| Mikä? | Ilari Kajaste (alias Artias) järjestää TYRin peli-illan Yohoho! Puzzle Pirates -pelin parissa. Myös aloittelijat ovat tervetulleita! | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Missä? |
Yliopiston päätalolla, jossain tiedotusopin laitoksen harjoitustoimituksen mirkoluokassa. Koska peli-ilta on kiirastorstaina, yliopisto on jo tapahtuman alkaessa suljettu. Yliopistoon on siis turha yrittää päästä sisälle. Paikalle tullaan Radio Moreenin sisäänkäynnistä, päätalon A-siivessä (oikealle pääovien edestä, pyöräparkin lähellä). Ovi pitää tulla sisältä avaamaan erikseen, joten kun olette ovella soittakaa minulle (044-3674422). HUOM! Kun olette tulleet sisälle älkää eksykö pois harjoitustoimituksen alueelta. Yliopiston tiloissa on hälytykset päällä! Jos tulet tapahtumaan joskus klo 16:30 jälkeen, enkä vastaa puheluusi ovelta, soita uudestaan. Kesken miekkataistelun kun voi olla hankalaa kaivaa puhelinta esiin. :) | ||||||||||||||||
| Koska? | Kiirastorstaina, eli to 20.3. klo 16 eteenpäin. Mukaan saa myös liittyä kesken tapahtuman, ja myös poistua voi siinä vaiheessa kun haluaa. | ||||||||||||||||
| Aikataulu | Sinänsä tapahtumalla ei juuri aikataulua ole, mutta tässä kaavailua siitä mitä olen suunnitellut.
| ||||||||||||||||
| Olen itse klo 15 eteepäin paikalla, ja minulta saa tulla vapaasti kyselemään pelistä jo tässä vaiheessa. Erillistä esittelytilaisuutta ei järjestetä. | |||||||||||||||||
| Miten ilmoittaudun? |
Ilmoittautumattakin voi tulla paikalle!
Jos haluat, voit lähettää mailia
, tai soittaa (044-3674422).
Näyttäisi siis siltä että myös ilmoittautumatta tulleille riittää
tietokonepaikkoja.
| ||||||||||||||||
| Mitäs jos tulee nälkä? | Jos suunnittelee olevansa koko tapahtuman ajan paikalla, niin nälkä varmaankin iskee jossain välissä. Mikroluokassa ei ole hyvä idea ruokailla, mutta harjoitustoimituksen aulassa on kyllä vähän pöytätilaa jossa voi nautiskella pientä naposteltavaa. Jos siis on sellaista itselleen varannut mukaan. | ||||||||||||||||
| Merirosvoja? Rommia!! | Alkoholia vain virtuaalisena. (Puzzle Piratesissa kun laivat eivät kulje ilman riittävää rommivarastoa.) Tapahtuma on siis alkoholiton - mikroluokissa ei sovi juopotella. | ||||||||||||||||
| Vielä yksi kysymys... |
Ei hätää,
lisätietoja saa Ilari Kajasteelta,
sähköposti: , puhelin
044-3674422.
|
Puzzle Pirates on pysyvämaailmainen peli, jossa toimitaan sarjakuvamaisen tyylitellyssä merirosvomaailmassa. Pelin idea on pelailla erilaisia pieniä puzzlepelejä. Kukin puzzle vastaa jotain toimintoa itse maailmassa - taistelessa toista pelaajaa vastaan pelataan pelataan miekkailupuzzlea, laivaa korjatessa laivankorjauspuzzlea ja niin edespäin. Mitä paremmin puzzlea pelaa, sitä paremmin toiminto maailmassa onnistuu. Nerokasta, eikö! :)
Pelissä voi tehdä muitakin asioita, mutta kerron tässä oppaassa ryöstöretkistä, sillä sellainen tämä Tyrin tapahtuma on.
Ryöstöretkellä menestyminen on kiinni yhteistyöstä. Laiva vaatii kaikkien
työpuzzlepanosta pärjätäkseen.
Seilaus saa laivan liikkumaan eteenpäin. Laiva ei kuitenkaan kulje, jos ruuma on täynnä pilssivettä, joten tarvitaan miehistöä pilssipumppaukseen. Pilssivesi ei kuitenkaan tyhjene jos laiva vuotaa tykinkuulien jäljiltä kuin seula, joten tarvitaan miehistöä laivan korjaamiseen.
Olennaista ryöstöretkellä on voittaa saalista. Sitä varten tässä ollaan
ryöstelemässä. Sitä varten pitää hyökätä toisten laivojen kimppuun.
Hyökätessä toisen laivan kimppuun siirtyy peli meritaisteluun. Miehistölle meritaistelu ei juuri eroa muusta kulkemisesta, mutta kapteenille tulee töitä.
Yksi pelaajista, taistelunavigaattori, ohjaa laivaa ja laukaisee tykkejä. Tykkitulta varten tarvitaan kuitenkin myös miehistöä lataamaan tykkejä..
Lopuksi laukaistaan valtaushaat, ja seuraa hyökkäys vastustajan laivaan. Miehistöjen jäsenten välille syntyy joko miekkataistelu tai nyrkkitappelu. Tämä on, luonnollisesti, tärkein osa ryöstelyä. Mitä enemmän vastustajaa on tykitetty, sitä helpompi taistelu on voittaa. Taistelun voittaja saa lopulta osan toisen ruumasta löytyvästä ryöstösaaliista. SAALISTA! YARRR!
Miekkataistelun ja tappelun -puzzlet itsessään ovat kohtuullisen selkeitä, mutta ryhmittyminen on hieman hankalaa. Toimiva ryhmittyminen monesti kuitenkin ratkaisee kumpi joukkueista voittaa. Siksi on olennaista osata ryhmittäytyä oikein.
Miekkataistelussa lähetät aina iskuja vain yhdelle vastustajalle. Sinä (ja vain sinä) voit itse valita kenelle vastustajista iskusi menevät.
Kentän vasemmalla puolella näet oman miehistön, ja oikealla puolella ovat
vastustajat. Kuvien vieressä näkyy pieni katsaus kunkin osanottajan
taistelukenttään. Yhden vastustajan kenttä on ympäröity vaalealla
reunuksella - hän on sinun kohteesi. Voit vaihtaa kohdetta
klikkaamalla jotain toista vastustajaa.
Pienet pallurat kunkin hahmon taistelukentän vieressä kertovat kuinka monta kunkin hahmon kimpussa on. Jokainen värikäs pallura vastaa yhtä taistelijaa (äärimmäisen epäloogisena poikkeuksena yhtenäiset punaiset pallurat vastaavat viittä - viereinen kuva on muuten vanhasta versiosta, jossa kaikki pallurat olivat punaisia.)
Yritä valita kohteesi niin, että sen kimpussa on jo kaksi muuta pelaajaa. Eli lopputuloksena varmista, että valkoinen reunus on sellaisella kentällä, jonka vieressä on kolme palluraa.
Kun valittu kohteesi putoaa pois taistelusta, siitä ilmoitetaan isolla tekstillä keskellä taistelukenttääsi. Juuri tässä välissä on tärkeää katsoa onko uudella kohteellasi muitakin kimpussaan, ja jos ei ole, kannattaa vaihtaa kohdetta.
Lisätietoja löytyy pelin sivustolta http://www.puzzlepirates.com sekä pelin kattavasta tietopaketista http://yppedia.puzzlepirates.com/, josta etenkin tutoriaali aloitteleville on hyvää luettavaa.