Sisältöön
tampereen yliopisto: hallinto: yliopistopalvelut: talouspalvelut: tilapalvelut:
Hallinto - Tampereen yliopistoTampereen yliopistoHallinto - Tampereen yliopisto
Tilapalvelut

Esteettömyysasiat

Yliopiston kaikissa infopisteissä on induktiosilmukka. Keskustakampuksella tärkeimmät kulkureitit on varustettu oviautomatiikalla ja kulkureittien selkeään opastamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Esimerkiksi Päätalon rakennusosat on merkitty eri värein. Yliopiston Päätalossa on myös erityinen lepohuone yhdelle hengelle.

Yliopiston alueella noudatetaan kaupungin pysäköintimääräyksiä ja siksi omalla kulkuneuvolla liikkuvan vammaisen opiskelijan tulee hankkia opiskelijan pysäköintilupa. Pysäköintilupia myydään yliopiston Päätalon Juvenes-kirjakaupassa. Lupa oikeuttaa pysäköintiin yliopiston alueella olevilla vapailla paikoilla, mutta ei takaa tiettyä pysäköintipaikkaa. 

Yliopiston saavutettavuuden parantamiseen kiinnitetään jatkuvaa huomiota. Yliopisto pyrkii huomioimaan eri käyttäjäryhmät tilojen ja tietoverkkojen saavutettavuutta sekä opiskelun eri tukimuotoja parantamalla.

Yliopiston tilojen esteettömyyttä parannetaan pääasiassa peruskorjausten yhteydessä. Uusia tiloja rakennettaessa esteettömyystekijät huomioidaan suunnittelusta lähtien. Yliopiston Pinni rakennuksesta on tehty esteettömyyskartoitus vuonna 2004 ja Linna kiinteistöstä  vuonna 2009. Linnan esteettömyyden kartoittamiseen yliopisto sai rahoitusta valtion Työsuojelurahastolta.

Linnan esteettömyyskartoitusraportti 2009

Raportista 5.11. pidetyn tilaisuuden esitelmä: Havainnoista muutoksiin - esteettömyyden edistäminen Linnassa, Saana Raatikainen

Tampereen yliopiston yhteyshenkilöt esteettömyysasioissa ovat:

tiloja koskevissa asioissa ympäristökoordinaattori Saana Raatikainen, puh. 040 190 14 59. 

opintoasioissa opintoneuvoja Elisa Tervanen, puh. (3551) 6376.

Esteettömyys Tampereen yliopistossa

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: webmaster@uta.fi
Muutettu: 30.6.2011 11.30 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti