Lavennorin kanssa käydyn riidan jälkeen pakkasin kamppeeni aikoen lähteä Punaiseen rukoilijasirkkaan. Päätin kuitenkin vielä ennen lähtöäni jutella vanhuksen kanssa - olihan hän kuitenkin myös ystäväni, sillä olihan vanhus kerran suostunut pelastamaan käteni, kuten minä olin pelastanut Vihon käden. Kerroin miehelle, että lähdin, koska en ollut enää oikein tyytyväinen vanhaan sopimukseemme. Tähän Lavennor totesi, ettei suoraan sanoen ollut hänkään. Vanhus kysyi kuitenkin, olisiko minulla parempia sopimusehdotuksia. Kerroinkin kaavailleeni sellaista, että tekemistäni alkemiatuotteista Lavennor maksaisi minulle puolet voitosta. Lisäksi lupasin maksaa oman ylläpitoni. Mies kysyi vielä tarkennuksen vuoksi tarkoitinko voitolla sitä, mikä jää jäljelle, kun raaka-aineiden hinta on otettu myyntihinnasta pois. Vastasin tarkoittavani juuri sitä, vaikkakin Lavennor sai kyllä turhankin suuren hinnan pelkästä myyntityöstä, mutta toisaalta minäkin pystyisin noilla palkoilla kevyesti elämäni Jaconiassa maksamaan ja minun päätyöksenihän oli kuitenkin muodostunut Borvarian retkeily. Myös Lavennor totesi sopimuksen kuulostavan reilulta, joten päätimme lyödä kättä päälle.

Lavennor kertoi kuitenkin, että oli ajatellut vetäytyä eläkkeelle ja myydä talonsa, alkemiavälineensä ja lupakirjansa tuhannella kultarahalla jos joku ostaisi. Totesin, etten itse pystyisi putiikkia pitämään, sillä tarvitsisin jonkun joka osaisi tehdä alkemiatuotteita myös minun poissaollessani, jolloin Lavennor lupasi tutkia, löytäisikö hän jonkun lupaavan alkemistinalun oppipojakseni. Keskustelun jälkeen päätin kuitenkin mennä yöksi Punaiseen rukoilijasirkkaan, sillä majatalossa palvelu olisi parempaa kuin Lavennorin luona ja uuden sopimuksen ansiosta pystyisin kevyesti maksamaan sekä ruokani että majoitukseni Jaconiassa ollessani.

Aamulla lähdin kuluttamaan rahojani. Ensimmäiseksi ostin itselleni huopavaatteet. Sen jälkeen suunnistin Sinisen kilven kortteliin, jossa etsin panssareiden vahvistamiseen erikoistunutta velhoa. Löysinkin sellaisen, mutta mies pyyteli hurjia hintoja taioistaan. Lisäksi tiesin, että mies ei edes suostunut tekemään voimakkaimpia mahdollisia taikoja haarniskan vahvistamiseksi. Lopuksi tyydyinkin vahvistamaan vain marginaalisesti nahkakyrassiani ja nahkasäärystimiäni.

Tullessani takaisin Sinisen kilven korttelista törmäsin nuoriin porvarispoikiin, jotka harjoittelivat miekkailua kadulla. Aluksi luulin, että kyseessä olisi ollut oikea kaksintaistelu, mutta katseltuani "taistelua" hetken älysin, mistä oli kysymys. Olin jo lähdössä, kun äkkiä huomasin jotain tuttua toisessa miekassa. En ollut aivan varma asiastani, mutta minusta tuntui, että kyseessä olisi ollut minun vanha miekkani. Kun pojat olivat väsähtäneet leikkiinsä, kysyinkin toiselta mieheltä, saisinko katsoa hänen miekkaansa. Poika nähtävästi luuli praedorin kiinnostuksen merkitsevän hänelle pikaista loppua, ainakin päätellen änkyttävästä puheesta ja vapisevista käsistä, joilla hän tarjosi minulle miekkaansa (kahva edellä). Miekka oli todellakin minun vanha aseeni, jonka olin joskus nuorena ja hulluna hankkinut itselleni sotasaaliiksi. Kysyinkin, mistä nuorukainen oli sen käsiinsä saanut ja poika edelleen änkyttäen kertoi ostaneensa sen kapakasta nimeltä Sininen lepakko, johon mies pyydettyäni suostui antamaan kulkuohjeet.

Puolilta päivin palasin takaisin Lavennorin putiikkiin. Maksoin vanhukselle 20 kultarahaa lisää ja menin taas kerran kokeilemaan elämän eliksiiriä. Onnistuinkin tekemään ensin kaksi annosta parantavaa lientä ja sen jälkeen (yllätys, yllätys!) elämän eliksiiriäkin, jopa kaksi annosta. Minulle olisi siis tulossa pian 140 kultarahaa, joten päätin jättää tältä päivältä alkemian sikseen. Kerroin Lavennorille, että pitäisin toisen elämän eliksiiripullollisen itselläni, sillä kyseisille liemille on Borvarian retkillä hyvinkin usein käyttöä. Vanhus ei tästä valittanut, mies oli vain tyytyväinen, kun tiesi itselleenkin olevan tulossa 140 kultarahaa. Sitä paitsi olihan elämän eliksiirin antaminen minulle siinäkin mielessä kannattavaa, että olisi paremmat mahdollisuudet myöhemminkin saada voittoa, kun ei hyvä alkemisti - sillä nyt uskallan jo käyttää tätä nimitystä itsestäni - heti kättelyssä kuolisi.

Tämän jälkeen suunnistin Rukoilijasirkkaan, jossa Tymon - joka oli jollain ilveellä onnistunut saamaan uuden kädenkin - istui pelaamassa korttia jonkun aatelisnuorukaisen kanssa (ja epäilemättä kynien tätä putipuhtaaksi). Kyselinkin kiinnostaisiko Tymonia lähteä selustatuekseni Siniseen lepakkoon siltä varalta, että kapakassa puhkeaisi isompikin rähinä. Tymon ei oikein ollut asiasta kiinnostunut, sillä minulla ei ollut enää tarpeeksi rahaa miehen palkkaamiseen. Poika sen sijaan oli kiinnostunut lähtemään mukaan viidellä kultarahalla, jolloin Tymonkin totesi, että hänkin voisi aikansa kuluksi mukaan lähteä, kun kerran korttiseuralainenkin lähtisi. Tarjoamastani viidestä kultarahasta mies kuitenkin kieltäytyi (kaipa hän ajatteli, että mieluummin kynii ne pelissä tuntemattomalta pojanklopilta, kuin ottaa suoraan minulta - vanhalta praedorkaveriltaan).

Lähdimme siis illalla Siniseen lepakkoon. Tymon ja keikarimaisesti pukeutunut nuorukainen - nimeltään Adrian Dyrer ja kuulemma pikemminkin kauppiaan kuin aatelismiehen poika - tunnistivat molemmat kapakan nimen ja osasivat myöskin paikalle. Kapakassa näinkin heti punaista, sillä siellä istui kaljoittelemassa kaksi niistä kolmesta gorillasta, jotka olivat aikanaan hakanneet käteni tohjoksi saaden samalla miekkani. Määrätietoisin askelin astelin miesten pöytään sanoen kavereilleni, että täällä olisi vapaata tilaa, sillä miehet olisivat jo juoneet tarpeeksi. Ennen kuin miehet ennättivät estelemään kumosin vielä oluttuopit suoraan näiden housuille. Toinen miehistä nousi ja alkoi vaatia minulta kaljatuopin hintaa, josta oitis kieltäydyin. Mies uhkasi antaa minulle nuijasta, mutta hänen kaverinsa oli järkevämpi ja yritti hillitä miestä. Jatkoin kuitenkin öykkäröintiäni ja taputtelin arempaa miestä poskelle. Tässä vaiheessa rohkeampi miehistä käski toveria mukaansa väittäen, että miehet kyllä kaksistaan pystyisivät pätkimään minut. Tässä vaiheessa toverini tietysti alkoivat lyödä puolestani vetoa suurilla kertoimilla, mutta kapakassa olevat asiakkaat eivät kuitenkaan uskaltaneet hopearahaa suuremmilla panoksilla pelata.

