|
Puheenjohtajan suunvuoro "Elämme kovia aikoja", TIMO-ERKKI VARPAINEN Totesi puhuva koira Aku Ankalle Carl Barksin klassikkosarjassa eikä tuo kommentti ole elähtänyt vieläkään. Tällä hetkellä eletään kovia aikoja. Kahvilakeskusteluissakin lienee jo esiintynyt laitoksemme huono rahatilanne, mutta kerrattakoon se vielä tässä: ensi vuoden budjetissa on 1.7 miljoonan markan aukko, joka pitäisi jollain tavalla täyttää. Tämä asia koskee ensi vuonna meitä jokaista. Ensimmäiseksi yritettiin aloituspaikkojen vähentämistä, mutta kaikeksi onneksi tähän ratkaisuun ei päädytty. Käytännössä se olisi tarkoittanut nykyisten pääaineopiskelijoiden aloituspaikkojen vähenemistä 40:stä 25:een. Samalla se olisi tietänyt muokaria kolmelle tuntiopettajalle ja Radio Moreenin opetukselle: Parikan virka oli enemmän kuin katkolla. Tällä hetkellä tilanne on se, että ensi vuonna ei uusia laitteita harkkareissa/studioissa nähdä, osa proffista on virkavapaalla ja mahdollisesti koko laitos olisi kesällä kiinni jonkin aikaa. Vaihtoehto on huono, mutta tässä pakkoraossa se on huonoista vähiten paha. Oli niin tai näin, supistuksiin on mentävä, mutta supistuksia kohdennettaessa on joku tolkku sentään pidettävä. Mutta tämäkin "voitto" oli silti vain vuodon tukkimista purukumilla. Asioista neuvotellessani laitoksen johdon kanssa huomasin, että kusessa ollaan. Käytännön puoli on pölkyllä, koska suuntaus on selkeästi kohti tiedeyliopistoa. Mikäli kaikki suunnitelmat toteutuvat, ensi vuosikymmenellä/vuosisadalla/vuosituhannella täällä on kaksi laitosta, jotka tekevät tiedotusopillista tutkimusta käytännön opetuksen ollessa lapsipuolen asemassa. Mistä sitä silloin saadaan? Ilmeisesti ammattikorkeakouluista. Yliopistotason koulutusta saadaan tulevaisuudessa mahdollisesti vain Jyväskylässä ja Helsingissä: maan arvostetuin toimittajakoulu hautaa itsensä. Korostan, että tämä kaikki on vielä painajaisissa, eikä sen toteutuminen ole läheskään varmaa. Mutta ilmassa tuo suuntaus roikkuu, ja siitä on alustavia keskusteluja jo käyty. Mihin tilanteeseen se meidät - opiskelijat - jättää? Siihen, että on aika nousta barrikadeille. Me olemme kuitenkin vielä se porukka, jonka takia koko laitos on olemassa. Me haemme tänne opiskelemaan ja meidän opettaminen tuo laitokselle toimintarahaa. Me olemme se käyttövoima, joka vie koko tätä juttua eteenpäin. Me olemme silloin myös se voima, jolla on toistaiseksi jonkinlainen sananvalta siihen, mitä meille täällä tarjotaan. Haluammeko olla toimittajia vai toimistohiiriä? Haluammeko toimittajantyötä vai tutkimusta? Uskoisin puhuvani useimpien puolesta kun sanon: toimittajiksi. Me luottamustoimissa yritämme parhaamme, että toimittajakoulutus säilyisi osana Tampereen yliopistoa. Varsinainen voima on kuitenkin teissä. Pitäkää meteliä, levittäkää tietoa. Pidetään toimittajakoulutus yhdessä elossa.
Timo-Erkki Varpainen
|