TYR - Tampereen Yliopiston RoolipelaajatUutinen roolipeliseminaaristaTYRin 29.5.1999 järjestämä roolipeliseminaari uutisoitiin Aamulehdessä 31.5.1999 tällä artikkelilla, jonka kirjoitti Aamulehden toimittaja ja TYRin jäsen Lassi Kurkijärvi. Roolipelissä oppii muutosten hallintaaSuomen ensimmäinen seminaari kokosi pelien harrastajat ja tutkijat yhteen TampereelleLassi KurkijärviSuomen ensimmäinen valtakunnallinen roolipeliseminaari Tampereella viikonvaihteessa oli pelikulttuurin keskustelunavaus. Harrastajajoukon itsekriittisyys, keskustelu roolipelien vaaroista ja vastuusta sai huomiota kiitettävästi. Seminaari keräsi vanhaan kirjastotaloon lauantaina yli 50 roolipelien harrastajaa eri puolilta Suomea. Keskustelun vilkkaudesta päätelleen roolipelikulttuurin tutkiminen akateemisesti ei ole hassumpi ajatus. Suomessa roolipelit ovat yhä nouseva harrastus. Sekä live-roolipelit, eli larpit, että pöydän ympärillä pelattavat tarinankerrontapelit etsivät vielä muotoaan. Erilaisia pelityylejä ja koulukuntia on paljon.
Suullinen ja kirjallinen perinne yhdistyvätPerusajatus peleissä on eläytyä toisen ihmisen rooliin, olla hetken ajan joku muu jossain muussa maailmassa.Live-roolipeleissä pelaajat esittävät hahmojaan improvisaatioteatterin tapaan, muuttaen koko pelitilan toiseksi todellisuudeksi. Pöydän ympärillä pelatessa tunnelma perustuu suulliseen kerrontaan. Tarina rakentuu pelaajien toteuttaessa roolihahmojaan vuorovaikutuksessa pelinjohtajan kuvailemien tapahtumien kanssa. Kulttuurintutkija Ilkka Mäyrän mielestä roolipelien suosio nuorten keskuudessa perustuu laajempiin ajattelutapojen muutoksiin. Mäyrä kiinnitti huomiota eri roolien antamiin valmiuksiin käsitellä muutoksia identiteetissä ja elämäntilanteessa. Ottamalla muutokset leikin ja viihteen välineeksi sadaan työkalu työstää ahdistusta muuttuvassa maailmassa. Samanlainen ilmiö on havaittavissa myös tietoverkkojen kulttuurissa, jossa jokainen voi valita haluamansa roolin tai rooleja itselleen. Taidemuotona roolipeli on moninainen. Toisaalta se edustaa voimakasta suullista traditiota, toisaalta pelinjohtajien taustamateriaalit ja pelaajien seikkailujen kronikointi on kirjallista perinnettä. Live-roolipeleissä on nähtävissä vanhan commedia dell'arten piirteitä. Seminaarin järjestäneet yliopisto-opiskelijat toivovat siitä vauhdittajaa roolipelitutkimukselle. Taustalla elää haave vuosittaisesta tapahtumasta. Tampereen yliopiston roolipelaajien, taideaineiden laitoksen ja Tampereen nuorisoseuran yhteishankkeen toivotaan vähentävän roolipelikulttuuriin kohdistuvia ennakkoluuloja. Yhdysvaltojen kaltaista roolipelivastaista liikehdintää ei kuitenkaan Suomessa ole havaittavissa kuin marginaalisesti. Saatananpalvontasyytteet on täällä jätetty omaan arvoonsa. Mielenkiintoisia näkökulmia kuultiin Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta alustamaan tulleelta Markku Hannulalta. Roolipelien tunnekokemuksia tutkineen Hannulan mukaan hyvä roolipelikokemus perustuu erilaisiin tunnetiloihin uppoutumiseen. Keskustelussa otettiin esiin Ruotsin harrastajia puhuttanut tapaus Tähtien sodan maailmaan sijoittuvasta Röd Måne -live-pelistä. Muutama osallistuja loukkaantui, kun peloissaan oleva ryhmä kapinallisia hyökkäsi harkitsemattomasti vihollishahmojen kimppuun. Hannulan näkemyksen mukaan turvasäännöillä ja vastuullisella järjestämisellä tällaisilta tapauksilta voidaan kuitenkin välttyä. Petri Kuittinen herätti mielenkiintoisia kysymyksiä roolipelaamisen tulevaisuudesta. Keskustelussa sivuttiin esimerkiksi verkossa pelattavia tuhansien pelaajien roolipelejä. Vaikka alustuksien taso ja kattavuus jätti toivomisen varaa, lupaili seminaari mielenkiintoista tulevaisuutta roolipelikulttuurin tutkimukselle. Monitieteellinen tutkimuskenttä ulottuu sosiologian, psykologian, draaman, kirjallisuustieteen ja kansanperinteen alueille, eikä kaikkia mahdollisia tutkimusteitä vielä olla löydetty.
Pelin uudet muodot tarjoavat haasteen tutkimukselleRoolipelikulttuuri kattaa laajan ilmiökentän. Tampereen yliopiston roolipelijärjestö Tyrissä aktiivisesti toimivat Kanerva Eskola ja Ilkka Mäyrä kiinnostuivat roolipelitutkimuksesta harrastuksensa myötä.- Tyrin illanvietoissa käydyt keskustelut ovat innostaneet tutkimaan sekä pelejä että niitä ympäröivää kulttuuria, tohtoriksi keväällä väitellyt Mäyrä kertoo. Eskola pitää roolipelejä erikoisena tutkimuskohteena. - Taiteentutkimuksessa pinnalle nousee usein tekijän ja yleisön suhde, mutta roolipeleissä kaikki osallistuvat tarinankerrontaan hetkeen sidotussa tilanteessa, eikä siitä lopulta synny lainkaan yksittäistä tuotosta. - Kyseessä on uudenlainen suullinen traditio. Roolipeli on vuorovaikutteista yhdessäoloa, Eskola tiivistää. Mäyrän kiinnostus suuntautuu roolipelien ympärille kasvaneeseen ilmiökenttään. - Yritys tiukasti rajata ja määritellä, mitä roolipelit ovat, on hedelmätöntä. Mielekkäämpää on puhua roolipelikulttuurista laajempana kokonaisuutena, jota määrittää roolipelaajien kiinnostus ja harrastus. - Sen ymmärtäminen onnistuu parhaiten perheyhtäläisyyksien avulla. Samalta kentältä löytyvät esimerkiksi scifi- ja fantasiakirjallisuus ja strategia- ja tietokonepelit, Mäyrä kertoo. Myös Eskola pitää roolipelejä osana isompaa alakulttuuria. Tietoverkko, elokuvat, tieteiskuvitelmat ja fantasia muodostavat eräänlaisen rihmaston jonka seassa samanhenkiset ihmiset vaeltavat. - Edes tämän alakulttuurin peruskartoitusta ei ole vielä tehty, mutta kun roolipelien harrastus ja tuntemus lisääntyvät yliopistoissa, yleistyy myös tutkimus, Mäyrä kertoo. Sekä Eskola että Mäyrä tietävät akateemisten piirien konservatiivisuuden. Vaikka joitain roolipeleihin perustuvia isompia opinnäytteitä on jo tehty, edessä on pitkä taival ennenkuin tutkimusalasta tulee hyväksyttyä tai arvostettua. - Yhtä lailla elokuvien ja populaarimusiikin tutkimusta vierastetaan yhä, Eskola vertaa. Molemmat roolipelaajat ovat kuitenkin vakuuttuneita siitä että roolipelit ovat tulleet jäädäkseen. - Pelikulttuurin kehitys jatkuu ja samalla se löytää vakiintuneita massaviihteen muotoja. Myös viihdemaailma joutuu mukautumaan varttuvien roolipelaajasukupolvien vaatimuksiin, pelimaailmoja nähdään varmasti entistä enemmän esimerkiksi tv-sarjoissa ja elokuvissa, Mäyrä visioi. Eskola sanoo kehitystä tapahtuvan myös pelien tutkimisessa. - Akateeminen tutkimus ei varmasti koskaan tule sanelemaan ohjeita roolipelaajille, mutta tutkijoiden ja harrastajien yhteistyö rikastaa molempia. Kehittyvää roolipelitutkimusta voi verrata naistutkimukseen, joka sekin elää erikoisessa vuorovaikutuksessa feministisen liikehdinnän kanssa, Eskola naurahtaa.
|
Takaisin etusivulle | ![]() |