Sisältöön
tampereen yliopisto: hallinto: yliopistopalvelut: talouspalvelut: tilapalvelut: toimintaperiaatteet:
Hallinto - Tampereen yliopistoTampereen yliopistoHallinto - Tampereen yliopisto
Tilapalvelut

Sisäisen vuokrauksen periaatteet Tampereen yliopistossa


Tulosyksiköiden tilojen vuokrauksessa ja kustannusten kohdentamisessa noudatettavat periaatteet

  • tulosyksikön vakinaiset toimitilat
  • projektien tilat
  • yhteiset opetus- ja kokoustilat

Tulosyksikön vakinaiset toimitilat:

  1. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi.

  2. Tulosyksikön lisätilojen hankkiminen toteutetaan yksikön toimintamenomäärärahojen puitteissa.
    • Tilakustannuksia voidaan kattaa myös hankerahoituksella.

  3. Tulosyksikön luopuessa tiloistaan irtisanomisaika on kuusi kuukautta, vähäisissä tilajärjestelyissä kuitenkin kolme kuukautta. Mikäli luovutettavalle tilalle on tiedossa uusi käyttäjä, irtisanomisajoista voidaan poiketa.
    • Tilavuokrasta puolet jää yksikön käyttöön lisämäärärahaksi.

  4. Tulosyksikkö voi erityisistä syistä tehdä ehdotuksen käytössään olevien tilojen
    jälleenvuokraamiseksi esimerkiksi yksikön kannalta keskeisten liitännäistoimintojen sijoittamiseksi.
    • Tilavuokra tuloutetaan kokonaisuudessaan yksikölle.

  5. Tulosyksikön tilojen ollessa yksiköstä riippumattomista syistä pois käytöstä, vuokraa ei peritä.

Projektien tilat:

  1. Projekteja voidaan sijoittaa:
    • tulosyksiköiden tiloihin
    • yhteisiin projektitiloihin, jotka ovat tilavaraustiloja

  2. Projekti- ja hankerahoitukseen tulee sisällyttää myös tilakustannukset.

  3. Projektikäyttöön otettujen tilojen maksullisuus:
    • maksullisen palvelutoiminnan projektit:
    • - tilavuokra peritään aina
      - tilavuokra tuloutetaan kokonaisuudessaan yksikölle, jos projekti toimii yksikön tiloissa
    • rahoitussopimusprojektit:
    • - projektitiloissa vuokra peritään aina
      - yksikön tiloissa vuokraa ei peritä yksikön niin päättäessä. Jos vuokra peritään, se tuloutetaan kokonaisuudessaan yksikölle.
    • Suomen Akatemian projektit:
    • - vuokra peritään, jos projektilla on käytössä yleiskustannuslisä
    • lahjoitusprojektit:
    • -käytäntö sama kuin rahoitussopimusprojekteissa
    • stipendiaatit:
    • -sijoitetaan pääsääntöisesti yksikön tiloihin tai yksikön vuokraamiin projektitiloihin

Yhteiset opetus- ja kokoustilat:

  1. Yhteiset opetus- ja kokoustilat ovat tilavaraustiloja, joiden veloitukset määräytyvät tilojen käyttömäärän mukaisesti.
  2. Yhteisten opetus- ja kokoustilojen laskutus on ollut käytössä vuoden 1996 alusta.
 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: webmaster@uta.fi
Muutettu: 10.11.2008 14.39 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti