
Terveystieteiden yksikön opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä vaihtoon ulkomaille toiseen yliopistoon opintojensa aikana. Opiskelijoita kannustetaan suorittamaan osa tutkintoonsa kuuluvista opinnoista vaihto-opiskelijana ulkomaisessa korkeakoulussa. Ulkomailla suoritettavista opinnoista ja niiden sisällyttämisestä tutkintoon sovitaan alustavasti ennen vaihtoon lähtöä ja suoritetuista kursseista täytyy olla todistukset korvaavuuksien myöntämiseksi. Yleensä opinnot sisällytetään joko hoitotieteen ja kansanterveystieteen maisteriopintoihin tai vainnaisiin opintoihin.
Opiskelijavaihto tapahtuu pääasiassa eurooppalaisen Erasmus-ohjelman kautta. Yksiköllä on Erasmus-vaihtosopimukset seuraavien yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa:
Lisätietoja vaihtokohteiden opetustarjonnasta ja hakumenettelystä löytyy kunkin yliopiston www-sivuilta.
Tampereen yliopiston kansainvälisten asioiden sivustoilta löytyvät myös yliopiston muut hakukohteet ja hakuohjeet sekä hyödyllistä tietoa opiskelijavaihtoon liittyen:
Mikäli olet kiinnostunut opiskelijavaihdosta, voit kysyä lisätietoja tieteenalayksikön kv-yhdyshenkilöltä.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Valintakokeet 2013
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti