
Propeda-hanke kehittää Peda-forum -verkoston toimintaaPropeda on yliopistopedagogiikan yhteistyö- ja asiantuntijaverkosto Peda-forumin käynnistämä kehittämishanke. Hankekauden 2007-2009 aikana Propedan tavoitteena on vahvistaa Peda-forum verkostoa, opetuksen kehittämisyksiköitä ja kehittämistyötä tekevien osaamista. Hanketta koordinoi Tampereen yliopisto, jonka lisäksi tehtäviä ja rahoitusta on suunnattu myös Jyväskylän, Helsingin ja Turun yliopistoille. Opetuksen kehittämistyö on saavuttanut suomalaisissa yliopistoissa tunnustetun ja yhä vakiintuneemman aseman. Kehittämistyö on saanut monenlaisia muotoja, ja suomalaisissa yliopistoissa on lyhyessä ajassa luotu kansainvälisestikin arvioituna innovatiivisia toimintakäytänteitä ja tukipalveluita. Tulevaisuudessa opetuksen kehittämistyössä vaaditaan yhä laajempaa ja syvempää tietämystä ja osaamista sekä osoituksia toiminnan vaikuttavuudesta. On tarpeen rakentaa foorumeja kehittämistehtävissä toimivan henkilöstön osaamisen kehittämiselle, innovaatioiden levittämiselle sekä kehittämistä koskevan tietämyksen lisäämiselle ja syventämiselle. Peda-forumin tavoitteena on Propeda-hankerahoituksen turvin vahvistaa ja kehittää jo olemassa olevia opetuksen kehittämistyön rakenteita ja toimintamuotoja kuten Peda-forum-lehteä, Pedagoginen muisti -verkkotyökalua ja opintopsykologitoimintaa sekä luoda uusia rakenteita ja toimintamuotoja, jotka vastaavat kehittäjien osaamisen ja kehittämisyksiköiden asemaan kohdistuviin haasteisiin. Propeda-hankkeesta tietoa myös Peda-forumin sivuilla. Propedan osahankkeet1. Opetuksen kehittäjien osaamisen vahvistaminen
2. Opetuksen kehittämisyksiköiden roolin vahvistaminen
3. Peda-forum-lehti ja Peda-muisti opetuksen kehittämistä tukevina työkaluina
4. Opintopsykologia yliopistoissa
Propeda-hanketta koordinoi Tampereen yliopiston opetuksen ja tutkimuksen kehittämisyksikkö. Hanketta rahoittaa opetusministeriö, ja hankkeen kokonaissuunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista vastaa ohjausryhmä:
|