TYR - Tampereen Yliopiston Roolipelaajat

Kivinyrkin kronikat.


Kaljaa, konjakkia ja mainiota makaraa. - 14.4. & 18.4.1997

Kivinyrkin edelliset seikkailut ovat sujuneet niin hyvin, että oli täysin odotettavissa, että ennen pitkää kohtaisimme myös takaiskuja. Sieltähän ne viimein tulivat.

Olimme pitäneet pitkään taukoa, jonka aikana useimmat toverini olivat kouluttautuneet. Itselläni moiseen ei riittänyt rahaa, joten olin kuluttanut aikaani lähinnä opiskelemalla pari loitsua, soittelemalla sekä tutustumalla Pölyisen kavion majatalon viineihin ja paikallisiin tyttöihin. Varsinkin Celebwenin koulutus kesti kuukausikaupalla, joten ei mikään ihme, että me muut olimme jo ehtineet veltostua.

Niinpä emme olleet oikein terävimmillämme, kun marraskuussa tapasimme miehen, jolla oli tarjota töitä. Hän esittäytyi Argentiksi, ja hän vaikutti kaikin puolin jämäkältä ja luotettavalta mieheltä. Ainakaan hän ei muistuttanut ketään yhä lukuisammiksi käyneistä vihamiehistämme. Hän paljasti olevansa kapteeni Mustasta kaartista, Scornubelin salaisista vartijoista, jotka palvelevat kaupungin valtiatarta lady Rhessajania.

Hänellä oli meille houkutteleva työtarjous. Hänellä oli aihetta epäillä, että kaupungin sataman tienoilla Käärmeenhampaan kapakassa suunniteltiin jotain hämärää. Paikan omistaja, entinen seikkailijatar Andura, oli tavannut useita maantierosvoja ja muita epäilyttäviä tyyppejä. Mahdollisesti siellä jopa lietsottiin kapinaa hallitsijaa vastaan. Koska Mustan kaartin jäsenet olivat liian tunnettuja, hän halusi tiedustelijoiksi tuntemattomia seikkailijoita - eli meidät.

Otimme tietenkin tehtävän vastaan, sillä se vaikutti houkuttelevan helpolta. Meidän tarvitsisi vain roikkua kapakassa viitenä seuraavana iltana ja raportoida näkemästämme Argentille. Voisimme vaikka juoda perseet olalle joka ilta, ja saisimme tästä vielä hyvän palkan!

Meitä oli tässä vaiheessa vain viisi, sillä Nowen oli jäänyt Lathanderin temppeliin. Me muut lähdimme jo saman päivän iltana Käärmeenhampaaseen. Haltiat Gerde ja Celebwen menivät yhtä matkaa, ja minä, Elmer ja Johar menimme toisessa ryhmässä. Löysimme kapakan helposti satamasta. Se oli juuri sellainen räkälä kuin saattoi odottaakin. Kapakoitsijana toimi puoliörkki, ja ovimiehenä oli järkälemäinen kolossi, jolla oli koko ajan typerä virne lapsenkasvoillaan. Myös kapakan tarjonta oli ala-arvoista. Olut ja viini olivat kalliita ja surkeita, ja ruokalajeja emme uskaltaneet kokeillakaan. Oli vain hyvä, ettei Nowen ollut mukanamme, sillä se paikka ei todellakaan ollut häntä varten.

Ensimmäisenä iltana emme nähneet Anduraa kuin vilaukselta, emmekä muutenkaan nähneet mitään epäilyttävää. Niinpä meillä ei ollut paljoakaan raportoitavaa Argentille seuraavana iltapäivänä. Me kaikki voimme huonosti kapakan litkujen takia, emmekä varmaan antaneet hyvää kuvaa itsestämme työnantajallemme. Hän kuitenkin maksoi lupaamansa päiväpalkan.

Seuraavana iltana tutkimme kapakkaa ulkopuolelta. Se oli kaksikerroksinen rakennus, jonka kaikki ikkunat oli suljettu kaltereilla. Sen peräseinällä oli lukittu takaovi sekä talli, jossa ei ollut mitään rottaa suurempia eläimiä.

Sinä iltana Käärmeenhampaassakin tapahtui enemmän, sillä kapakassa kävi muutamia mielenkiintoisia vieraita: risupartainen soturi, naispuolinen maahinen sekä bardi, joka vaikutti aivan liian pätevältä moiseen paikkaan. He kaikki olivat selvästi Anduran ystäviä, sillä emäntä otti heidät ystävällisesti vastaan.

Myöhemmin illalla Gerde ja Celebwen lähtivät seuraamaan soturia ja maahista, kun nämä lähtivät kapakasta ulos sateeseen. Heidän kertomansa mukaan nämä olivat kuitenkin kadonneet äkisti. Maahisnainen oli ilmeisesti ollut velho, ja hän oli taikonut heidät näkymättömiin. Gerde ja Celebwen eivät uskaltaneet tulla Pölyisen kavioon, vaan he yöpyivät muualla.

Seuraavana iltapäivänä taas raportoimme kaiken kiltisti Argentille. Hän vaikutti aiempaa kärsimättömämmältä ja kehotti meitä pyrkimään kapakan sisätiloihin. Mitä enemmän saisimme tietää kapakasta, sitä vähemmän miehiä Musta kaarti menettäisi, kun rynnäkön aika tulisi. Lupasimme tehdä parhaamme.

Kolmantena iltana Andura sai vielä lisää vieraita, kun häntä tapaamaan tuli muuan nuori kuuhaltia. Lisäksi edellisiltaiset vieraat tulivat takaisin. Andura sai myös epätoivotumman vieraan, kun kapakkaan tuli nuori Strontiksi kutsuttu mies. Hän oli ottanut melkoiset pohjat ja alkoi välittömästi aukomaan päätään sekä puoliörkkibaarmikolle että Anduralle. Andura selvästi tunsi hänet ennestään ja muistutti nuorukaista jostain entisestä varoituksesta. Koska Stront jatkoi nälvimistään, ovimies Bubba kävi häneen käsiksi ja antoi hänelle elämänsä selkäsaunan, jonka jälkeen nuorukainen lensi pihalle. Pieni ihme, että hän jäi vielä henkiin sen käsittelyn jälkeen.

Tällä välin Gerde ja Celebwen tutkivat kapakkaa ulkopuolelta. Jälkeenpäin sain kuulla, että Celebwen oli kiivennyt jopa katolle, mutta he eivät olleet keksineet mitään keinoa tunkeutua rakennuksen sisälle. Celebwen oli loukannut itsensä hypätessään katolta ja palannut majataloon. Samoihin aikoihin myös Elmer tuli niin huonovointiseksi kapakan virtsaviinoista, että hänkin katsoi parhaaksi lähteä pois.

Näin minä jäin kaksin Joharin kanssa istuskelemaan kapakkaan. Gerdekin tuli pian sisään, mutta hän meni tietenkin taas eri pöytään, ettei kävisi ilmi, että olemme samaa porukkaa. Meidän pöydässämme käväisi muuan ruman ja tyhmän näköinen kääpiö, jota meidän läsnäolomme ei miellyttänyt. Hän sanoi tämän olevan jonkun killan aluetta, eikä meillä pitäisi olla täällä mitään tekemistä. En tiedä mistä killasta hän puhui, mutta vähemmän ystävälliseen sävyyn käskin häntä pitämään huolta omista asioistaan. Eräiden aikaisempien kokemustemme jälkeen tuollaiseen pikkumieheen oli vaikea suhtautua vakavasti. Yhä uhkaavia eleitä tehden kääpiö häipyä, eikä Joharin tarvinnut ruveta harrastamaan kääpiönheittoa.

Myös Gerde sai kohta lähtöpassit kapakasta, sillä hän ei ymmärrettävästi tullut kovin hyvin toimeen puoliörkin kanssa. Minä ja Johar kuitenkin huomasimme, että välittömästi Gerden lähdön jälkeen baarmikko käväisi takahuoneessa. Arvasin, että se tiesi Gerdelle hankaluuksia, joten myös minä ja Johar lähdimme ulos.

Emme ensin nähneet tai kuulleet mitään, mutta kiertäessämme kapakkaa törmäsimme Gerdeen. Eikä hän ollut yksin! Aiemmin tapaamamme risupartainen soturi piteli veistä hänen kurkullaan, ja myös maahisnainen sekä kuuhaltia vartioivat häntä.

Minä ja Johar paljastimme aseemme ja kävimme maahisen ja haltian kimppuun. He molemmat paljastuivat kuitenkin velhoiksi, ja on tunnetusti nopeampaa lausua taikasanoja kuin tehdä päällekarkauksia. Onnekseni heidän loitsunsa kohdistuivat ensisijaisesti Johariin. Maahisnaisen loitsu sai hänet ensin kalpenemaan ja sitten pakenemaan. (Hän ei ole vieläkään suostunut kertomaan miksi.) Hän ei kuitenkaan päässyt kuin muutaman askeleen ennen kuin haltian loitsu nukutti hänet. Itse ehdin tuikata maahista miekalla, mutta en onnistunut vahingoittamaan häntä vakavasti.

Iskuni jälkeen kuitenkin pysäytin hyökkäykseni, sillä yksin en olisi pärjännyt heitä kolmea vastaan. Haltia uhkasi kärventää Joharin, ellemme häipyisi. Suostuin tähän, enkä vielä paljastanut, että Gerde on ystävämme. Ravistelin Joharin hereille ja häivyimme. Jäimme kuitenkin kulman taakse seuraamaan tilannetta.

Gerde vietiin talliin, ja haltia sekä maahinen jäivät vartioimaan ulkopuolelle. Kun tallista alkoi kuulua Gerden tuskanhuutoja, ryhdyimme toimintaan ja loitsuja uhmaten syöksyimme kaksikon kimppuun. Emme kuitenkaan pystyneet osumaan heihin. Haltia loihti paikalle tulisuihkun, joka kärvensi minua ja vielä pahemmin Joharia, jolta paloivat vaatteetkin. Kun vielä maahisen loitsu sokaisi hänet, hän ei pystynyt enää muuhun kuin kierittelemään vesilätäköissä. Olin siis jälleen yksin.

Haltia ei enää tehnyt loitsuja, mutta hän veti sauvansa esiin. Osoittelimme toisiamme hetken aseillamme. Hän kehotti minua antautumaan, tai muuten Gerde kuolisi. Minä taas uhkasin tappaa hänet, jos Gerde kuolisi. Pattitilannetta kesti jonkin aikaa, minä aikana paikalle tuli myös aiemmin näkemämme bardi. Yritin voittaa aikaa siinä toivossa, että Johar saisi näkönsä takaisin, mutta näin ei tapahtunut.

Lopulta kun muu ei auttanut ryhdyimme keskustelemaan. Haltia väitti Gerdeä salamurhaajaksi, joka oli väijynyt maahisen ja soturin henkeä edellisenä iltana, ja hän tivasi kenen palkkalistoilla olemme. Puolustin Gerdeä sanomalla, että tuollaisesta tumpelosta ei olisi salamurhaajaksi. Sanoin myös, että olimme lain ja järjestyksen puolella, vaikka mielessäni alkoi jo itää epäilys työnantajaamme kohtaan.

Viimein minut, Gerde ja Johar vietiin sisään kapakkaan. Minua ei pakotettu luopumaan miekastani, mutta tiesin kyllä, ettei minulla olisi ollut mitään mahdollisuuksia heitä kaikkia vastaan. Emäntä Andura oli meitä vastassa, ja myös hän vaati saada kuulla keitä olimme ja miksi vainosimme häntä sekä hänen vanhoja seikkailijatovereitaan.

Lopulta päätin uskoa, että nämä tyypit eivät olekaan niitä roistoja ja kapinanlietsojia, mitä meille oli uskoteltu, vaan aivan tavallisia seikkailijoita. Niinpä kerroin, että meidät oli palkattu tiedustelemaan Mustan kaartin kapteeni Argentin toimesta. Andura ei ollut kuullutkaan Mustasta kaartista, ja Argentin hän tunnisti kuvailuni perusteella syväveteläiseksi salamurhaajaksi nimeltä Hardrim!

Saimme kuulla lisää tapahtumien taustasta. Stront oli ollut aloitteleva varas, joka oli jäänyt kiinni murtautuessaan Käärmeenhampaaseen. Andura oli kurittanut häntä, minkä jälkeen hänet oli laskettu menemään. Stront oli ilmeisesti kuitenkin kannellut isälleen, joka oli varakas kauppias. Tämä oli päättänyt kostaa poikansa puolesta ja palkannut Hardrimin. Tämä taas oli värvännyt meidät ottamaan selvää kapakan sisätiloista, jotta hänen olisi ollut helpompi murhata Andura.

Meitä oli siis taas kerran kustu silmään ja pahasti. Mutta ei se mitään. Olemme jo tottuneet siihen, ja sitä paitsi eihän seikkailija löytäisi ikinä töitä, jos hän epäilee jokaista työnantajaansa huijariksi.

Päätimme uskoa Anduran kertomuksen, jonka jälkeen meidät päästettiin vapaiksi. Tosin Andura esitti meille voimakkaan toivomuksen, että päästäisimme Hardrimin päiviltä, ja me lupasimme tehdä sen.

Majatalossa vielä pohdimme, kuka meitä todella huijasi. Andurankaan kertomus ei kuulostanut täysin uskottavalta, sillä ei tuntunut todennäköiseltä, että kukaan salamurhaaja tuhlaisi niin paljon rahaa vain saadakseen epämääräisiä tietoja kohteensa talosta - ellei sitten hänen aikomuksensa ollut surmata meidätkin myöhemmin. Toisaalta Andura ystävineen oli jättänyt meidät henkiin, mikä olisi ollut heidän etujensa vastaista, jos he tosiaan olisivat roistoja. Niinpä tulimme lopulta siihen tulokseen, että Argent todella on salamurhaaja Hardrim.

Päätimme hoidella hänet päiviltä vasta ylihuomenna, jotta ehtisimme hioa suunnitelmaa ja ansaita vielä yhden päiväpalkan. Kun hän seuraavana päivänä tuli tapaamaan meitä, kerroimme taas ympäripyöreyksiä Käärmeenhampaan asiakaskunnasta. Hän ei tuntunut epäilevän mitään. Kerroimme myös Strontin osaksi tulleesta käsittelystä, mutta se ei tehnyt häneen vaikutusta.

Sinä iltana kävimme kävelyreissulla satamassa, mutta emme menneet Käärmeenhampaaseen. Samalla kehitimme suunnitelmaa Argent-Hardrimin pään menoksi. Jotkut olisivat halunneet surmata hänet majatalohuoneessamme, mutta vastustin tätä kiivaasti, koska se olisi tiennyt hirttotuomiota meillekin. Niinpä päätimme houkutella hänet johonkin yksinäisempään paikkaan. Gerde ehdotti Käärmeenhampaan takana olevaa tallia, ja muutkin hyväksyivät sen. Päätimme kertoa, että olimme löytäneet tallin perältä salaoven, josta on helppo tunkeutua tavernaan huomaamattomasti. Salaovea olisi kuitenkin niin vaikea löytää, että jonkun meistä oli tultava näyttämään se.

Kun Hardrim seuraavana iltapäivänä tuli, kerroin hänelle löytämästämme salaovesta. Hän kiinnostui, kuten toivoimmekin, mutta hän ei halunnut lähteä katsomaan sitä ennen kuin illemmalle. Se sopi oikeastaan meillekin paremmin, sillä illalla olisi vähemmän häiriötekijöitä.

Hioimme suunnitelmaa edelleen. Odottelisimme kaikki Hardrimia Pölyisessä kaviossa, mutta vain Gerde ja Celebwen lähtisivät saattamaan häntä. Minä ja Johar sen sijaan odottaisimme, että he ovat lähteneet, ja kiiruhtaisimme talliin kiertotietä. Odottaisimme siellä ja hyökkäisimme hänen kimppuunsa joka suunnasta. Oli suuri vahinko, ettei Elmer edelleenkään ollut taistelukunnossa, mutta toisaalta kunniantuntoinen ritarimme ei ehkä olisi hyväksynyt salakavalaa suunnitelmaamme.

Kaikki meni aluksi suunnitelmien mukaan. Hardrim lähti tallille haltioiden kanssa, ja minä sekä Johar ehdimme asemapaikallemme etukäteen. Kätkeydyimme isojen tynnyrien taakse ja odotimme. Olin sytyttänyt lyhdyn, mutta pidin sen kätkössä.

Kohta he tulivatkin. Kuulin piilooni, kuinka Gerde neuvoi Hardrimin viereiseen pilttuuseen, jossa salaoven aukaiseva mekanismi muka oli. Hardrim nielaisi syötin ja meni tutkimaan pilttuun lattiaa.

Silloin iskimme. Celebwen yritti puukottaa miestä selkään, mutta tämä oli sittenkin varuillaan ja ehti väistää. Gerde ja Johar tukkivat uloskäynnin, ja minä loikkasin pilttuun yli hänen selkänsä taakse. Hardrim veti esiin punaista hohtavan tikarin ja sinistä hohtavan pikkumiekan ja valmistautui raivaamaan tiensä ulos tovereitteni ruumiiden yli.

Kävi ilmi, että olimme sittenkin aliarvioineet vastustajamme. Häneen sateli iskuja joka puolelta, mutta hän otti ne vastaan lähes heikentymättä. Gerde osui pari kertaa mukavasti, mutta hänen liukastelunsa rotanpaskassa esti täysipainoisen suorituksen. Joharkin osui vastustajaansa ensi kerran puoleen vuoteen, ja minä pistelin miestä selkään minkä ehdin, mutta määrätietoisesti hän jatkoi eleetöntä mutta tehokasta taisteluaan.

Celebwen perääntyi ensiksi saatuaan pari pahaa iskua punaisesta tikarista. Sitten Gerde sai tuta julman sivalluksen, joka katkaisi häneltä vasemman käden ranteesta! Hän menetti heti tajuntansa, ja vain Celebwenin vastentahtoisesti asettama kiristysside pelasti hänen henkensä. Hardrim pääsi ovelle ja taisteli nyt kasvotusten minua ja Joharia vastaan. Sain pari pahaa viiltoa hänen tikaristaan, mutta Joharin kävi huonommin: miekansivallus löi hänet maahan.

Viimein iskuistamme heikentynyt Hardrim kääntyi paetakseen. Iskin hänen selkäänsä piston, joka miltei lävisti hänet, mutta tuo hurjimus pysyi edelleen pystyssä! Yritin saada hänet kiinni, mutta haavat haittasivat minua pahemmin kuin häntä, ja hän livahti varjoihin. Taistelusuunnitelmassamme oli selvästi ollut Elmerin kokoinen aukko.

Palasin talliin ja sidoin Joharin haavat. Sillä välin Celebwen oli säikähtänyt epäonnistumistamme niin pahasti, että oli häipynyt. Raavin hetken päätäni, mutta lopulta menin kolkuttamaan Käärmeenhampaan takaovelle. Andura ei ollenkaan ilahtunut kuullessaan, että olimme käyttäneet hänen talliaan väijytykseen, mutta sain sentään kottikärryt lainaksi. Kokosin niihin Joharin ja Gerden palaset ja kärräsin heidät Lathanderin temppeliin. Selitin siellä, että olimme joutuneet rosvojen hyökkäyksen kohteeksi. Heidät parannettiin maksua vastaan, mutta Gerde oli tuomittu jäämään käsipuoleksi. Hän kuitenkin hankki jo tynkään hienon koukun.

Kokosimme voimia muutaman päivän peläten Hardrimin kostoa. Sitä ei onneksi kuitenkaan tullut. Sen sijaan saimme Anduralta viestin, jonka mukaan Hardrimin näköinen mies oli poistunut laivalla kaupungista. Hän vielä lisäsi, että jos meillä on vähääkään kunniantuntoa, menemme Waterdeepiin ja hoidamme työmme loppuun.

Näin ollen meillä näyttää olevan edessämme lähtö Scornubelista. En tule juuri kaipaamaan tätä kaupunkia, mutta harmittaa vain, etten ehtinyt keräämään tarpeeksi rahaa koulutusta varten. Suuntaamme jälleen kohti Syvävettä ja toivomme, että sikäläinen vihollisemme - Lohikäärmeen kultti - on jo unohtanut meidät. Emme tosin ole vielä päättäneet, lähdemmekö Scornubelista laivalla vai jalan.

Itse kuitenkin harkitsen vakavasti väliaikaista vetäytymistä Kivinyrkistä. Olen etsinyt seikkailuja lähes tauotta yli vuoden, ja tunnen jo ennenaikaisen vanhuuden oireita. Pieni loma voisi tehdä terää. En jätä tovereitani vielä, mutta voi olla, että he saavat mennä Syväveteen ilman minua.

Seuraavaan tarinaan
Takaisin etusivulle Pikkulogo