TOIMINTAKERTOMUS 2004 Kevätkausi 2004 Kevätkausi aloitettiin kokouksella 13.1. Tällöin suunniteltiin kevään toimintaa sekä käsiteltiin toiminta-avustushakemusta vuodelle 2004. Kokouksessa keskusteltiin myös Sekavan toiminnan dokumentoinnista, mm. toimintakertomusten yms. asiakirjojen arkistoinnista. Tammikuussa tavattiin kokouksen lisäksi kaksi kertaa ja käytiin päiväkävelyllä Pyyni-killä. 13.2. järjestettiin kevätkauden tutustumisilta, ”uusien kasvojen ilta” ja käytiin Gay-Tampere –bileissä. Maaliskuussa (5.3.) Ovi ry Helsingistä ja Homoglobiini ry Turusta olivat Sekavan vieraina Tampereella. Yhteinen illanvietto järjestettiin Domus-klubilla. Helmi-maaliskuussa pidettiin li-säksi neljä muuta tapaamista. Huhtikuussa tavattiin pari kertaa mm. lounastapaamisen merkeissä. Vappuaattona käytiin Planet Gay-bileissä sekä tavattiin vappupäivänä kaupungilla. Toukokuussa vierailtiin Tampereen Seta ry:n toimistolla avoimien ovien päivänä, katseltiin Euroviisuja sekä käytiin Jonna Ter-vomaan keikalla. Kesällä muutama sekavalainen osallistui Helsingissä järjestettyyn Pride-kulkueeseen ja pääjuhlaan. Syyskausi 2004 Syksyn ensimmäinen kokoontuminen pidettiin 7.9., jolloin suunniteltiin syksyn toimintaa. Alkusyksystä järjestettiin toimintaa erityisesti uusia opiskelijoita ajatellen: tutustumisilta järjestettiin 17.9., kaupunkikävely 19.9. sekä vierailu Muumimuseoon Metsoon 24.9. Syyskuun toimintaan kuului myös teatterikäynti: 29.9. käytiin katsomassa Nätyn esittämä Jean Genét:n näytelmä ”Kaihtimet”. Syyskuussa pidettiin lisäksi peli-ilta 14.9. Lokakuussa käytiin katsomassa Pedro Almodóvarin ohjaama elokuva ”Huono kasvatus”. 20.10. käytiin Akkaryhmän järjestämässä Femakko-diskossa yo-talolla. Marraskuussa (5.11.) käytiin Seta ry:n järjestämissä Leimareissa yo-talolla. Syksyn perinteinen keskusteluilta, kynttiläilta, pidettiin 8.11. Domus-klubilla. Työväen keskusmuseossa vierailtiin 17.11. Marras-kuussa (29.11.) pidettiin myös meikki-ilta, jolloin meikkitaiteilija Suvi Jokiranta kertoi ihonhoito- ja meikkivinkkejä. Lisäksi toimittajakoulu-tuksessa opiskeleva Eeva Laine kävi Sekavan vieraana ja laati jutun Utain-lehteen. Marraskuussa aloitettiin myös opiskelijatapaamisen suun-nittelu kesän 2005 Priden yhteyteen. Joulukuussa osallistuttiin itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen sekä vie-railtiin PinniB:n kampuskappelissa 8.12. Korkeakoulupastori Risto Kor-honen esitteli tuolloin tiloja ja kappelin toimintaa. Tärkeintä kuitenkin oli keskustelu ajankohtaisista asioista, mm. kirkon suhtautumisesta sa-maa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintiin, uskosta ja uskonnol-lisuudesta sekä yleisemmin opiskelijoiden hyvinvoinnista. Syksyllä aloitettiin lisäksi vapaamuotoiset keskiviikkotapaamiset, jotka pidettiin 22.9., 27.10., 24.11. sekä 15.12.