TYR - Tampereen Yliopiston Roolipelaajat

Savlacin seikkailu


Olet Savlac Pihkapeukalo, nuori mutta kokenut varas. Olet taitava sekä näpistelemään kukkaroita että murtautumaan taloihin. Varasteleminen on sinulle elämäntapa, ja sinulla onkin jo kätkössä sievoinen saalis kultaa ja jalokiviä. Olet viipynyt jo useamman kuukauden Joutsenportin kaupungissa, ja sinä aikana olet onnistunut kasvattamaan jo vankan maineen taitavana ja rohkeana varkaana kaupungin alamaailmassa.

Istut parhaillaan syrjäisessä viinituvassa laitakaupungilla. Pohdiskelet, joko sinun olisi aika siirtyä toiseen kaupunkiin. Olet tehnyt täällä jo niin monta ryöstöä, ettei Joutsenportti tunnu enää tarjoavan uusia haasteita. Sitä paitsi kaupungin kaarti etsii sinua kiihkeästi, ja maaperä uhkaa käydä liian polttavaksi. Mutta toisaalta sinua houkuttelisi tehdä vielä yksi suuri keikka ennen lähtöäsi.

Näitä pohdiskellessasi tuttu kapakoitsija tulee pöytääsi. Kumartuen pöydän ylle hän kuiskaa: "Täällä on eräs mies, joka kyselee sinua. Ei sanonut nimeään. En tunne häntä, mutta näyttää vaarattomalta. Otatko hänet vastaan vai heitänkö ulos?"

Pohdit hetken ja päätät sitten ottaa miehen vastaan. Kenties kyse on asiakkaasta, joka tahtoo ostaa varkaan palveluitasi. Kehotat kapakoitsijaa noutamaan miehen ja vedät hupun syvemmälle päähäsi, jotta kasvosi eivät näkyisi.

Kohta kapakoitsija saattaa pöytään arkisen näköisen punatukkaisen miehen, jonka resuisen viitan alta kuitenkin vilkkuu siistinoloiset vaatteet. Mies istuu vastapäätä pälyillen sinua hermostuneesti. Käsket häntä menemään suoraan asiaan, jolloin hän alkaa puhua.

"En esittäydy, sillä nimelläni ja asemallani ei ole väliä. Mutta jos sinä olet Savlac, tarvitsen apuasi. Eräs kauppias, Maronnac nimeltään, on tuonut kaupunkiin harvinaisen jadepatsaan. Se on hänellä säilössä kotonaan tulevan yön. Mutta minä haluan tuon patsaan itselleni. Siksi haluan sinun varastavan sen minulle, ja se on tehtävä tänä yönä!"

Tuumit asiaa. Tehtävä ei kuulosta helpolta mutta ei mahdottomaltakaan. Et kuitenkaan anna asiakkaan huomata kiinnostustasi, vaan ilmoitat tylysti, että sinulla on muita suunnitelmia ensi yöksi, etkä aio vaarantaa nahkasi mokoman patsaan takia.

"Maksan sinulle tuhat kultarahaa jos tuot patsaan minulle", mies ilmoittaa. "Huomenna samaan aikaan tässä kapakassa."

Et voi olla hätkähtämättä. Tuhat kultarahaa! Olisit ilomielin tyytynyt puolta pienempäänkin palkkioon. Patsaan täytyy olla todella arvokas tai miehen haluta sitä todella epätoivoisesti. Tällaisesta tarjouksesta ei sovi kieltäytyä.


MITÄ TEET?

Suostut sopimukseen.

Vaadit vielä korkeampaa palkkiota.



Takaisin etusivulle Pikkulogo