Aurinko on laskenut, jumalamme Melkorin juhla päättynyt, ja vasta nyt minulla on aikaa kirjoittaa muistiin tämän päivän moninaiset tapahtumat. Totisesti tänään on tapahtunut niin paljon, että tuskin pystyn kaikkea enää muistamaankaan - saati panemaan tapahtumia oikeaan järjestykseen.

Kaikki alkoi oikeastaan jo eilen illalla, kun sotamies Morven Hyarmen löydettiin kuolleena majakkatyömaan ja maistraatinmäen väliseltä polulta. Hänet oli puukotettu raukkamaisesti, kun hän oli ilmeisesti ollut vettä heittämässä. Epäilyksemme kohdistuivat välittömästi Ahti-nimiseen kalastajanpoikaan, joka oli jäänyt saapumatta rakennustyömaalle. Minä ja sotamies Huor marssimme hänen majalleen, missä löysimmekin hänet kädet ja puukko veressä. Näimme myös toisen miehen juoksevan metsään, mutta häntä emme tunnistaneet.

Otimme Ahdin vangiksi ja annoimme hänet päällikkömme, kapteeni Bregor Dragowulfin, käsiin. Hän kuulusteli Ahtia kovakouraisesti pitkälle yöhön, mutta ei saanut hänestä irti sen paremmin tunnustusta kuin selitystä, miksi hänen kätensä olivat veressä. Tämä tyhmä nuorukainen suojeli rikostoveriaan kunnioitettavan urheasti.

Tänään sitten oli Melkorin juhlapäivä, johon oli kutsuttu saaren rahvaasta vain harvat ja valitut. Juhlat kuitenkin oli alkava hirttäjäisillä. Komensin kaksi sotilasta ja neljä kyläläistä kantamaan Morvenin ruumiin hirttopaikalle, jotta hän näkisi murhaajansa saavan rangaistuksensa. Minä ja toiset kaksi sotilasta noudimme sillä välin Ahdin vankikopista.

Viherkiven saaren parempi väki, joihin kuuluivat muun muassa maistraatti, mylläri, seppä, nahkuri ja välskäri, kokoontuivat seremoniapaikalle. Joukossa näytti olevan myös pari kauppiasta, jotka olivat käymässä saarella. Ahti tuotiin ja köysi aseteltiin hänen kaulaansa. Kapteeni piti puheen, jossa kertoi Morvenin murhasta ja tuomitsi Ahdin sen vuoksi kuolemaan.

Kyläläiset tuntuivat hetkeksi unohtavan asemansa ja kävivät huutelemaan vastalauseita. Erityisen suulas oli nahkuriämmä Venla, joka sentään tajusi vaieta kun uhkasin läimäyttää häntä. Myös seppä Reko julkeni vaatia Ahdille uutta oikeudenkäyntiä. Kukaan ei kuitenkaan vastannut, kun haastoin oikeaa syyllistä astumaan esiin, jos kerran Ahti on syytön.

Niinpä Ahti vedettiin kaulastaan mäntyyn, jossa hän hetken sätkittyään heitti henkensä. Ruumis jätettiin lojumaan hirttopaikalle. Pappi Asko lähti valmistelemaan Morvenin hautajaisia kylän kalmistoon. Komensin miehiä taas kantamaan Morvenin sinne. Kapteeni jatkoi sillä välin puhettaan ja kertoi, että murhaajia oli kaksi. Hän ilmoitti, että jos toista syyllistä ei auringonlaskuun mennessä saataisi kiinni, hänen sijastaan hirtettäisiin kyläläisten johtaja, maistraatti Keleborn Nogrod!

En erityisemmin pitänyt tästä määräyksestä, sillä näiden Viherkivellä vietettyjen kuukausien aikana olin oppinut kunnioittamaan Kelebornia ja muutenkin vierastin ajatusta viattoman miehen hirttämisestä. Mutta täytyy myöntää, että kapteeni tuskin olisi voinut keksiä tehokkaampaa keinoa saada oikea syyllinen kiinni.

Komensin kyläläiset siirtymään hautajaispaikalle ja kiiruhdin sinne itse muita ennen varmistamaan, että kaikki oli kunnossa. Pappi oli jo valmistanut hautajaisrovion, ja kapteenin tytär Niniel auttoi häntä seremoniassa. Kyläläisetkin tulivat pian. Komensin sotilaat riviin, ja sitten vain odottelimme kapteenia. Pian hän saapui, ja Asko sytytti rovion, joka poltti Morvenin ruumiin ja nosti hänen sielunsa Melkorin luo.

Kun seremonia oli päättynyt, kapteeni ja kyläläiset palasivat maistraatinmäelle. Käskin sotilaitani jäämään vielä hetkeksi riviin. Pidin heille puheen, jossa sanoin ymmärtäväni heidän suuttumustaan Morvenin kuoleman johdosta, mutta kielsin heitä ryhtymästä omavaltaisiin kostotoimenpiteisiin. Emmehän tienneet, oliko murha vain yksittäinen tapahtuma vaiko oire laajemmasta vastarintaliikkeestä. Korostin, että ensisijainen tehtävämme tällä saarella oli rakentaa majakka valmiiksi, eikä se valmistuisi ikinä, mikäli surmaisimme läjäpäin kyläläisiä. Kehotin heitä olemaan valppaita, jotta he löytäisivät uusia johtolankoja, mutta myös varovaisia siltä varalta, että kyläläiset innostuisivat surmaamaan meitä lisää nyt kun olemme osoittaneet haavoittuvaisuutemme.

Kuinka vähän meitä enää olikaan! Morvenin kuoleman jälkeen komennossani oli enää neljä sotilasta, Morvenin veli Galdor Hyarmen, mestaripeluri Gowan Eredar, vanha veteraani Huor Lad ja rähinöitsijä Handir Ram. Ihmettelen, miksi majakan rakennustyömaalle ei alunperin komennettu enempää sotilaita. Mukanamme olleista solonialaissiviileistä, arkkitehti Barahirista ja kirjuri Georista, ei olisi apua, mikäli kansannousu käynnistyisi. Nyt tunsin, että paremmista aseistamme huolimatta olimme alakynnessä, ja samoin uskon miestenikin tunteneen.

Seuraavat hetket kuluivat päivän juhla-ateriaa odotellessa. Tunnelmat luonnollisesti olivat sangen kireät molemmin puolin. Panin merkille, että kyläläiset eivät kumartaneet edessäni ollenkaan niin syvään kuin heidän olisi pitänyt, mutta en siinä tilanteessa viitsinyt puuttua asiaan. Kotka ei noki kärpäsiä.

Tilaisuuden tullen puhuin kahden kesken maistraatti Kelebornin kanssa. Olimme aina voineet puhua toisillemme suoraan, ja niin tein nytkin. Sanoin rehellisesti, etten pitänyt tilanteesta, mutta en voisi tehdä muuta kuin totella kapteenin määräyksiä. Muistutin, että olimme saarella vain majakan takia ja lähtisimme heti, kunhan se valmistuu. Näin ollen oli saarelaistenkin etujen mukaista saada se valmiiksi ilman rettelöitä. Lupasin myös pitää omat mieheni kurissa, jos hän pitäisi omansa. Varoitin lisäksi, että jos kapteeni Bregor Dragowulfille tapahtuisi jotain, tätä saarta kohtaisi sellainen kosto, että tänne ei jäisi ainoatakaan ehjää taloa tai elävää ihmistä.

Keleborn vaikutti olevan samalla kannalla kanssani, ja hän lupasi tehdä parhaansa, jotta hänen väkensä pysyisi rauhassa ja murhaaja löytyisi. Uskoin, että hän pitäisi sanansa, sillä hänen päänsähän tässä suurimmassa vaarassa oli.

Pian siirryimme kaikki maistraatin talolle. Nautimme salissa maukkaan ja riittoisan juhla-aterian, jonka palvelija Hermanni ja Aino-piika olivat valmistaneet. Sain kunnian istua samassa pöydässä kapteenin ja hänen tyttärensä kanssa. Kapteeni oli itse määrännyt minut toiseksi saaren arvojärjestyksessä, vaikka arvoni ja syntyperäni eivät muuten ehkä olisi siihen oikeuttaneetkaan. Olen tosin sukua kapteenille - hänen pikkuserkkunsa - mutta toivon, että jonain päivänä minua arvostetaan omien ansioideni eikä sukulaisuuteni perusteella.

Minulle oli suuri ilo saada istua valtiatar Ninielin vieressä. Hän on viehättävä neito, kaunotar, joka on naimaiässä. Olin vakavasti harkinnut kosivani häntä, mutta toistaiseksi rohkeuteni ei ollut riittänyt. Kapteeni on arvaamaton ja äkkipikainen, ja tällainen kysymys väärällä hetkellä olisi voinut katkaista sekä urani että kaulani. Niniel itse oli käyttäytynyt minua kohtaan ystävällisen kohteliaasti, mutta en ollut päässyt selville, olisiko hän itse halukas puolisokseni. Hänellä tosin ei olisi ollut asiaan mitään sananvaltaakaan, mutta tietysti toivoin, että hän ei pitäisi minua ainakaan vastenmielisenä.

Meidän pöydässämme syötiin hiljaisina, mutta rahvaan keskuudessa hölistiin sitäkin enemmän. Sotilaani istuivat heidän joukossaan. Toivoin, että he kuulisivat jotain hyödyllistä, joka auttaisi selvittämään tämän murhan. Olin käskenyt heitä tulemaan ensin minun luokseni tietoineen, sillä kapteenilla on ikävä tapa surmata ihmiset, jotka tulevat häiritsemään häntä pikkuasioilla, enkä tahdo menettää lisää miehiä. Olin jo pitkään pyrkinyt toimimaan välikätenä kapteenin ja muiden välillä. Ruokailun jälkeen odotimme päivän kohokohtaa, Melkorin messua. Siihen menisi vielä pari tuntia. Keskustelin sotilaitteni, kirjurin, papin ja arkkitehdin kanssa, mutta mitään uutta ei tullut ilmi. En tahtonut asioida suoraan tavallisten kyläläisten kanssa, koska en pidä sitä arvoni mukaisena.

Sitten tapahtui jotain, joka sai päivän tuntumaan entistä synkemmältä. Olin jo aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että valtiatar Niniel liikkui usein yksikseen myllyn luona. Olin tästä sekä huolissani että epäluuloinen. Niinpä lähdin itse etsimään häntä ja löysinkin hänet myllyn takaa. Mutta hän ei ollut yksin, sillä hänen vieressään istui maistraatin poika Dimrost! Eivätkä he sanottavammin ilahtuneet nähdessään minut.

En yrittänytkään hälventää kitkeryyttä äänestäni, kun sanoin, olleeni huolissani valtiattaren turvallisuudesta mutta olevani helpottunut nähdessäni, että hänellä on jo seuraa. Sitten käännyin ja kiiruhdin pois. Vähään aikaan en muistaakseni puhunut muille mistään muusta kuin siitä, miten kovasti tahdoin pois tältä kirotulta saarelta. Vaikka en myönnäkään olleeni kiinnostunut niinkään Ninielistä itsestään kuin hänen rikkauksistaan ja ylhäisestä suvustaan, silti olin tyrmistynyt, että hän valitsee mieluummin pahaisen maistraatinpojan kuin upseerin!

Kuitenkin nielin katkeruuteni ja muistutin itselleni, miksi olen tällä saarella. Tärkein velvollisuuteni oli pitää huolta, että tänne rakennetaan majakka, ja millään muulla ei saanut olla väliä. Arvelin, että jos kapteeni saisi tietää tyttärensä seurustelusta, hän raivostuisi ja käynnistäisi verilöylyn, jonka jälkeen majakkaa rakentamaan ei jäisi ketään. Niinpä päätin pitää Ninielin puuhastelut toistaiseksi omana tietonani.

Odottelin Melkorin messun alkamista seurustellen lähinnä papin ja sotilaiden kanssa. Jotkut kyläläisetkin uskalsivat lähestyä minua, ja pyrin keskustelemaan asiallisesti heidänkin kanssaan. En tahdo, että he pitäisivät minusta, mutta toivon, että he oppisivat luottamaan minuun. Muistutin aina tilaisuuden tullen, että verinen kosto kohtaisi tätä saarta, mikäli kapteenille tapahtuisi jotain.

Keskustelin myös kapteenin kanssa. Vihjaisin, että hän voisi jättää saaren ja jättää majakan rakennustyöt minun hoitooni. Hetken hän tuntui harkitsevan ehdotustani vakavasti, mutta sanoi sitten, että hänen velvollisuutensa oli hoitaa itse tämä tehtävä loppuun. Aloin yhä enemmän huolestua hänen mielenterveydestään, sillä olihan tavatonta, että näin korkea-arvoinen aatelinen vapaaehtoisesti viipyisi tällä Melkorin hylkäämällä saarella.

Sotilaat olivat löytäneet jotain johtolankoja murhasta, mutta ne kaikki osoittautuivat päivän mittaan vääriksi tai riittämättömäksi. Erään huhun mukaan sotamies Handirilla saattoi olla jotain tekemistä murhan kanssa, mutta sekään tieto ei pitänyt paikkaansa. Kävi tosin ilmi, että Handir oli luvatta verottanut kyläläisiä kapteenin nimissä. Siitä hyvästä hän saa huomenaamulla 40 raipaniskua, mikäli huomista edes tulee.

Ennen messua vanhin sotilaistani, Huor, yllätti minut kertomalla, että hän aikoo avioitua sepän vaimon Markan kanssa. Markan ja Reko-sepän avioliitto oli Melkorin silmissä laiton, ja Rekon tiedettiin hakkaavan vaimoaan. En ensin pitänyt ajatuksesta, sillä aavistin, miten seppä suhtautuisi asiaan. Kehotinkin Huoria kysymään lupaa itseltään kapteenilta, joka sitten antoikin luvan.

Juuri ennen messun alkua mäelle kantautui huhu, jonka mukaan Dimrost ja Niniel aikovat mennä naimisiin isiensä tietämättä ja luultavasti karata saarelta! En vieläkään tiedä, kuinka paljon tässä huhussa oli perää, mutta lähetin sotamies Gowanin välittömästi satamaan määräämään, että yksikään laiva tai vene ei saa lähteä saarelta. Siinä vaiheessa päätin myös, että kapteenin oli aika kuulla totuus, ja paljastin hänelle mitä olin nähnyt myllyn takana. En uskonut sen enää pahentavan tilannetta. Hän suhtautui tietoon tyynen rauhallisesti, ja pian näin hänen puhuvan tyttärelleen ankarasti. En tiedä tarkkaan mitä he puhuivat, mutta oletettavasti kapteeni sai taottua tyttärensä päähän hieman järkeä.

Lopulta pääsimme suorittamaan messua. Asko-pappi kertoi, kuinka Melkor oli aikojen alussa voittanut muut jumalat. Olin luonnollisesti kuullut legendan monesti aikaisemminkin. Asko siunasi minun ja muiden sotilaiden aseet Melkorin nimessä. Toivon, että se auttoi, sillä aseille saattaa löytyä käyttöä hyvinkin pian.

Sitten Huor ja Marka astuivat papin eteen ja ilmoittivat tahtovansa mennä naimisiin. Pappi valmistautui vihkimään heidät, mutta silloin seppä Reko ryntäsi esiin yleisöstä ja rupesi mesoamaan, että hänen vaimoaan ei vietäisi. Hän uhkasi käydä Huorin kimppuun, mutta muut sotilaat pysäyttivät hänet.

Seurasi pitkällinen väittely, jossa kyläläisetkin yllätykseksi minulle asettuivat seppää vastaan. Ilmeisesti kaikki tiesivät hänen pieksevän vaimoaan ja sallivat Markalle mieluiten vaikka solonialaisen miehen. Sepän poika Otso, joka vaikuttaa varsin kelpo nuorukaiselta, pyrki sovittelemaan riitaa. Lopulta seppä tyytyi siihen, että sai vetää Huoria turpaan, ja vihkiminen suoritettiin loppuun.

Onnittelin Huoria ja Markaa. Tämä liitto herätti minussa toivon, että ehkä sittenkin pääsemme sopuun kyläläisten kanssa. Huor pyysi minulta suosionosoituksena, että hänet valittaisiin Viherkiven majakanvartijaksi sitten joskus kun majakka valmistuisi. Ajatus tuntui minusta varsin hyvältä, ja lupasin tukea häntä tässä asiassa sitten kun se tulee ajankohtaiseksi.

Mutta ongelmia oli yhä edessä - polttavimpana se, että toista murhaajaa ei ollut vielä löydetty. Aurinko oli jo uhkaavan alhaalla. Muuan Tahvo-niminen sokea kauppias, joka oli tullut saarelle tänään, tarjosi murhaajasta huimaavan 2000 florintin palkkion, ja lisäporkkanana kapteeni lupasi murhaajalle oikeudenkäynnin Soloniassa Numeronin kaupungissa. Hänellä oli varaa tähän suuripiirteisyyteen, sillä suurin osa Numeronin tuomareista on hänen sukulaisiaan.

Kehotin sotilaita edelleen etsimään johtolankoja, mutta kyläläiset tuntuivat yksissä tuumin pitävän salaisuutensa. Kuulin sellaisenkin huhun, jonka mukaan he ovat lähettämässä asiamiestä Soloniaan kantelemaan, miten huonosti kapteeni Bregor kohtelee heitä. Houkat eivät taida ymmärtää, kuinka korkea-arvoisen miehen kanssa ovat tekemisissä! Bregor Dragowulf voisi määrätä heidät kaikki surmattavaksi ilman, että siitä koituisi hänelle mitään seurauksia.

Kanssani tuli juttelemaan muuan kauppias nimeltä Asrael, joka myös oli tullut saarelle tänään. Olin jo aiemmin kiinnittänyt huomiota tähän pahanilkisesti hymyilevään mieheen, joka tuntui tietävän saaren asioista enemmän kuin mitä muukalaisen kuuluisi. Mieheni olivat puhuneet hänestä, ja onneksi hekin olivat suhtautuneet häneen asiaankuuluvan epäluuloisesti. Kun mainitsin hänelle, että tahtoisin majakan valmiiksi, jotta pääsisin pois tältä saarelta, hän tarjosi minulle kyytiä huomenna lähtevässä laivassaan. En kuitenkaan luottanut häneen vaan jätin tarjouksen omaan arvoonsa. Elleivät ajatukseni olisi olleet niin sekaisin päivän tapahtumista, olisin varmasti kovistellut häntä enemmän, mitä kaikkea hän oli luvannut sotilailleni ja mihin hän pyrki.

Sitten tapahtui jotain vakavaa. Kapteeni antoi minulle tapansa mukaan turhauttavan yksinkertaisen käskyn: minun piti noutaa hänelle omin käsin kaivosta mukillinen vettä! Yksinkertaisin orjakin olisi voinut suorittaa tämän tehtävän, mutta toteutin käskyn mukisematta. Ojensin savimukin hänelle elein, joista tuskin hänkään saattoi olla huomaamatta, mitä tällaisesta tehtävästä ajattelin. Yllätyksekseni hän kuitenkin sylkäisi veden pois heti maistettuaan sitä ja paiskasi mukin maahan. Hämmentyneenä seurasin häntä maistraatin taloon, jossa hän selitti papille, ettei pysty juomaan mitään.

Vaikuttaa siis siltä, että joku on langettanut kapteenin päälle kirouksen. Jos olen oikeassa, toivon totisesti, että Asko pystyy manaamaan sen pois tai että se menee nopeasti ohi, sillä muuten seuraukset voivat olla tuhoisat meille kaikille.

Silloin havaittiin, että maistraatti ja hänen vaimonsa olivat kadonneet. Ilmeisesti Keleborn piti parempana paeta kuin joutua hirteen. Olin pettynyt häneen, sillä olisin uskonut hänellä olevan tarpeeksi rohkeutta mennä itse hirteen. Hänen olisi pitänyt kyllä tietää, että ellei kapteeni saisi häntä käsiinsä, hän hirttäisi ennenpitkää jonkun muun.

Aurinko oli jo laskemassa, eikä murhaajaa ollut löytynyt. Niinpä kapteeni julisti, että pelkurimaisen murhaajan sijasta maistraatti hirtettäisiin heti kun hänet saataisiin kiinni. Lähetin Gowanin ja Galdorin etsimään maistraattia satamaan, ja Huorin ja Handirin tutkimaan kylää.

Maistraattia ei kuitenkaan löytynyt, ja kun Galdor palasi satamasta, hän kertoi että maistraatin vene oli kadonnut. Gowan, se kurja petturi, ei ollutkaan totellut kun aiemmin olin käskenyt häntä kieltämään kaikkien alusten lähdön satamasta. Nyt myös Gowan oli karannut, ilmeisesti aikoen häipyä saarelta jollain laivalla. Olisi pitänyt arvata, ettei se noppahuijari ole rehellinen, mutta en ollut tahtonut uskoa Solonian armeijaan pääsevän moisia lurjuksia.

Maistraatti ei kuitenkaan tule pääsemään pitkälle. Vaikka hän jollain ihmeellä pääsisikin Soloniaan asti veneellään, pidätysmääräys ehtii sinne laivalla ennen häntä. Dragowulfit surmaavat hänet heti kun löytävät hänet. Mutta minä en ehkä ole sitä enää näkemässä.

Nyt minä ja sotilaat olemme vetäytyneet asuntoomme. Pimeys on laskeutunut, ja odotan tulevaa yötä levottomana. Morvenin toinen murhaaja on yhä vapaana jossain tuolla ulkona. Sotilaiden ja kyläläisten välit ovat ponnisteluistani huolimatta katkeamispisteessä. Ehkä jo tänä yönä joku hiipii sytyttämään talomme tuleen. Voin vain toivoa, että kyläläiset uskovat varoitukseni Solonian verisestä kostosta, jos meidät murhataan. Mutta kosto on meille laiha lohtu, jos olemme jo Melkorin luona.

Voinko luottaa miehiinikään, jos väkivaltaisuudet alkavat? Galdor ja Handir epäilemättä taistelevat rinnallani, mutta Huor on nyt naimisissa kylän naisen kanssa. Kumman puolen hän valitsee? Taisi sittenkin olla virhe sallia hänen avioliittonsa.

Kapteeni on joutunut kirouksen uhriksi. Hän kuolee janoon parissa päivässä, ellei kirousta poisteta. Mutta varmaa on, että hän ei aio kuolla yksin. Pelkään, että hän antaa jo huomenna määräyksen kostaa kyläläisille, eikä hän varmasti tyydy yhteen uhriin.

Mitä voisin silloin tehdä?

Voin totella kapteenia ja tahria käteni viattomien vereen. Silloin todennäköisesti kaatuisin taistelussa, sillä kyläläisillä on huonoista aseistaan huolimatta murskaava ylivoima.

Voin kieltäytyä tottelemasta, jolloin minut tuomittaisiin sotaoikeudessa kuolemaan, ja kylä hävitettäisiin kuitenkin jonkun muun toimesta.

Voin surmata kapteenin ja paeta Hyperboreaan palkkasoturiksi. Se voisi olla paras vaihtoehto. Silloin ehkä vain minua pidetään syyllisenä, eikä tätä kylää hävitetä. Urani olisi mennyttä, mutta ainakin loppuelämäni olisi pitempi ja omatuntoni puhtaampi.

Kun tulimme Viherkiven saarelle kuusi kuukautta sitten, kaikki näytti vielä hyvältä. Meillä oli selkeät suunnitelmat majakan rakennuttamiseksi, ja saaren asukkaat auttoivat mielellään ymmärtäessään, että mitä nopeammin majakka valmistuisi, sitä pikemmin me lähtisimme pois. Mutta eilisestä alkaen kaikki on mennyt pieleen. Morven murhattiin, emmekä saaneet toista murhaajaa kiinni. Emme edes saaneet kyläläisiä vakuuttuneeksi, että olimme hirttäneet aamulla oikean miehen. Hullu kapteenimme on kirottu, ja kylä on kapinan partaalla. Näemmekö enää edes seuraavaa aamua?

Kirottu majakka!

Seuraavaan tarinaan