_mentorry

 

 



logo
_mentor ry.

Olemme Tampereen yliopiston kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen opiskelijoita. Opiskelijatapahtumissa voit tunnistaa meidät vihreistä haalareista sekä "omppuhaalarimerkistä". Ainakin tähän asti ainejärjestömme on ollut varsin naisvaltainen, mutta kyllä miesopiskelijatkin näyttävät viihtyvän hyvin riveissämme.

Yleinen harhakäsitys on, että meistä mentorilaisista valmistuu muiden kasvatustieteilijöiden tapaan opettajia. Varmasti aina jokunen sillekin tielle ajautuu, mutta yleisesti ottaen meitä kiehtoo koulutus ja oppiminen laajemmassa mielessä, ei siis vain peruskoulun seinien sisään rajoittuvana ilmiönä. Valmistuttuamme sijoitumme hyvin erilaisiin työtehtäviin kuten esimerkiksi hallinto-,suunnittelu- ja kehittämistehtäviin, opetus- ja koulutustehtäviin, tutkimustyöhön, konsultointiin tai johto- ja esimiestehtäviin. Tulevia työnantajiamme ovat esimerkiksi erilaiset yritykset ja järjestöt sekä valtio tai kunta. Ainejärjestömme tarkoituksena on toimia Tampereen yliopiston kasvatustieteiden opiskelijoiden etujärjestönä ja ajaa opiskelijoiden etua opiskeluun liittyvissä asioissa. Mentor pitää myös yhteyttä muihin kasvatustieteilijöihin, joista näkyvimpänä tapahtumina voi pitää erilaisia excursioita ja sitsejä. Mentor järjestää erilaista toimintaa lukuvuosittain, muun muassa illanviettoa, urheilutapahtumia, kulttuuritapahtumia ja työelämävierailuja

Jäseneksi voit liittyä maksamalla Mentorin jäsenmaksun, joka on 17 euroa. Uudet kasvatustieteilijät saavatkin tilisiirtolomakkeet jo hyväksymiskirjeen mukana. Maksu oikeuttaa kuuden vuoden jäsenyyteen.

Ainejärjestö
Mentor ry.
Kasvatustieteiden yksikkö / Atalpa 2. krs. Ratapihankatu 55 . 33014
Tampereen yliopisto.
Tilinumero: Alanndsbanken 660100-1048636

Yleinen sähköpostilista: mentor[a]uta.fi
LIITY/POISTU

Hallituksen sposti: hallitus.mentor[a]uta.fi