Vertaisverkkokauppa kasvaa 5-10 prosentin vuosivauhdilla

Julkaistu 1.2.2018 - 11:40

Vertaisverkkokauppa eli kuluttajien välinen verkossa tapahtuva käytettyjen tavaroiden ostaminen ja myyminen jatkaa kasvuaan.

Tampereen yliopiston ja Kaupan liiton yhteistyössä toteuttamassa tutkimushankkeessa on arvioitu, että vertaiskaupan kokonaismarkkina on vuosittain noin 480 miljoonaa euroa. Tästä verkossa tapahtuvien vertaiskauppa-alustojen osuus on lähes 80 prosenttia.

Vuositasolla nimenomaan verkossa tapahtuvaa kuluttajien välistä kauppaa arvioidaan tehtävän noin 371 miljoonalla eurolla. Keskimääräiseksi kasvuksi arvioidaan 5-10 prosenttia.

- Vertaisverkkokauppa on keskeinen osa kaupan evoluutiota. Tavaran jälkimarkkinan – eli käytetyn tavaran ostamisen ja myymisen – valtavirtaistuminen jatkuu, sen volyymi ja kuluttajien preferenssi sen suosimiseen kasvavat. Se on entistä varteenotettavampi – ja tulotasosta riippumaton – ostamisen ja myymisen kanava kaikille ikäluokille, toteaa palvelujen ja kaupan professori Hannu Saarijärvi Tampereen yliopistosta.

Tutkimukseen osallistuneista noin 30 prosenttia oli ostanut tavaraa vertaisverkkokaupasta viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Tutkimuksen aineisto koottiin kuluttajahaastattelujen ja kyselytutkimuksen (1556 vastaajaa) avulla.

Euromääräisesti suosituimmat tuoteryhmät olivat harrastukset, tietotekniikka ja kodinkoneet, huonekalut ja sisustus sekä lastenvaatteet, -kengät ja muut lastentarvikkeet.

Liki kaikissa tuoteryhmissä kuluttajien halu käyttää vertaisverkkokauppaa ostamisen kanavana on kasvanut (lukuun ottamatta tietotekniikkaa ja kodinkoneita, pääsylippuja, aikuisten vaatteita, kenkiä ja asusteita).

Vertaisverkkokauppa-alustoista suosituin oli Tori.fi, jota 43,9 prosenttia vastaajista piti pääasiallisena ostamisen vertaisverkkokauppana (Facebook-ryhmiä vastaavasti 25,6 %, Huuto.net-sivustoa 15 %). Myymisessä Tori.fi:tä suosi 55,4 prosenttia (Facebook-ryhmiä 28,1 %, Huuto.net -sivustoa 8,9 %).

Tärkeimpiä syitä suosia vertaisverkkokauppaa ovat rahan säästäminen sekä halu jatkaa tuotteiden elinkaarta. Vastaavasti tavaraähky ohjaa myyntiaikomuksia: Tärkeimpiä syitä myymiselle ovat turhasta tavarasta eroon pääseminen, tavaran poisheittämisen välttäminen sekä halu osallistua kierrättämiseen.

Nuoremmat sukupolvet kokevat vertaisverkkokaupassa muita enemmän mielihyvää ja liittävät siihen positiivisempia merkityksiä. Tämä saattaa kertoa ylipäätään käytettyyn tavaraan liittyvien merkityksien murroksesta: siinä missä vanhemmat sukupolvet kokevat käytetyn tavaran ostamisen uhraukseksi, se on nuoremmille lähtökohtaisesti hyöty.

- Vertaisverkkokauppa tuo näkyviin kuluttajien arvomaailman murroksen, tutkimushankkeesta vastaava professori Saarijärvi sanoo.

- Nuoremmat sukupolvet liittävät muita positiivisempia merkityksiä vertaisverkkokaupasta ostamiseen ja myymiseen. Tarjoaako vertaisverkkokauppa sellaisen kuluttajakokemuksen, jota perinteisesti uutta tavaraa myymällä ei voi edes saavuttaa?

Vertaiskauppa osana kaupan evoluutiota -tutkimusta tehdään Tampereen yliopiston, Kaupan liiton ja Vähittäiskaupan tutkimussäätiön yhteistyönä. Tutkimusta rahoittaa muun muassa Liikesivistysrahasto.
 

Lisätietoja:
Palvelujen ja kaupan professori Hannu Saarijärvi, 040 535 1369, hannu.saarijarvi@uta.fi
Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 1.2.2018