Menimme syrjemmälle ja aloitimme taistelun. Minä olin miehiä nopeampi, mutta pimeydestä johtuen en osunut kummallakaan miekalla, toisen miehen onnistuessa väistämään lyhyen miekkani iskun. Miehet iskivät takaisin, mutta eivätpä hekään pimeässä minuun osuneet. Iskin jälleen toista miehistä, mutta tällä kertaa mies ei ennättänyt toista iskuani väistämään. Iskin lyömämiekalla pahan haavan miehen jalkaan, jolloin tämä ei kivun vuoksi pystynyt vähään aikaan minua lyömään. Kaupanpäällisiksi mies kaatui maahan.

Nyt pystyin keskittymään toiseen miehistä. Käytin äsken hyväksi havaitsemaani hyökkäysrutiinia, eikä tämä mies osannut kaveriaan paremmin siihen vastata. Nyt vuorostaan hän joutui maahan toipumaan. Tällä välin toinen miehistä oli toipunut ja noussut pystyyn. Hän saikin lyömämiekasta viillon rintaansa ja alkoi olla verenhukasta heikkona. Tosin miehen isku oli hyvin vähällä osua, mutta olisipa torjuntanikin ollut jo valmiiksi kohdallaan. Päätin keskittyä jälleen toiseen miehistä, joka oli iskustani toivuttuaan kaveriaan paremmassa taistelukunnossa. Nolasin miestä ja käytin jälleen samaa taistelurutiinia, käyttäen tällä kertaa kuitenkin enemmän voimaa iskiessäni miestä jalkaan. Tämän seurauksena mies joutui taistelemaan loppuajan maassa, sillä mies ei tämänkertaisen iskuni jälkeen kävelisi pitkään aikaan. Iskin vielä lyhyellä miekallani toisen miehen asekäden käyttökelvottomaksi, jolloin miehet olivatkin kypsiä luovuttamaan, maassa makaavan suostuessa myös heittämään nuijansa pois.

Kerroin miehille, että antaisin heidän elää, jos he kertoisivat minulle kolmannen kaverinsa ja Tuldarin olinpaikan. Miehet väittivät, etteivät kaverinsa olinpaikkaa tunteneet, mutta Tuldarin he kertoivat silloin tällöin käyvän kapakassa, jossa tämä palkkasi miehiä milloin mihinkin hommiin. Annoin miesten elää ja tarjouduin saman tien antamaan näille ensiapuakin, mikä tietysti oli omiaan pelottamaan miehiä entistä enemmän. Tämän jälkeen lähdimme takaisin keskikaupungin suuntaan, jolloin jouduin lahjomaan vartijat päästämään meidät sisälle.

Seuraavana aamuna aloin harjoitella alkemiaa oikein toden teolla. Minulla olikin hyvä päivä, sillä onnistuin tekemään jokaista tuotetta, jota ehdin kokeilla, joista suunnilleen puolia vieläpä kaksi annosta. Illalla lähdimme taas Adrianin ja Tymonin kanssa Siniseen lepakkoon. Ilta oli muuten merkityksetön, paitsi että isäntä ei oikein tainnut meistä pitää, sillä hänen kaljanlitkunsa oli niin pahaa, ettemme pystyneet sitä monta tuopillista juomaan. Kyselin kuitenkin isännältä tietoja Tuldarista, jonka mieskin vahvisti usein täällä käyvän. Myös kuvaukseni miehestä tuntui osuvan kohdalleen. Annoin isännälle kultarahan vaivan palkaksi, jottei mies paljastaisi meitä Tuldarille. Lisäksi mies luultavasti pelkäsi, mitä siitä kiinni jäämisestä voisi seurata.

Seuraavana aamuna en pystynytkään alkemiaa harjoittelemaan, sillä Lavennorin raaka-aineet olivat harjoitellessani huvenneet olemattomiin. Sen sijaan miehen hyllyt olivat täynnä tavaraa, joten nyt olisi vain odoteltava, kunnes mies saisi jotain myytyä. Päätin mennä Punaiseen rukoilijasirkkaan päiväksi Vihon loistaessa edelleen poissaolollaan. Mies oli kuulemma rahaa saatuaan ostanut ensi töikseen itselleen hienot vaatteet ja suunnannut oitis Vihreään luolaan. Me toivoimmekin salaa Tymonin kanssa, että ilotalon johtajatar (rouva Aduca) olisi kyllästynyt Vihon liehittelyyn ja tehnyt tästä tomaattisosetta. Tosin kumpikin meistä luultavasti arvasi, ettei Vihokaan - suunnattomasta rahantuhlausnopeudestaan huolimatta - ollut vielä saanut noin suurta rahasummaa käytettyä. Ehdotimmekin Adrianille - joka eilisiltana oli paljastunut kelpo runoilijaksi yrittäessään humalapäissään iskeä Lepakon tarjoilijatarta, joka ei kyllä sivumennen sanoen niitä parhaimman näköisiä neitosia ollut - että tämä voisi joskus kirjoittaa runon Vihon rahantuhlaustaidoista (olihan vuoristolaisten vastaavista taidoista tehty laulujakin). Adrian ja Tymon olivat (Vihon idean perusteella) myöskin ajatelleet perustaa kenttäbordellin, josta käyttivät muistaakseni nimeä Riemuvankkurit. Adrian oli kuulemma yrittänyt löytää työntekijöitäkin, mutta oli todennut, ettei näitä ainakaan hänen tuttavapiiristään löytyisi ja päätti yrittää myöhemmin uudelleen Selfiassa.

Illalla menimme jälleen Lepakkoon. Adrian joi tällä kerralla hyvinkin kohtuullisesti, sillä miestä oksetti nyt sekä majatalon heikkotasoinen kalja että etenkin tarjoilijatar, jota mies oli yrittänyt edellisenä iltana iskeä. Lähellä oli, ettei mies tehnyt saman tien klassista juopon lupausta ja päättänyt ryhtyä raivoraittiiksi. Lepakossa Tuldar loisti kuitenkin edelleen poissaolollaan, joten tulipahan jälleen kerran tehtyä yksi paskareissukin.

Aamulla huomasin, että Vihokin oli tullut takaisin majataloon. Mies näytti kuitenkin siltä, kuin olisi viettänyt päivänsä pikemminkin Borvariassa kuin Vihreässä luolassa, sillä miehen molemmat kädet olivat siteissä, ja hänen kasvoissaankin oli uusia arpia ja palovammoja. Oletin rouva Aducan olleen asialla, mutta Viho kertoi, että arvet olivat hänen itsensä aiheuttamia - mies kun oli yrittänyt tehdä vaikutuksen tyttöihin (ja epäilemättä rouva Aducaankin) esittelemällä kivunsietokykyään.

Päätimme lähteä taas Lepakkoon (johon tällä kerralla Vihokin tuli mukaan) etsimään Tuldaria. Tällä kerralla kyseinen niljake ilmestyikin kapakkaan olutta ryystämään. Viho oli huomannut ilmeestäni, että mies oli vanha tuttuni ja niinpä ehdottikin, että tappaisimme miehen saman tien. Tuumasin, että turpiin veto kyllä toistaiseksi riittäisi ja kysyin tekisinkö sen itse vai haluaisiko Viho tapella.

Viho oli tapansa mukaan aina valmis tappeluun ja niinpä mies menikin suorasukaiseen tapaansa sanomaan Tuldarille, että halusi tapella tämän kanssa. Tuldar vastasi kuitenkin, ettei häntä huvittanut tapella ja käänsi selkänsä Viholle, josta tämä ei tietenkään tykännyt. Poika riuhtaisi miehen uudelleen itseensä päin ja kertoi, että hänen praedortoverinsa (eli minä) ei oikein välittänyt miehestä. Tuldar kysyi, enkö itse uskaltanut tapella, jolloin Viho kertoi, että kyse oli pikemminkin siitä, että hän oli vain itsekin halunnut tapella. Tuldar kuitenkin käski Vihon tapella jonkun muun kanssa ja käänsi jälleen selkänsä Viholle. Tällä kertaa Viho sai tarpeekseen, kiepautti miehen jälleen ympäri ja iski mahtavan iskun miehen päätä kohti. Mies ehti kuitenkin väistää jolloin isku osuikin tämän olkapäähän, joka taisi vähän venähtääkin iskusta, ainakin miehen tuskanirvistyksestä päätellen. Mies pyysi kuitenkin gorilloitaan apuun, jolloin kahdeksan miestä nousikin nuijat käsissä ylös.

