TYR - Tampereen Yliopiston Roolipelaajat

Seikkailu kivikaudessa


Olet Jaakko, kovaa vauhtia aikuistumassa oleva kalastajan poika.

Kyläsi on kirkasvetisen järven rannalla. Järveen saapuu joki pohjoisesta ja siitä laskee joki etelään. Suurin osa kylänne majoista on järven itäisellä rannalla. Isäsi turveseinäinen rangoilla katettu kuoppa löytyy vähän kylästä pohjoiseen. Järvellä olevalla pikkuisella saarella on kylänne päällikön asumus.

Syksy on kääntymässä talveksi. Kylällänne ja joen yläjuoksulla olevalla kylällä on tapana järjestää yhteiset sadonkorjuujuhlat näihin aikoihin vuodesta. Tämän vuoden juhlat pitäisi vuorostaan järjestää yläjuoksulla olevalla kylällä ja olettekin jo odotelleet sieltä saapuvaa sanansaattajaa.

Juhlamieli kylässänne ei kuitenkaan ole kovin korkea, sillä suuri osa kyläläisistä on sairastunut tautiin joka tuo ihon pintaan märkiä rakkuloita ja tekee olon kovin heikoksi.

Isoisäsi - kylän shamaani oli ensimmäinen ja ainut uhri, jonka tauti on vienyt, joten häneltäkään ei apua voi saada.

kotikyla
MITÄ TEET?

Käyn kysymässä kalastajalta isältäni lauttaa lainaksi ja lähden etelään onneani etsimään.

Lähden päällikön mökille.

Seuraan ukin jälkiä ja otan yhden neuvoa antavan - siis sieniä peliin.


Takaisin etusivulle Pikkulogo