Kohteenne osoite on Vaahterakuja 3 B, Peltolammilla.

Netistä löytyy Tampereen kartta http://www.tampere.fi/ytoteto/kartta/. Etsikää Vaahterakuja 3. Nämä ohjeet kuljettavat sinut perille Tilkonmäenkadun kautta, eli siitä, mistä kaikki jalankulkijat kulkevat.

Hypätkää bussiin numero 26 (Multisilta) tai 71 (Lempäälä). Ne lähtevät keskustorilta ja kääntyvät Hämeensillan jälkeen heti oikealle (eli etelään) Hatanpään valtatielle. Noin kymmenen minuutin ajelun jälkeen näette Euromarketin vasemmalla puolellanne. Euromarketin pysäkin jälkeen on kolme pysäkkiä, joilla teidän ei vielä tule hypätä pois bussista. Olkaa tarkkoja, missä vaiheessa oikea pysäkki tulee. Bussi ajelee Euromarketin jälkeen ensin Helsingin moottoritien ja pian jonkun toisen moottoritien yli. Sen jälkeen jatketaan vielä vähän matkaa, kunnes neljännellä Euromarketin jälkeisellä pysäkillä pitää jäädä pois. Pysäkin nimi on Tilkonmäenkatu. Pysäkin lähistöllä oikealla näkyy Pizzeria/Kebab Nina, K-Market ja R-Kioski.

Kun hyppäätte bussista pois, rupeatte kävelemään siihen suuntaan, mihin nokkanne jo valmiiksi osoittaa, eli bussin tulosuunnasta katsoen oikealle. Jatkakaa Tilkonmäenkatua alaspäin K-Marketin ja R-kioskin takaseinän jäädessä vasemmalle puolellenne. Älkää kävelkö metsään asti. Oikealla näkyy aivan pian kolmikerroksinen pitkä kerrostalo, jota vastapäätä on seurakuntakeskus. Pitkän kerrostalon edustalla on kohteenne, grillikatos.

Omalla autolla tulijoille tiedoksi, että talojen vierasparkki on yllä mainitun Tilkonmäenkadun puolella. Parkkipaikka on siis Tilkonmäen ja kohdetalon välissä. Vaahterakujalta ei löydy vapaita vierasparkkipaikkoja.

Jos eksytte, voitte soittaa vaikkapa Inkeri Tikkaselle: 050-3767 881.

Takaisin Tyrin tapahtumakalenteriin