Me muut päätimme kuitenkin, että kahdeksan neljää vastaan oli paljon tasaväkisempi tilanne kuin kahdeksan yhtä vastaan olisi. Niinpä mekin paljastimme aseemme ja käskimme sivullisia olla sekaantumatta asiaan. Tuldar väittikin, että myöskin Viho oli sivullinen ja halusi nähdä kuka jutun takana oli. Niinpä paljastin kasvoni kertoen, että Tuldar oli joskus yrittänyt tapattaa minut, jolloin Tuldar kertoi epäilleensäkin minun olleen jutun takana. Mies kuitenkin kertoi, ettei häntä tultaisi tappoyrityksestäni tuomitsemaan, joskin minut kyllä hirtettäisiin, jos surmaisin hänet. Vastasin, että voisin suostua myös miehen pieksemiseen, jolloin tämä vastasi, että tästä syystä joutuisin vuodeksi pakkotyöhön. Viho kyseli tässä vaiheessa, olinko varma, että haluaisin piestä miehen, sillä hänellä itsellään ei ollut pienintäkään halua joutua pakkotöihin. Poika kertoi myös, ettei hän itsekään halunnut enää tapella, sillä hänen kätensä olivat vielä liian hellänä hänen esiteltyä sisukkuuttaan Vihreän luolan naisille.

Tuldar kertoi, ettei hän enää olisi minulle uhkana, jollen itse olisi hänelle uhkana, jolloin päätin ottaa miehestä enemmän selvää, ennen kuin tappaisin tämän. Niinpä totesin jättäväni asian sikseen, jolloin Tuldar kehui päätöstäni viisaaksi. Niinpä päätimme lähteä kapakasta, joskaan Viho ei malttanut olla tönäisemättä Tuldaria lähtiäisiksi. Tuldar ei kuitenkaan tästä enää välittänyt. Niinpä menimme takaisin Punaiseen rukoilijasirkkaan ja aioimmekin lähteä Borvariaan heti huomenaamulla.

Viho olikin jo tuhlannut rahansa, mutta halusi lähteä takaisin Borvariaan vasta, kun tämän uusi kaulakoru olisi valmistunut. Myös Adrian halusi lähteä mukaamme, jolloin Tymon totesi, että miehen olisi ehkä kannattanut kuunnella Crabalin neuvoja vähän tarkemmin. Kyselinkin Tymonilta heti, mistä tämä vanhan kehäketun tunsi, jolloin mies kertoi tavanneensa Crabalin pari päivää sitten Sirkassa, jossa tämä oli ollut käymässä. Tymon kertoi miehen varoitelleen Adriania Borvariasta ja lupailleen, ettei hän itse sinne enää suostuisi lähtemään paitsi pakon edessä. Adrian kuitenkin totesi, että tarvitsi nyt jännitystä elämäänsä ja niinpä hänkin päätti lähteä mukaamme. Viho kuitenkin tahtoi jonkun muun lainaavan itselleen ryyppyrahoja siihen asti, kun kaulakoru olisi valmis. Kun halukkaita ei löytynyt mies meinasi ruveta jälleen tappelemaan, mutta lopulta saimme hänet uskomaan, että majatalon isäntä voisi hakea korun Viholle, kun tämä itse olisi Borvariassa. Lopulta Viho päättikin kertoa kultasepälle, että hänen puolestaan korua tulisi hakemaan majatalon isäntä, jolle Viho antaisi tunnukseksi vyönsolkensa, joka oli puhdasta kultaa ja kotkan muotoinen. Niinpä päätimme olla vielä yhden päivän Farrigniassa.

Seuraavana aamuna selvisi, että Lavennorkin oli onnistunut myymään jotain hyllyistään, joten olin taas muutaman kymmenen kultarahaa rikkaampi. Myös raaka-aineita Lavennor oli hakenut, joten minä sain taas tehdä jotain tuotteita. Mies ei kuitenkaan ollut ostanut kuin kaikkein tavallisimpia aineita, joten mitään uutta en pystynyt tällä kerralla tekemään. Ostin kuitenkin Lavennorilta annoksen capraa, kävin kaupungilla ostamassa metsästyshaukan (jonka uhrasin tieteen nimissä) ja tein sen aivoista itselleni pullollisen sinistä lientä, joka saattaisi osoittautua Borvariassa kultaakin kalliimmaksi. Yritin vielä tehdä pöllönlientäkin, mutta se ei tällä kertaa onnistunut, olin kai tullut hieman hajamieliseksi reseptejä tehtyäni.

Seuraavaan tarinaan