.11.2009:

TIETOHALLINNON JOHTORYHMÄN KOKOONPANON MUUTTAMINEN

Rehtori on päättänyt muuttaa tietohallinnon johtoryhmän kokoonpanoa henkilömuutoksista johtuen. Johtoryhmästä ovat jääneet pois vararehtori Juhani Lehto, tutkija Marja Vehviläinen ja opiskelija Sini Lehto.

Tietohallinnon johtoryhmän uusi kokoonpano 31.12.2011 päättyvän toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi  on seuraava:

vararehtori Harri Melin, puheenjohtaja  (uusi)
tietohallintojohtaja Seppo Visala
professori Jyrki Nummenmaa
koulutusjohtaja Kati Hakkarainen
lehtori Tytti Suojanen  (uusi)
yliassistentti Timo Portimojärvi
yliassistentti Jukka Tuomela
opetusteknologiapäällikkö Pasi Kytöharju
osastopäällikkö Mikko Markkola
osastopäällikkö Päivi Mäntysaari
suunnittelupäällikkö Mauri Pimiä
tilapalvelupäällikkö Taina Vimpari
erikoissuunnittelija Timo Vuorisalmi
opiskelija Tytti Karvonen  (uusi)

Johtoryhmän sihteerinä toimii tietoturva-asiantuntija Juha-Matti Heimonen.

Rehtorin päätös 3.11.2009:

YLIOPISTOJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ, OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN ARVIOINTI­RYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta yliopistoissa 21.6.2006 allekirjoitetun tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti yliopistoissa on kaksi työnantaja- ja palkansaajaosapuolten yhteistä arviointiryhmää: oma ryhmä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten ja oma ryhmä muun henkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten.  

Tampereen yliopistossa on asetettu opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmä rehtorin päätöksellä 17.2.2006.

Tampereen yliopiston tieteentekijät ry:n hallituksen tekemän esityksen perusteella rehtori päättää muuttaa uuden palkkausjärjestelmän edellyttämän opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmän kokoonpanoa 1.11.2009 lukien seuraavasti:

Työnantajan edustajina

Rehtori Kaija Holli, puheenjohtaja
Vararehtori Pertti Haapala, varapuheenjohtaja

Osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta
henkilökohtainen varajäsen henkilöstöpäällikkö Pirjo Hankala

Henkilöstöjärjestöjen edustajina

Professori Irma Virjo, Professoriliiton Tampereen yliopiston osasto
henkilökohtainen varajäsen ma. professori Satu Kalliola (31.12.2009 saakka)

Tutkija Pauliina Järvinen-Alenius, Tampereen yliopiston tieteentekijät ry
henkilökohtainen varajäsen yliassistentti Olli Sotamaa

Lehtori Aarno Ahteensivu, Tampereen yliopiston lehtorit ry                  
henkilökohtainen varajäsen lehtori Maarit Piipponen

Rehtori on määrännyt arviointiryhmän sihteerin päätöksellään 7.8.2007.

Rehtorin päätös 2.11.2009:

YLIOPISTOKOLLEGION VAALIN VAALILAUTAKUNNAN ASETTAMINEN

Tampereen yliopiston yliopistokollegion vaali nelivuotiskaudeksi 1.1.2010-31.12.2013 järjestetään joulukuun alkupuolella kuluvana vuonna. Vaalin järjestämisessä noudatetaan soveltuvin osin voimassa olevan vaalijohtosäännön hallituksen vaalia koskevia säännöksiä, koska yliopistokollegion vaalin vaalijohtosääntöehdotus tulee yliopiston uuden hallituksen käsiteltäväksi kokouksessa 18.11.2009.

Nykyisen Tampereen yliopiston vaalijohtosäännön 5 §:n mukaan rehtori asettaa hallituksen vaalia varten vaalilautakunnan, jonka tehtävänä on huolehtia vaalin toimeenpanemisesta siten kuin siitä on määrätty. Vaalijohtosäännön 6 §:n 1 momentin mukaan vaalia varten asetetun vaalilautakunnan puheenjohtajana on hallintojohtaja sekä muina jäseninä kuusi henkilöä, joiden tulee edustaa yliopiston henkilökuntaa. Vaalilautakunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Sihteerinä toimii hallintokeskuksen määräämä hallintokeskuksen virkamies.

Tampereen yliopiston vaalijohtosäännön 7 §:n mukaan vaalilautakunnan jäsenille määrätään myös varajäsenet. Varajäsenet osallistuvat vaalia koskevaan päätöksentekoon  hallintokeskuksen määräämässä järjestyksessä, mutta ovat velvollisia osallistumaan vaalilautakunnan toimintaan myös silloin, kun he eivät ole päätösvaltaa käyttäviä jäseniä.

Jotta uuden yliopistokollegion vaali voidaan tiukassa aikataulussa toimittaa, yliopistokollegion nyt toimitettavaa vaalia varten rehtori asettaa vaalilautakunnan seuraavassa kokoonpanossa:

Puheenjohtaja
Hallintojohtaja Timo Lahti
Jäsenet (ja varajäsenet):
Maritta Hopkins (Henna Myllymäki)
Ulla Kampman (Eija Heikkinen)
Satu Kalliola
(Eero Ropo)
Jari Kukkonen (Jorma Viikki) 
Jiri Nieminen
(Otto Auranen)
Marja-Leena Koskinen (Pauli Mäkinen)

Hallintokeskuksen määrääminä vaalilautakunnan sihteereinä toimivat lakimies Kirsti Suoranta ja korkeakoulusihteeri Marja-Liisa Suurnäkki.

Yliopistokollegion vaalin vaalijohtosäännön hyväksyminen ei vaikuta tämän yliopistokollegion nyt toimitettavia vaaleja varten asetetun vaalilautakunnan kokoonpanoon tai tehtäviin.

Rehtorin päätös 15.10.2009:

TUTKIMUSSOPIMUSTOIMINTAA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN ASETTAMINEN

Yliopistolain (558/2009) 2 §:n mukaan yliopistojen tulee tehtäviään hoitaessaan toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto on kokouksessaan 8.5.2007 hyväksynyt asettamansa työryhmän suositukset yritysten kanssa solmittavien (yhteistyö- ja tutkimus)sopimusten yhteisiksi pelisäännöiksi. Rehtorien neuvosto toteaa, että yliopistojen ja yritysten välinen yhteistyö on yliopistojen oman toiminnan ja vaikuttavuuden näkökulmasta tärkeää.

Tampereen yliopistossa ei ole linjattu yleisiä sopimusperiaatteita, joita noudatetaan yliopistojen ulkopuolisten tahojen kanssa tehtävissä tutkimussopimuksissa. 1.1.2010 voimaan tuleva yliopistolaki ja sen mukanaan tuoma lisääntynyt taloudellinen vastuu sekä sopimusten tarkoituksenmukainen käsittely edellyttävät tällaisten sopimusperiaatteiden linjaamista.

Edellä olevan johdosta rehtori on päättänyt asettaa työryhmän, jonka tehtävänä on rehtorien neuvoston 8.5.2007 hyväksymien suositusten pohjalta ja vuoden 2010 alusta voimaan tuleva yliopistolaki ja sen nojalla annettava lainsäädäntö huomioon ottaen laatia ehdotukset Tampereen yliopiston tutkimussopimustoimintaa koskevista periaatteista ja yliopiston tutkimussopimuksissa noudatettavista sopimusehdoista.

Työryhmän kokoonpano on seuraava:

lakimies Timo Tiainen, puheenjohtaja
osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta
osastopäällikkö Päivi Mäntysaari
tutkimusasiamies Susanna Airila
lakimies Kirsti Suoranta

Työryhmän sihteerinä on Kirsti Suoranta.

Tuöryhmä voi kuulla asiantuntijoita.

Työryhmän tulee saada ehdotuksensa valmiiksi 28.2.2010 mennessä.

Rehtorin päätös 9.10.2009:

TYÖRYHMÄN ASETTAMINEN

Rehtori on päättänyt asettaa työryhmän suunnittelemaan ihmistieteisiin luettavan tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestämistä Tampereen yliopistossa. Ennakkoarviointi tulee toteuttaa mahdollisuuksien mukaan alueellisena yhteistyönä Tampereen teknillisen yliopiston, ammattikorkeakoulujen ja UKK-instituutin kanssa.

Nimettävän suunnittelutyöryhmän toiminnan pohjana on raportti "Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi" (Tutkimuseettisen neuvottelukunnan asettaman työryhmä HYMY II, syyskuu 2009).

Työryhmän tehtävänä on tehdä ehdotus ihmistieteisiin luettavan tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin toteuttamisen periaatteista, arviointiryhmän kokoonpanosta, toiminnan aikataulusta ja resurssoinnista.

Työryhmän kokoonpano on seuraava:

  • kehittämispäällikkö Arja Kuula, puheenjohtaja
  • professori (emer.) Markku Ojanen
  • professori Veikko Surakka
  • professori Liisa Tiittula
  • professori Päivi Åstedt-Kurki

Työryhmän sihteerinä toimii tutkimuksen kehittämispäällikkö Jarmo Wahlfors

Työryhmä tiedottaa työskentelynsä etenemisestä yhteistyötahoja (TTY, TAMK, POLAMK, UKK-instituutti), joiden edustajat voivat halutessaan osallistua suunnittelman viimeistelyyn. Harkintansa mukaan työryhmä voi kuulla muita asiantuntijoita Tampereen yliopistosta.

Työryhmän tulee saada ehdotuksensa valmiiksi 1.3.2010 mennessä.

Rehtorin päätös 7.10.2009:

MUUTOS VIRTAIN KULTTUURINTUTKIMUSASEMAN NEUVOTTELUKUNTAAN

Virtain kulttuurintutkimusaseman neuvottelukunnan puheenjohtajaksi nimetty yliassistentti, FT Jarkko Niemi on suullisesti pyytänyt eroa neuvottelukunnan jäsenyydestä ja puheenjohtajan tehtävästä siirryttyään akatemiatutkijaksi 1.8.2009 alkaen. Jarkko Niemen yliassistentin virkaa musiikintutkimuksen laitoksella hoitava FT Tarja Rautiainen-Keskustalo on lupautunut toimimaan puheenjohtajana jäljellä olevan kaksivuotiskauden ajan.

Rehtori myöntää FT Jarkko Niemelle eron Virtain kulttuurin­tutkimusaseman neuvottelukunnan jäsenyydestä ja puheenjohtajuudesta ja  nimeää hänen tilalleen uudeksi puheenjohtajaksi yliassistentti, FT Tarja Rautiainen-Keskustalon 31.12.2010 päättyväksi kaudeksi.

Rehtorin päätös 16.9.2009:

JEAN MONNET -KESKUKSEN JOHTORYHMÄN ASETTAMINEN

Jean Monnet –keskuksen johtoryhmän toimikausi on päättynyt 31.7.2009. Keskus on pyytänyt toiminnassa mukana olevia laitoksia nimeämään ehdokkaansa uuteen johtoryhmään. Saatujen ehdotusten perusteella yhteiskuntatieteellinen tiedekunta on esittänyt uuden johtoryhmän asettamista.

Rehtori on päättänyt asettaa Jean Monnet –keskuksen johtoryhmän toimikaudeksi 1.8.2009-31.7.2011. Johtoryhmän tehtävänä on koordinoida ja kehittää laitosten yhteistyötä Eurooppa -opetuksen ja -tutkimuksen alueella koko yliopiston laajuisesti.

Johtoryhmän jäseniksi kutsutaan seuraavat henkilöt:

Jäsen Varajäsen

Historiatieteen ja filosofian laitos
professori Christian Krötzl

professori Marjatta Hietala

Johtamistieteiden laitos
professori Risto Harisalo

professori Ismo Lumijärvi

Kasvatustieteiden laitos
assistentti Nelli Piattoeva

professori Tapio Varis

Kieli- ja käännöstieteiden laitos
ma. professori Kaisa Koskinen

professori Arja Rosenholm

Oikeustieteiden laitos
dosentti Jukka Viljanen

professori Seppo Penttilä

Politiikan tutkimuksen laitos
Jean Monnet professori Pami Aalto

professori Tapio Raunio

Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI
ma. professori Tuomo Melasuo

amanuenssi Unto Vesa

Sosiaalitutkimuksen laitos
vt. professori Laura Huttunen

professori Matti Alestalo

Tiedotusopin laitos
professori Mikko Lehtonen

ma. professori Iiris Ruoho 

Yhdyskuntatieteiden laitos
ma. professori Ilari Karppi

professori Jouni Häkli

Yhteiskuntatutkimuksen instituutti
professori Risto Heiskala

erikoistutkija Oili-Helena Ylijoki

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta
opiskelija Markus Räty

opiskelija Janika Kuusisto

Johtoryhmän puheenjohtajana toimii professori Pami Aalto ja sihteerinä suunnittelija Eveliina Permi.

Rehtorin päätös 16.9.2009:

OPETUSNEUVOSTON KOKOONPANON MUUTTAMINEN

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta on 10.9.2009 päättänyt myöntää eron opetusneuvostosta Maija Mattilalle. Samalla ylioppilaskunta esittää Mattilan tilalle varsinaiseksi jäseneksi Mirva Tossavaista. Rehtori päätti nimetä opetusneuvostoon opiskelija Maija Mattilan tilalle opiskelija Mirva Tossavaisen 31.7.2010 päättyväksi toimikaudeksi. Varajäsenenä jatkaa edelleen opiskelija Tuure Pitkänen.

Rehtorin päätös 7.9.2009:

KRIISITILANTEEN JOHTORYHMÄ/MUUTOS

Tampereen yliopiston turvallisuusohjeistuksen 2008-2011 mukaisesti rehtori on päätöksellään 5.9.2008 nimennyt kriisitilanteen johtoryhmän (KTJR) 31.12.2011 päättyväksi kaudeksi.

Rehtorin vaalin ja vararehtorien valinnan vuoksi rehtori on muuttanut johtoryhmän kokoonpanoa tästä päivästä lukien siten, että rehtori Kaija Holli toimii ryhmän puheenjohtajana ja hänen varajäsenenään toimii vararehtori Harri Melin. Johtoryhmän uusi muuttunut kokoonpano on seuraava:

rehtori Kaija Holli, puheenjohtaja, varajäsen vararehtori Harri Melin
hallintojohtaja Timo Lahti, varajäsen osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta
turvallisuuspäällikkö Taina Vimpari, varajäsen työsuojeluvaltuutettu Eini Mäkelä
tiedotuspäällikkö Pirjo Achté, varajäsen tiedottaja Tiina Wesslin
YTHS:n Tampereen ylilääkäri Aira Virtala, varajäsen psykiatri Pauli Tossavainen.

Kriisitilanteen johtoryhmä johtaa, koordinoi ja organisoi käytännön toimintaa kriisitilanteessa. Sitä avustavat johdon sihteerit, puhelinvaihteessa työskentelevät, TAY –Palvelut Oy:n nimeämä vartijaryhmä ja muut hallintokeskuksen määräämät henkilöt.

Rehtorin päätös 7.9.2009:

YLIOPISTOKOLLEGION KOKOONPANON MUUTOS

Yliopiston hallituksen 6.8.2009 asettaman väliaikaisen yliopistokollegion opiskelijajäsenet Timo Perälä ja Johanna Roihuvuo ovat tulleet valituiksi yliopistokollegion päätöksellä 25.8.2009 yliopiston uuden hallituksen jäseniksi 31.12.2012 päättyväksi toimikaudeksi ja he ovat pyytäneet eroa kollegiosta 26.8.2009 lukien.

Tämän vuoksi rehtori ottaen huomioon  uuden yliopistolain (558/2009) 15 §:n 6 momentin myöntää Tampereen yliopiston johtosäännön 13 §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla Timo Perälälle ja Johanna Roihuvuolle eron väliaikaisen yliopistokollegion jäsenyydestä 26.8.2009 lukien ja nimeää Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston 20.5.2009 tekemän päätöksen mukaisesti ensisijaisuusjärjestyksessä väliaikaisen yliopistokollegion jäseniksi tästä päivästä lukien 31.12.2009 päättyväksi toimikaudeksi opiskelija Joel Rouvisen ja opiskelija Tuomas Mäntykosken.

Rehtorin päätös 2.9.2009:

YLIOPISTON STRATEGIAN UUDISTAMISTYÖRYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Rehtori on 29.10.2008 asettanut valmistelevan työryhmän arvioimaan hallituksen 10.2.2006 hyväksymän yliopiston strategian uudistamistarpeita.

Yliopisto tarvitsee uuden strategiasuunnitelman antamaan yleiset kehittämissuunnat Tampereen yliopiston tutkimukselle, opetukselle ja niitä tukeville toimille vuodesta 2010 alkaen, jolloin yliopisto tulee toimimaan nykyistä autonomisempana julkisyhteisönä. Työryhmän tehtävänä on selvittää strategian uudistamisen yleisiä perusteita, toimintaympäristön muutoksia sekä arvioida yliopiston eri alojen kehitystä.

Työryhmän kokoonpanoa on aiemmin muutettu rehtorin päätöksellä 3.3.2009 rehtorin vaalin ja vararehtorien valinnan vuoksi. Työryhmän kokoonpanoa muutetaan nyt strategian loppuvaihetta varten henkilövaihdosten vuoksi. Työryhmän uusi muuttunut kokoonpano on seuraava:

puheenjohtaja, rehtori, professori Kaija Holli
vararehtori, professori Pertti Haapala
vararehtori, professori Harri Melin
hallintojohtaja Timo Lahti
professori Markku Sotarauta
pääsihteeri Mika Nieminen (Yliopistoallianssi)
erikoistutkija Anne Koski
suunnittelija Kirsi-Marja Varjokorpi
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtaja Mirva Tossavainen (varajäsen hallituksen puheenjohtaja Kaisa Myllylä)
Asiantuntijajäsen professori Jorma Sipilä

Strategiaryhmä voi työnsä kuluessa kuulla ulkopuolisia asiantuntijoita.

Strategiatyöryhmän sihteeristön muodostavat suunnittelupäällikkö Mauri Pimiä, projektipäällikkö Pirjo Rauhala ja kehittämispäällikkö Markku Ihonen.

Rehtorin päätös 1.9.2009:

YLIOPISTOJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ, OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN ARVIOINTI­RYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta yliopistoissa 21.6.2006 allekirjoitetun tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti yliopistoissa on kaksi työnantaja- ja palkansaajaosapuolten yhteistä arviointiryhmää: oma ryhmä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten ja oma ryhmä muun henkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten.

Tampereen yliopistossa on asetettu opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmä rehtorin päätöksellä 17.2.2006.

Professoriliiton Tampereen yliopiston osaston 27.8.2009 tekemän esityksen perusteella rehtori päättää muuttaa uuden palkkausjärjestelmän edellyttämän opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmän kokoonpanoa 1.9.2009 lukien seuraavasti:

Työnantajan edustajina

Rehtori Kaija Holli, puheenjohtaja
Vararehtori Pertti Haapala, varapuheenjohtaja

Osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta
henkilökohtainen varajäsen henkilöstöpäällikkö Pirjo Hankala

Henkilöstöjärjestöjen edustajina

Professori Irma Virjo, Professoriliiton Tampereen yliopiston osasto
henkilökohtainen varajäsen ma. professori Satu Kalliola (31.12.2009 saakka)

Tutkija Minna Leinonen, Tampereen yliopiston tieteentekijät ry
henkilökohtainen varajäsen tutkija Keijo Rantanen

Lehtori Aarno Ahteensivu, Tampereen yliopiston lehtorit ry
henkilökohtainen varajäsen lehtori Maarit Piipponen

Rehtori on määrännyt arviointiryhmän sihteerin päätöksellään 7.8.2007.

Rehtorin päätös 10.8.2009:

YLIOPISTOJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ, OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta yliopistoissa 21.6.2006 allekirjoitetun tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti yliopistoissa on kaksi työnantaja- ja palkansaajaosapuolten yhteistä arviointiryhmää: oma ryhmä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten ja oma ryhmä muun henkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten.

Tampereen yliopistossa on asetettu opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmä rehtorin päätöksellä 17.2.2006.

Rehtori päättää muuttaa uuden palkkausjärjestelmän edellyttämän opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmän kokoonpanoa 10.8.2009 lukien seuraavasti:

Työnantajan edustajina

Rehtori Kaija Holli, puheenjohtaja
Vararehtori Pertti Haapala, varapuheenjohtaja

Osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta
henkilökohtainen varajäsen henkilöstöpäällikkö Pirjo Hankala

Henkilöstöjärjestöjen edustajina

Professori Irma Virjo, Professoriliiton Tampereen yliopiston osasto
(varajäsenen paikka avoin)

Tutkija Minna Leinonen, Tampereen yliopiston tieteentekijät ry
henkilökohtainen varajäsen tutkija Keijo Rantanen

Lehtori Aarno Ahteensivu, Tampereen yliopiston lehtorit ry
henkilökohtainen varajäsen lehtori Maarit Piipponen

Rehtori on määrännyt arviointiryhmän sihteerin päätöksellään 7.8.2007.

