TYR on tarkoitettu ensisijaisesti Tampereen yliopiston opiskelijoille, mutta muiltakaan ei jäsenyyttä ole kielletty. TYRissä on aina ollut paljon aktiivijäseniä yliopiston ulkopuolelta. Tosin yliopiston ulkopuolisten olisi suotavaa tehdä jotain TYRin hyväksi (esim. ruveta pelinjohtajiksi) jotta heidät katsottaisiin "täysivaltaisiksi" jäseniksi. Postituslistalle saa liittyä kuka hyvänsä. Jos opiskelet Tampereen yliopistossa ja kuulut TYRin postituslistalle, voit katsoa olevasi TYRin jäsen.
TYRiin saa liittyä ilman aikaisempaa pelikokemustakin. Kaikkien yliopistolaisten, jotka ovat joskus pelanneet, pelaavat parhaillaan tai haluavat joskus pelata roolipelejä, kannattaa ehdottomasti liittyä listalle. Jäsenyys TaSeRissa, Excaliburissa tai jossain muussa roolipelikerhossa ei muuten ole mikään este.
Emme peri mitään jäsenmaksua. TYR on saanut Tamylta kerhoavustusta pienien menojensa kattamiseen. Lisäksi, jos jonkun tilaisuuden järjestämisestä koituu kuluja, osa niistä peritään osallistujilta.
Pääset postituslistallemme, saat suoraan sähköpostiosoitteeseesi tietoa toiminnastamme ja saat helpommin kontaktin muihin roolipelaajiin yliopistolla. Taloudellistakin hyötyä jäsenyydestä on, sillä TYRin jäsenet saavat karnevaalikauppa Aprillista (Kauppakatu 15) 10 % alennuksen Grimas-meikkituotteista. Myös Peliarkun tuotteista on TYRläisille luvattu alennusta. Katso tarkemmin Peliarkun FAQ:sta.
Haittapuolena voi pitää korkeintaan sitä, että tulet saamaan enemmän sähköpostia kuin aikaisemmin, eivätkä kaikki listaviestit välttämättä kiinnosta sinua. Keskimäärin viestejä tulee suunnilleen vain yksi päivässä. Joskus saattaa mennä viikko ilman yhtään viestiä, mutta toisinaan tapahtumien kasautuessa voi tulla useitakin posteja viikossa.
Postituslistalta pääset pois lähettämällä listserv@uta.fi -osoitteeseen viestin:
signoff tyr
Tällöin sinut katsotaan eronneeksi myös TYRistä.
Sinut poistetaan postituslistalta myös, jos sähköpostiosoitteesi ei ole enää voimassa. Jos tunnuksesi menee pois päältä, mutta saat sen myöhemmin takaisin, kannattaa liittyä listalle uudelleen.