SEKAVAN TOIMINTAKERTOMUS 2005 Kevätkausi 2005 Keväällä 2005 pidettiin säännöllisiä tapaamiset joka toinen viikko, paria poikkeusta lukuun ottamatta keskiviikkoisin, 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 3.3., 22.3., 6.4., 13.4., 3.5., sekä 18.5. Kävimme myös muutaman kerran lounaalla yhdessä. Kevään kulttuuritapahtumiin kuului teatteria ja elokuvia. Kävimme Ylioppilasteatterissa 14.2. katsomassa näytelmän ”Tää olis tällanen tyttöpoika”. Maaliskuussa pidettyjen Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoon kuului mm. Homo Cinema Fennica – suomalaisen homoelokuvan retrospektiivi. Kävimme katsomassa näytöksen 11.3. Kävimme elokuvissa myös huhtikuussa, jolloin katsoimme elokuvan ”Tulkki”. Kevään bileisiin kuuluivat mm. Femakkodisko 9.2. sekä Leimarit 11.3. Solmimme kontakteja ruotsalaisiin HLBT-opiskelijoihin. Hanna-Leena Autio oli 11.–13.3. vieraana Sveriges Förenade Gaystudenter –järjestön vuosikokouksessa Tukholmassa. Hän kertoi siellä suomalaisesta HLBT-opiskelijatoiminnasta ja osallistui keskusteluun HLBT-opiskelijajärjestöjen pohjoismaisesta yhteistyöstä. Tiivistimme yhteistyötä Nais- ja miestutkimuksen ainejärjestö NaMin sekä Akkaryhmän kanssa. Yhteistyötä heräteltiin puheenjohtajien tapaamisessa, ja yhteinen illanvietto pidettiin 14.3. Osallistuimme NaMin järjestämään väkivalta- aiheiseen keskustelutilaisuuteen 13.4. Pidimme myös yhteisen piknikin 14.5. Tampereen Seta ry:ssä kokoontuu 22–30-vuotiaille nuorille aikuisille suunnattu ryhmä, ”Harmaa vyöhyke”. Pidimme yhteistapaamisen Setan toimistolla 9.3. Tamy:n kulttuuri- ja tasa-arvovastaava Teemu Keskinen vieraili Sekavan tapaamisessa 23.3. Tutkija Tuula Juvonen (Naistutkimuksen laitos) oli Sekavan vieraana toukokuussa (9.5.), jolloin hän kertoi meneillään olevista tutkimuksistaan ja seksuaalivähemmistöjä koskevasta tutkimuksesta yleisemminkin. Toiminnasta tiedottamisen kannalta oli www-sivujen (www.uta.fi/jarjestot/sekava) uudistaminen tärkeää. Uudistuneilla sivuilla on tietoa Sekavan toiminnasta sekä ajankohtaisista tapahtumista. Lisäksi Sekava esittäytyi keväällä Hyvän olon viikolla pidetyllä yhteisötorilla 16.2. sekä Naiskulttuuripäivien järjestötorilla 6.4. Näkyvyyden kannalta merkitystä oli myös Eeva Laineen kirjoittamalla, mm. Sekavan toiminnasta kertovalla jutulla, joka julkaistiin Aviisin numerossa 2/2005. Kesä 2005 Aiemmista vuosista poiketen Sekavalla oli toimintaa myös kesällä erityisesti Tampere Prideen (7.-10.7.) liittyen. Olimme jo keväällä yhteydessä muiden kaupunkien opiskelijaryhmiin, Helsingin Opiskelijavinokkaat – Ovi ry:hyn, Teekkarilesbojen ja homopolyteknikkojen yhdistys Telehpy:n sekä Turun Homoglobiini ry:hyn. Sekavan vieraana oli opiskelijoita kustakin ryhmästä, lisäksi vieraanamme oli myös yksi opiskelija Tukholmasta. Olimme varanneet Domus-klubin käyttöömme prideviikonlopuksi. Osallistuimme yhdessä eri tapahtumiin, muun muassa kulkueeseen, pääjuhlaan sekä Työväen keskusmuseossa ”Vaarin paketti ja sateenkaarinappi” –näyttelyn avajaisiin. Tapasimme kesällä myös 22.7. yhdessä NaMi:n kanssa ja tämän lisäksi 22.8. ANSO – Association of Nordic LGBT Student Organizations perustettiin 2004 pohjoismaisten opiskelijajärjestön yhteistyöelimeksi. Sillä on tällä hetkellä jäsenjärjestöjä kaikissa pohjoismaissa. ANSO:n toinen konferenssi pidettiin Torshavnissa Färsaarilla 21.-28.8, jonne myös Sekava sai kutsun. Konferenssin teemana oli HLBT-opiskelijoiden asema pienissä yhteisöissä. Tämän lisäksi erilaiset työryhmät suunnittelivat ANSO:n tulevaa toimintaa. Hanna-Leena Autio osallistui Sekavan edustajana konferenssiin. Syyskausi 2005 Syyskausi aloitettiin tapaamisella 7.9., jolloin suunniteltiin syksyn toimintaa. Kevään tapaan pidettiin säännöllisiä tapaamisia noin joka toinen viikko 18.10., 2.11., 16.11., 30.11. sekä 14.12. Hanna-Leena Autio kertoi Färsaarten matkasta (ANSO:n konferenssi) 20.9. Teimme Sekavaa tunnetuksi uusille opiskelijoille. Esittäydyimme Aatemarkkinoilla 28.9. ja lisäksi tiedotimme toiminnasta alkusyksystä www-sivujen lisäksi myös Aviisin Puffeissa. Syksyn tutustumisilta pidettiin 6.10. yhdessä NaMin ja Akkaryhmän kanssa. Lisäksi pidimme pari illanviettoa lokakuussa ja joulukuussa, sekä etkoilimme yhdessä Naistenbileiden (21.10) sekä Leimareiden (28.10 ja 9.12) alkajaisiksi. Kulttuuri- ym. tapahtumiin kuului syksyllä näyttelykäynti, elokuvia ja musiikkia. Tutustuimme Vaarin paketti ja sateenkaarinappi -näyttelyyn Työväen keskusmuseossa Tuula Juvosen opastuksella 5.10. ja kävimme Turussa Vinokino -lesbo- ja homoelokuvafestivaalilla 18.-20.11. Yhteistyössä Turun Homoglobiini ry:n jäsenien kanssa meille järjestyi majoitus, ja sekavalaisten kesken järjestimme sinne kimppakyydin. Joulukuussa kävimme laulamassa joululauluja Kampuskappelissa.