Nykyinen sivu: Normaalikoulu

 


 

Normaalikoulu

Hämeenlinnan normaalikoulu on Tampereen yliopistoon kuuluva harjoittelukoulu, joka toimii Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen yhteydessä vielä lukuvuoden 2011 - 2012 ajan.

Normaalikoulun erityistehtävänä perusopetuksen antamisen lisäksi on opetusharjoittelun järjestäminen, kokeilu- ja tutkimustoiminta sekä täydennyskoulutus. Kolmisarjaisessa normaalikoulussa toimii 18 perusopetusryhmää ensimmäisestä luokasta kuudenteen luokkaan. Samoissa tiloissa on myös esiopetusta. 

         

Normaalikoulu siirtyy Tampereelle

Elokuussa 2012 normaalikoulu ja luokanopettajakoulutus muuttavat Tampereelle
Tampereen yliopiston normaalikoulu / Alakoulu (perusopetus 1 - 6)
- Siirtoprosessin kuvausta / taustaa

Huom. Hämeenlinnan normaalikoulun Wilma lakkaa toimimasta
4.6. alkaen. Myös nykyinen www-sivusto lopetetaan.

Uusi Tampereen yliopiston normaalikoulun www-sivusto
löytyy osoitteesta  www.uta.fi/tnk


 

Tampereen yliopisto lopettaa Hämeenlinnassa luokanopettajakoulutuksen ja normaalikoulun
Hämeenlinnan normaalikoulun toiminta loppuu Tampereen yliopiston hallituksen päätöksen mukaan 2012. Opettajankoulutus sijoitetaan Tampereelle Virta-kiinteistöön pääkampuksen tuntumaan. Tampereen Nekalaan perustetaan 8/2012 alaluokkien harjoittelukoulu. 

Normaalikoulu siirtyy Tampereelle - mitä tapahtuu oppilaille?
Hämeenlinnan kaupungin opetuspalvelut on tiedottanut jatkosta ja kertonut, että nykyisen normaalikoulun tiloissa tulee toimimaan Hämeenlinnan kaupungin alakoulu nykyistä suuremmalla oppilasmäärällä. 
 

 


    Ajankohtaista:


 


Koulutiedote

Vanhempainyhdistys tiedottaa

Namican ruokalista 



 
        


Tulostettava poissaoloanomus: doc- tai pdf-tiedosto

 
 



    Uusimmat päivitykset:
    - Vanhempainyhdistys
    - Koulutiedote

    - Opetusharjoittelu
        

      


    Internet-sivujen ylläpito: tuomo.tammi (ät) uta.fi 

 
 


Hämeenlinnan normaalikoulu

TTTammi - Kirjaudu sisään