Rehtorin päätös 10.8.2009:

YLIOPISTOJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ,MUUN HENKILÖSTÖN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta yliopistoissa 21.6.2006 allekirjoitetun tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti yliopistoissa on kaksi työnantaja- ja palkansaajaosapuolten yhteistä arviointiryhmää: oma ryhmä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten ja oma ryhmä muun henkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten.

Tampereen yliopistossa on asetettu muun henkilöstön arviointiryhmä rehtorin päätöksellä 17.2.2006.

Rehtori päättää muuttaa uuden palkkausjärjestelmän edellyttämän muun henkilöstön arviointiryhmän kokoonpanoa 10.8.2009 lukien seuraavasti:

Työnantajan edustajina

Hallintojohtaja Timo Lahti, puheenjohtaja
Vararehtori Harri Melin, varapuheenjohtaja

Henkilöstöpäällikkö Pirjo Hankala
henkilökohtainen varajäsen osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta

Henkilöstöjärjestöjen edustajina

Projektipäällikkö Jorma Viikki, Tampereen yliopiston henkilökuntayhdistys ry
I henkilökohtainen varajäsen erikoislaboratoriomestari Arja Ahola
II henkilökohtainen varajäsen opintotukipäällikkö Eini Mäkelä

Erikoislaboratoriomestari Aulikki Lehmus, Tampereen yliopistolaiset JHL ry
henkilökohtainen varajäsen erikoislaboratoriomestari Irma Rantamaa

Amanuenssi Sari Hyttinen, Tampereen yliopiston tieteentekijät ry
henkilökohtainen varajäsen osastonjohtaja Leena Horsma-aho

Rehtori on määrännyt arviointiryhmän sihteerin päätöksellään 7.8.2007.

Rehtorin päätös 6.8.2009:

TAMPEREEN YLIOPISTON UUSIEN RAKENNUSTEN NIMEÄMINEN

Tampereen yliopiston käyttöön on tullut kesällä 2009 kaksi uutta rakennusta.

Keskustakampukselle valmistui Åkerlundinkatu 5:een kiinteistöosakeyhtiö Tampereen Sähkökorttelin peruskorjaus, johon keskitettiin hajallaan Tullin alueelta sijainneita tiloja ja yksiköitä sekä Tylli-rakennuksesta varhaiskasvatuksen yksikkö.

Kaupin kampukselle valmistui Laitospesulan paikalle lääketieteen uudisrakennus, johon sijoittuivat lääketieteen laitoksen K-rakennuksen toiminnot, hoitotieteen laitos ja terveystieteiden osastokirjasto.

Molempien rakennusten tulevalta henkilöstöltä pyydettiin ehdotuksia rakennusten nimeämiseksi. Näiden ehdotusten ja käytyjen keskusteluiden perusteella rakennukset nimetään seuraavasti:

  • Sähkökorttelin rakennuksen osoitteessa Åkerlundinkatu 5 nimeksi tulee Virta.
  • Lääketieteen uudisrakennuksen osoitteessa Lääkärinkatu 1 nimeksi tulee Arvo, jossa sijaitseva auditorio K109 nimetään Jarmo Visakorpi –saliksi.

Rehtorin päätös 19.5.2009:

YMPÄRISTÖRYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Rehtori on asettanut Tampereen yliopiston ympäristöryhmän 31.7.2010 päättyväksi toimikaudeksi. Päätöksen mukaan opiskelijajäsen  nimetään  vuodeksi  kerrallaan. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta on tehnyt esityksen jäsenen ja varajäsenen nimeämisestä.

Rehtori nimeää Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan esityksen mukaisesti ympäristöryhmään varsinaiseksi jäseneksi opiskelija Anna Ulvisen  ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi opiskelija Mirva Tossavaisen kaudeksi 1.8.2009-31.7.2010.

Rehtorin päätös 28.4.2009:

VUODEN 2010 JUHLALLISUUKSIEN SUUNNITTELURYHMÄN PERUSTAMINEN

Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 50 vuotta Yhteiskunnallisen Korkeakoulun muutosta Helsingistä Tampereelle. Vuoden 2010 juhlatilaisuuksien suunnittelua varten rehtori on päättänyt asettaa suunnitteluryhmän. Tampereen kaupunkia, Tampereen yliopiston Alumni ry:tä sekä Tampereen yliopiston ylioppilaskuntaa on pyydetty nimeämään edustajansa suunnitteluryhmään. 

Ryhmän puheenjohtajaksi kutsutaan professori Pertti Haapala (vararehtori 1.8.2009 lukien).

Suunnitteluryhmän jäseniksi kutsutaan seuraavat henkilöt:
tilaajapäällikkö Pekka Kivekäs, Tampereen kaupunki
puheenjohtaja Matti Parjanen, Tampereen yliopiston Alumni ry
opiskelija Anna Ulvinen, Tampereen yliopiston ylioppilaskunta
yliopistonlehtori Mervi Kaarninen, historiatieteen ja filosofian laitos

Sihteeriksi kutsutaan opintotukipäällikkö Eini Mäkelä.

Suunnitteluryhmä voi tarvitessaan kutsua työskentelyn avuksi asiantuntijoita kuultavaksi.

Rehtorin päätös 16.4.2009:

RINNAKKAISJULKAISEMINEN JA TUTKIMUSJULKAISUJEN AVOIN SAATAVUUS TAMPEREEN YLIOPISTOSSA

Rehtori asetti 17.11.2008 työryhmän valmistelemaan tutkimusjulkaisujen rinnakkaisjulkaisemista tavoitteena parantaa tutkimusjulkaisujen avointa saatavuutta Tampereen yliopistossa. Vararehtori Arja Ropon johdolla toiminut työryhmä on saanut esityksensä valmiiksi 30.3.2009 ja luovuttanut 31.3.2009 muistionsa rehtorille.

Tampereen yliopisto tarjoaa tutkijoilleen mahdollisuuden parantaa tutkimusjulkaisujensa avointa saatavuutta ja näkyvyyttä tarjoamalla rinnakkaisjulkaisemiseen julkaisukanavan ja tarvittavan tuen.

Työryhmän esityksen mukaisesti rehtori

  • kehottaa yliopiston tutkijoita 1.1.2011 alkaen tallentamaan tieteellisissä julkaisuissa julkaistavaksi hyväksyttyjen artikkeliensa rinnakkaiskopiot Tampereen yliopiston tarjoamaan avoimeen julkaisuarkistoon; ja
  • kannustaa tutkijoita tallentamaan rinnakkaisjulkaisujaan yliopiston julkaisuarkistoon jo ennen päätöksen voimaan tulemista.1

Tutkimusartikkeleilla tarkoitetaan tässä päätöksessä tieteellisessä, referoidussa aikakauslehdessä, yliopiston omassa sarjassa ilmestyneessä julkaisussa, konferenssijulkaisussa tai muussa kokoomateoksessa julkaistavia yksittäisiä artikkeleita, joita KOTA-tiedonkeruun velvoitekin koskee.2 Julkaisuarkistoon tallennetaan artikkelin lopullinen versio (publisher version) tai arvioijien kommenttien perusteella muokattu, tekijän viimeinen versio artikkelista.3

Tampereen yliopistossa toimivilla tutkijoilla tarkoitetaan tässä päätöksessä toimijoita, joita KOTA-tiedonkeruuvelvoitekin koskee. Listaus KOTA-tiedonkeruun alaisista toimijoista on nähtävissä päätöksen liitteessä 2 .

Tampereen yliopisto sitoutuu tarjoamaan tutkijoille rinnakkaisjulkaisemisen edellyttämät tukipalvelut (ks. päätöksen liite 1). Tampereen yliopisto pyrkii kehittämään julkaisutietojärjestelmiä ja suunnittelemaan tallennusprosessin kulkua tutkijalähtöisesti.


1Rinnakkaisjulkaisuja voidaan tallentaa tällä hetkellä Tampub-julkaisuarkistoon (http://tampub.uta.fi ). Kun rehtorin päätös tulee voimaan 1.1.2011, rinnakkaisjulkaisut on tarkoitus tallentaa Yliopistoallianssin yhteiseen julkaisuarkistoon (ks. päätöksen liite 1).
2
SoleCRIS-järjestelmässä (http://solecris.uta.fi ) KOTA-tietokantaan kerättävät artikkelit kuuluvat tällä hetkellä seuraaviin alalajeihin: tieteellinen aikakauslehti (referoitu), kokoomateos (tieteellinen kokoomateos) ja konferenssijulkaisu. On kuitenkin otettava huomioon, että opetusministeriö on muuttamassa KOTA-tiedonkeruun kriteerejä vuonna 2010.
3
Kustantajan käytännön mukaisesti

Julkaisuarkistoon tallentamista koskevat lisätiedot ja toimintaohjeet on kuvattu päätöksen liitteessä 3 .

Tampereen yliopiston tarjoamaan julkaisuarkistoon voi tässä päätöksessä tarkoitettujen tutkimusartikkelien lisäksi tallentaa myös muita rinnakkaisjulkaisuja, kuten populaareja artikkeleita, muita julkaistuja kirjoituksia, yliopiston laitosten julkaisusarjoja, opetusmateriaalia ja kustannussopimusten sen salliessa myös monografioita.

Myös ne Tampereen yliopiston tutkimustoiminnan piirissä toimivat henkilöt, joita KOTA-tiedonkeruuvelvoite ei koske, voivat tallentaa julkaisujaan Tampereen yliopiston julkaisuarkistoon.

Lisätietoa

Rehtorin 17.11.2008 asettaman tutkimusjulkaisujen rinnakkaisjulkaisemista valmistelevan työryhmän muistio on luettavissa osoitteessa http://www.uta.fi/kirjasto/pdf/rinnakkaisjulkaiseminen_muistio.pdf.

Vastuutahona päätöksen toteutuksessa toimii Tampereen yliopiston kirjasto: kustannuspäällikkö Outi Sisättö (s-posti outi.sisatto@uta.fi, puh. (03) 3551 6441) ja tietoasiantuntija Stefan Oino (s-posti stefan.oino@uta.fi, puh. (03) 3551 6915).

LIITTEET:

Liite 1. Rinnakkaisjulkaisemisen edellyttämien tukipalvelujen kehittäminen
Liite 2
. KOTA-tiedonkeruun alaiset toimijat
Liite 3
. Tallennuskäytäntö
Liite 4
. Mallikirje rinnakkaistallennusoikeuden pidättämiseen
Liite 5
. Mallilomake rinnakkaisjulkaisuluvan pyytämiseen yhteisjulkaisun tekijöiltä

Rehtorin päätös 8.4.2009:

OPISKELIJATUUTOROINNIN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN ASETTAMINEN

Tampereen yliopistossa uusien opiskelijoiden vastaanottamiseen liittyvää tuutorointia ja sen kehittämistä on koordinoinut vuodesta 2002 lähtien epävirallinen Tuuke-ryhmä eli tuutoritoiminnan kehittämistyöryhmä. Vuonna 2006 toiminnan vastuu siirrettiin opinto- ja kansainvälisten asiain osastolle, vastuualueelle 8144 (yliopisto-liikunta).

Opiskelijatuutoroinnin kehittämistyöryhmä on koottu eri alojen asiantuntijoista, jotka suunnittelevat ja kehittävät toimintaa oman asiantuntijuutensa ja saadun palautteen pohjalta. Ryhmässä ovat edustettuina tiedekunnat, laitokset ja erillislaitokset, Tampereen yliopiston ylioppilaskunta, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö ja Hallintokeskus. Ryhmän jäsenet välittävät tietoa ryhmän toiminnasta ja tuovat omasta organisaatiostaan palautetta ja kehittämisideoita.

Toiminnan kehittämiseksi asetetaan työryhmä, johon kutsutaan seuraavat jäsenet:

Opintoasiain sihteeri Maarit Moberg, pj (opinto- ja kansainvälisten asiain osasto)
Liikuntapäällikkö Kirsi Mänty, sihteeri (opinto- ja kansainvälisten asiain osasto)
Kv. asioiden koordinaattori Kaisa Kurki (opinto- ja kansainvälisten asiain osasto)
Opiskelijaopinto-ohjaaja Saara Heinilä (humanistinen tiedekunta)
Opiskelijaopinto-ohjaaja Johanna Hongisto (kasvatustieteiden tiedekunta)
Opiskelijaopinto-ohjaaja Niina Haake (yhteiskuntatieteiden tiedekunta)
Opinto-ohjaaja Ville-Matti Erkintalo (informaatiotieteiden tiedekunta)
Neuvontapsykologi Marjo Kokko (Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö)
Opintoasiainpäällikkö Tuija Puntanen (humanistinen tiedekunta)
Lehtori Helena Torkkeli (Lääketieteellisen teknologian instituutti)
Opetusamanuenssi Helena Rantanen (terveystieteen laitos)
Opiskelija Gabriel Herrera (Tamy)
Opiskelija Virve Valtonen (Tamy)

Ryhmä voi kutsua kuultavikseen asiantuntijoita. Ryhmän toimikausi päättyy 31.7.2010, jolloin ryhmä esittää arvionsa hankkeen etenemisestä ja jatkotoimenpiteistä.

Rehtorin päätös 9.3.2009:

TYÖSUOJELUN TOIMIELINTEN TÄYDENTÄMINEN 31.12.2009 PÄÄTTYVÄKSI TOIMIKAUDEKSI

Tampereen yliopiston rehtori on päätöksellään 29.12.2005 nimennyt henkilöt yliopiston työsuojelun yhteistoimintaelimiin vuosille 2006-2009.

Hämeenlinnassa toimivien yksiköiden I varavaltuutetun lehtori Veijo Torvisen siirryttyä valtion työsuojelun yhteistoimintasopimuksen 8 §:n 2 momentin mukaisesti työsuojeluvaltuutetuksi 1.8.2008 lukien hänen tilalleen I varavaltuutetuksi on tullut valita uusi henkilö toimikauden loppuun saakka. Vastaavasti muiden yksiköiden kuin lääketieteellisen toiminnan yksiköiden ja Hämeenlinnassa toimivien yksiköiden työsuojelun II varavaltuutetun puuseppä Esko Pekkalan erottua yliopiston palveluksesta 1.1.2009 lukien hänen tilalleen on tullut valita uusi henkilö toimikauden loppuun saakka.

Tampereen yliopiston työsuojelun yhteistoimintasopimuksen 12 §:n 1 momentin mukaan yliopistossa toimivat henkilöstön ammattijärjestöt nimeävät omat edustajansa työsuojelujaostoihin. Mainitun sopimuksen 11 §:n mukaan työsuojelujaostojen jäsenet muodostavat yhdessä työnantajan nimeämien edustajien kanssa työsuojeluneuvoston. Tampereen yliopistolaiset JHL ry:n edustajan I työsuojelujaostossa laitoshuoltaja Anitta Aaltosen siirryttyä pois yliopiston palveluksesta hänen tilalleen I työsuojelujaoston ja samalla työsuojeluneuvoston jäseneksi ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen on tullut nimetä uusi henkilö.

Valtion työsuojelun yhteistoimintasopimuksen liitteenä olevan työsuojeluvaltuutettujen ja työsuojelutoimikuntien jäsenten vaaleja varten annetun ohjeen mukaan työsuojeluorganisaation jäsenet voidaan sopia valittaviksi eräissä tapauksissa yksimielisesti vaalikokouksessa edellyttäen, että vaalitavasta on paikallisesti sovittu.

Tampereen yliopiston työsuojelupäällikön koolle kutsuma henkilökunnan vaalikokous on 20.2.2009 tämän päätöksen liitteenä olevan pöytäkirjan mukaisesti valinnut Hämeenlinnassa toimivien yksiköiden työsuojelun I varavaltuutetuksi 31.12.2009 päättyvän toimikauden loppuun saakka suostumuksensa mukaisesti hallintopäällikkö Elisa Parvelan sekä muiden yksiköiden kuin lääketieteellisen toiminnan yksiköiden ja Hämeenlinnassa toimivien yksiköiden työsuojelun II varavaltuutetuksi 31.12.2009 päättyvän toimikauden loppuun saakka suostumuksensa mukaisesti toimistosihteeri Merja Koiviston.

Samassa yhteydessä vaalikokous on todennut, että I työsuojelujaostoa ja työsuojeluneuvostoa täydennetään Tampereen yliopistolaiset JHL ry:n esityksen mukaisesti koulutussihteeri Arja Liikasella ja hänen henkilökohtaisella varajäsenellään atk-suunnittelija Sari Luokkalalla.

Rehtori toteaa Tampereen yliopiston työsuojeluelimet täydennetyiksi 31.12.2009 päättyvän toimikauden loppuun saakka yliopiston henkilökunnan vaalikokouksessa 20.2.2009 esitetyllä tavalla.

Rehtorin päätös 3.3.2009:

YLIOPISTON JOHTOSÄÄNNÖN UUDISTAMISTA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Rehtori on 28.10.2008 asettanut työryhmän opetusministeriössä valmisteltavana olevan uuden yliopistolakiehdotuksen pohjalta määrittelemään ja linjaamaan periaatteellisia ja sisällöllisiä muutoksia, jotka koskevat yliopistouudistuksen edellyttämiä hallinnollisia, taloudellisia ja rakenteellisia muutoksia sekä niitä koskevaa päätöksentekojärjestelmää.

Työryhmän on ollut määrä valmistella raportti 28.2.2009 mennessä. Raportti valmistuu 9.3.2009 alkavalla viikolla.

Em. asettamispäätöksen mukaan rehtori voi uudistaa työryhmän kokoonpanoa ottaen huomioon vuoden 2009 alkupuolella toimitettavan rehtorin vaalin tulokset. Vaalikollegion kokous 3.2.2009 on valinnut rehtoriksi 1.8.2009 alkavaksi toimikaudeksi professori Kaija Hollin. Yliopiston hallitus 27.2.2009 on valinnut 1.8.2009 alkavaksi toimikaudeksi I vararehtoriksi professori Pertti Haapalan ja II vararehtoriksi professori Harri Melinin. Näiden valintojen johdosta rehtori on tänään uudistanut johtosääntötyöryhmän kokoonpanoa siten, että uudeksi jäseneksi tulee ryhmään II vararehtori, dekaani Harri Melin.

Työryhmän kokoonpano on 3.3.2009 lukien seuraava:
Rehtori Krista Varantola, puheenjohtaja
Dekaani, professori Harri Melin (II vararehtori 1.8.2009 lukien)
Hallintojohtaja Timo Lahti
Osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta
Osastopäällikkö Mikko Markkola
Laskentapäällikkö Päivi Mäntysaari
Dekaani, professori Hanna Suutela, henkilökohtainen varajäsen dekaani, professori Jyrki Nummenmaa
Professori Heikki Paloheimo, henkilökohtainen varajäsen varadekaani, professori
Juha Suoranta
Professori Pekka Rissanen, henkilökohtainen varajäsen professori Tapio Visakorpi
Henkilöstöjärjestöjen nimeämä jäsen tutkija Sinikka Torkkola, henkilökohtainen
varajäsen amanuenssi Kaisa Lammi
Opiskelijoiden edustaja Maija Mattila, henkilökohtainen varajäsen
Carita Maisila
Pysyvänä asiantuntijajäsenenä professori Seppo Laakso.

Nyt johtosäännön valmistelussa alkavassa toisessa vaiheessa raportin perusteella tehtävien määrittelyjen ja linjausten pohjalta työryhmä valmistelee yliopiston johtosäännön 30.4.2009 mennessä.

Työryhmä työskentelee yhteistyössä rehtorin asettaman yliopiston strategian uudistamistyöryhmän kanssa. Työryhmällä on oikeus kuulla asiantuntijoita.

Työryhmän sihteereinä toimivat edelleen lakimies Kirsti Suoranta ja tiedekunnan hallintopäällikkö Paula Järvenpää.

Rehtorin päätös 3.3.2009

YLIOPISTON STRATEGIAN UUDISTAMISTYÖRYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Rehtori on 29.10.2008 asettanut valmistelevan työryhmän arvioimaan hallituksen 10.2.2006 hyväksymän yliopiston strategian uudistamistarpeita. Yliopisto tarvitsee uuden strategiasuunnitelman antamaan yleiset kehittämissuunnat Tampereen yliopiston tutkimukselle, opetukselle ja niitä tukeville toimille vuodesta 2010 alkaen, jolloin yliopisto tulee toimimaan nykyistä autonomisempana julkisyhteisönä.

Työryhmän tehtävänä on selvittää strategian uudistamisen yleisiä perusteita, toimintaympäristön muutoksia sekä arvioida yliopiston eri alojen kehitystä. Rehtorin päätöksen mukaan työn toisessa vaiheessa taustaraportin valmistumisen jälkeen asetetaan työryhmä laatimaan varsinainen strategia-asiakirja.

Työryhmään, jonka puheenjohtajana toimi kansleri Jorma Sipilä, rehtori kutsui seuraavat henkilöt:

rehtori, professori Krista Varantola
vararehtori, professori Arja Ropo
vararehtori, professori Juhani Lehto
hallintojohtaja Timo Lahti
dekaani, professori Arto Haveri
professori Kaija Holli
pääsihteeri Mika Nieminen (Yliopistoallianssi)
tutkija Pekka Rantanen
suunnittelija Kirsi-Marja Varjokorpi
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Anna-Mari Huhtinen. 

Strategiaryhmä voi työnsä kuluessa kuulla ulkopuolisia asiantuntijoita.

Strategiaryhmän sihteeristön ovat muodostaneet suunnittelupäällikkö Mauri Pimiä, projektipäällikkö Pirjo Rauhala ja kehittämispäällikkö Markku Ihonen.

Stretegian uudistamistyöryhmän tuli valmistella 30.1.2009 mennessä taustaraportti, jossa

  • arvioidaan yliopiston toimintaedellytysten muutosta erityisesti vuoden 2010 jälkeen sekä uusia keinoja yliopiston keskeisten tavoitteiden saavuttamiseksi
  • selvitetään yliopiston ja sen edustamien alojen kehitystrendejä ja näkymiä mm. tilastoaineistoon nojautuen.

Asettamispäätöksen mukaan taustaraportin valmistumisen jälkeen rehtori uudistaa työryhmän kokoonpanon ottaen huomioon vuoden 2009 alkupuolella toimitettavan rehtorivaalien tulokset.

Taustaraportti on valmistunut määräajassa. Vaalikollegion kokous on 3.2.2009 valinnut rehtoriksi professori Kaija Hollin 1.8.2009 alkavaksi toimikaudeksi. Yliopiston hallitus on 27.2.2009 valinnut 1.8.2009 alkavaksi toimikaudeksi I vararehtoriksi professori Pertti Haapalan ja II vararehtoriksi professori Harri Melinin. Tämän johdosta rehtori on tänään muuttanut strategiatyöryhmän kokoonpanoa tästä päivästä 3.3.2009 lukien siten, että ryhmän jäsen, 1.8.2009 alkavaksi toimikaudeksi valittu rehtori, professori Kaija Holli toimii ryhmän puheenjohtajana, kansleri Jorma Sipilä jatkaa ryhmän jäsenenä ja I vararehtoriksi 1.8.2009 alkavaksi toimikaudeksi valittu professori Pertti Haapala tulee ryhmään uudeksi jäseneksi. Muilta osin ryhmän kokoonpano ja sihteeristö säilyy entisellään.

Strategiaryhmän tulee saada työnsä valmiiksi 29.5.2009 mennessä

Rehtorin päätös 12.2.2009

YLIOPISTOJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ, OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN ARVIOINTI­RYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta yliopistoissa 21.6.2006 allekirjoitetun tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti yliopistoissa on kaksi työnantaja- ja palkansaajaosapuolten yhteistä arviointiryhmää: oma ryhmä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten ja oma ryhmä muun henkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten.  

Tampereen yliopistossa on asetettu opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmä rehtorin päätöksellä 17.2.2006.

Tampereen yliopiston lehtorit ry:n hallituksen tekemän esityksen perusteella rehtori päättää muuttaa uuden palkkausjärjestelmän edellyttämän opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmän kokoonpanoa 1.3.2009 lukien seuraavasti:

Työnantajan edustajina

Rehtori Krista Varantola, puheenjohtaja

Vararehtori Juhani Lehto, varapuheenjohtaja
henkilökohtainen varajäsen vararehtori Arja Ropo

Osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta
henkilökohtainen varajäsen henkilöstöpäällikkö Pirjo Hankala

Henkilöstöjärjestöjen edustajina

Professori Irma Virjo, Professoriliiton Tampereen yliopiston osasto
henkilökohtainen varajäsen professori Pentti Meklin 

Tutkija Minna Leinonen, Tampereen yliopiston tieteentekijät ry
henkilökohtainen varajäsen tutkija Keijo Rantanen

Lehtori Aarno Ahteensivu, Tampereen yliopiston lehtorit ry
henkilökohtainen varajäsen lehtori Maarit Piipponen

Rehtori on määrännyt arviointiryhmän sihteerin päätöksellään 7.8.2007.

Rehtorin päätös 11.2.2009

UUSI PALKKAUSJÄRJESTELMÄ, MUUN HENKILÖSTÖN ARVIOINTI­RYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta yliopistoissa 21.6.2006 allekirjoitetun tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti yliopistoissa on kaksi työnantaja- ja palkansaajaosapuolten yhteistä arviointiryhmää: oma ryhmä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten ja oma ryhmä muun henkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten.  

Tampereen yliopistossa on asetettu muun henkilöstön arviointiryhmä rehtorin päätöksellä 17.2.2006.

Tampereen yliopistolaiset JHL ry:n hallituksen tekemän esityksen perusteella rehtori päättää muuttaa uuden palkkausjärjestelmän edellyttämän muun henkilöstön arviointiryhmän kokoonpanoa 1.2.2009 lukien seuraavasti:

Työnantajan edustajina

Hallintojohtaja Timo Lahti, puheenjohtaja

Vararehtori Arja Ropo, varapuheenjohtaja
henkilökohtainen varajäsen vararehtori Juhani Lehto

Henkilöstöpäällikkö Pirjo Hankala
henkilökohtainen varajäsen osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta

Henkilöstöjärjestöjen edustajina

Projektipäällikkö Jorma Viikki, Tampereen yliopiston henkilökuntayhdistys ry
I henkilökohtainen varajäsen erikoislaboratoriomestari Arja Ahola
II henkilökohtainen varajäsen opintotukipäällikkö Eini Mäkelä

Erikoislaboratoriomestari Aulikki Lehmus, Tampereen yliopistolaiset JHL ry
henkilökohtainen varajäsen erikoislaboratoriomestari Irma Rantamaa

Amanuenssi Sari Hyttinen, Tampereen yliopiston tieteen­tekijät ry
henkilökohtainen varajäsen osastonjohtaja Leena Horsma-aho

Rehtori on määrännyt arviointiryhmän sihteerin päätöksellään 7.8.2007.

Rehtorin päätös 4.2.2009

OPETUSNEUVOSTON KOKOONPANON MUUTTAMINEN

Opetusneuvoston varsinainen jäsen, yliassistentti Johanna Ruusuvuori on ilmoittanut olevansa estynyt osallistumasta opetusneuvoston kokouksiin kevätlukukaudella 2009. Opetusneuvoston puheenjohtajana toimiva Juhani Lehto sekä opetuksen kehittämispäällikkö Markku Ihonen ovat ehdottaneet Ruusuvuoren tilalle yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan edustajaksi yliassistentti Tarja Aaltosta 31.7.2009 asti.

Rehtori päätti nimetä opetusneuvostoon yliassistentti Johanna Ruusuvuoren tilalle yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan edustajaksi yliassistentti Tarja Aaltosen ajalle 1.2. - 31.7.2009. Varajäsenenä jatkaa professori Kirsi Juhila.

Rehtorin päätös 29.1.2009

VIRKOJEN JA TEHTÄVIEN TÄYTTÖKIELLON OSITTAINEN PURKAMINEN 

 Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen koulutus- ja kehittämispalvelujen 1.10.2008 lukien lakkautettujen Hämeenlinnan ja Seinäjoen yksiköiden henkilöstön aseman järjestämisen tämän hetkinen tilanne huomioon ottaen rehtori on tänään Tampereen yliopiston johtosäännön 13 §:n 1 momentin 11 kohdan nojalla päättänyt osittain purkaa 5.9.2008 antamansa muita kuin opetusvirkoja koskevan virkojen ja tehtävien täyttökiellon siten, että se koskee vain hallinto- ja toimistotehtäviä.

Tämä päätöksen osittainen purkaminen merkitsee seuraavaa:

• rehtori ei anna lupaa haettavaksi julistamiselle hallinto-, toimisto- ja atk-tehtävissä avoimeksi tuleville viroille tai pysyville työsuhteille;

• yliopiston yksiköillä on edelleen ilmoittamisvelvollisuus kaikista hallinto-, toimisto- ja atk-tehtävien viroista ja tehtävistä, jotka ovat tulossa määräaikaisesti hoidettaviksi, henkilöstö- ja lakiasiain osaston edelleen voimassa olevan ohjeen mukaisesti.

Päätös tulee voimaan heti ja on voimassa toistaiseksi.

Rehtorin päätös 28.1.2009

YLIOPISTOJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ, OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN ARVIOINTI­RYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta yliopistoissa 21.6.2006 allekirjoitetun tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti yliopistoissa on kaksi työnantaja- ja palkansaajaosapuolten yhteistä arviointiryhmää: oma ryhmä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten ja oma ryhmä muun henkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten.

Tampereen yliopistossa on asetettu opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmä rehtorin päätöksellä 17.2.2006.

Tampereen yliopiston tieteentekijät ry:n hallituksen 27.1.2009 tekemän esityksen perusteella rehtori päättää muuttaa uuden palkkausjärjestelmän edellyttämän opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointiryhmän kokoonpanoa 1.2.2009 lukien seuraavasti:

Työnantajan edustajina

Rehtori Krista Varantola, puheenjohtaja

Vararehtori Juhani Lehto, varapuheenjohtaja
henkilökohtainen varajäsen vararehtori Arja Ropo

Osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta
henkilökohtainen varajäsen henkilöstöpäällikkö Pirjo Hankala

Henkilöstöjärjestöjen edustajina

Professori Irma Virjo, Professoriliiton Tampereen yliopiston osasto
henkilökohtainen varajäsen professori Pentti Meklin

Tutkija Minna Leinonen, Tampereen yliopiston tieteentekijät ry
henkilökohtainen varajäsen tutkija Keijo Rantanen

Tampereen yliopiston lehtorit ry (varsinaisen jäsenen paikka avoin)
henkilökohtainen varajäsen lehtori Aarno Ahteensivu 

 Rehtori on määrännyt arviointiryhmän sihteerin päätöksellään 7.8.2007.

Rehtorin päätös 27.1.2009

VIRTAIN KULTTUURINTUTKIMUSASEMAN NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

Tampereen yliopiston Virtain kulttuurintutkimusaseman neuvottelu­kunnan toimikausi päättyi 31.12.2008. Neuvottelukuntaan on kuulunut yksi edustaja kustakin tiedekunnasta sekä hallintokeskuksesta, täydennyskoulutuskeskuksesta ja ylioppilaskunnasta. Puheenjohtajana kaudella 2009-2010 on lupautunut jatkamaan musiikintutkimuksen laitoksen yliassistentti, FT Jarkko Niemi.

Rehtori nimeää Virtain kulttuurintutkimusaseman neuvottelukuntaan 31.12.2010 päättyväksi kaudeksi seuraavat jäsenet:

Yliassistentti Jarkko Niemi, puheenjohtaja                                                         
Professori Timo Leisiö HUMTDK 
Lehtori Ilkka Mäkinen  INFTDK 
Lehtori Esko Nikander  KASVTDK 
Yliassistentti Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen   KAHATDK 
Lehtori Meeri Koivula  LÄÄKTDK 
Yliassistentti Laura Huttunen YHTTDK 
Suunnittelija Jukka Sihvola  TYT
Projektikoordinaattori Jorma Viikki   HK 
Opiskelija Anna Ulvinen TAMY 

Neuvottelukunnan sihteerinä toimii kulttuurintutkimusaseman johtaja, FL Antti Koiranen.

Rehtorin päätös 16.1.2009

UUSI PALKKAUSJÄRJESTELMÄ, MUUN HENKILÖSTÖN ARVIOINTI­RYHMÄN KOKOONPANON MUUTOS

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta yliopistoissa 21.6.2006 allekirjoitetun tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti yliopistoissa on kaksi työnantaja- ja palkansaajaosapuolten yhteistä arviointiryhmää: oma ryhmä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten ja oma ryhmä muun henkilöstön tehtävien vaativuuden arviointia varten.  

Tampereen yliopistossa on asetettu muun henkilöstön arviointiryhmä rehtorin päätöksellä 17.2.2006.

Tampereen yliopiston tieteentekijät ry:n hallituksen tekemän esityksen perusteella rehtori päättää muuttaa uuden palkkausjärjestelmän edellyttämän muun henkilöstön arviointiryhmän kokoonpanoa 1.2.2009 lukien seuraavasti:

Työnantajan edustajina

Hallintojohtaja Timo Lahti, puheenjohtaja

Vararehtori Arja Ropo, varapuheenjohtaja
henkilökohtainen varajäsen vararehtori Juhani Lehto

Henkilöstöpäällikkö Pirjo Hankala
henkilökohtainen varajäsen osastopäällikkö Eeva-Kaarina Nurmiranta

Henkilöstöjärjestöjen edustajina

Projektipäällikkö Jorma Viikki, Tampereen yliopiston henkilökuntayhdistys ry
I henkilökohtainen varajäsen erikoislaboratoriomestari Arja Ahola
II henkilökohtainen varajäsen opintotukipäällikkö Eini Mäkelä

Erikoislaboratoriomestari Raija Repo, Tampereen yliopistolaiset JHL ry
henkilökohtainen varajäsen erikoislaboratoriomestari Aulikki Lehmus

Amanuenssi Sari Hyttinen, Tampereen yliopiston tieteen­tekijät ry
henkilökohtainen varajäsen osastonjohtaja Leena Horsma-aho

Rehtori on määrännyt arviointiryhmän sihteerin päätöksellään 7.8.2007.

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: kirjaamo@uta.fi
Muutettu: 4.2.2010 12.39 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti