Laitoksemme tilannetta seuratessa mieleni tekisi heittäytyä välinpitämättömäksi ja olla onnellinen, koska olen jo sisällä yliopistossa ja melko pitkällä tiedotusopin opinnoissani. Moiseen ei vain taida olla varaa, jos haluamme, että täällä koulutetaan toimittajia vielä viiden vuoden päästä.

Laitos joutuu supistamaan menojaan ensi vuonna 16 prosenttia, ja apua haetaan pääasiassa vähentämällä käytännön kurssien menoja. Käytännön opetus on jo nyt heikossa jamassa, ja jos tämä kehitys jatkuu, tiedotusopin laitos ei enää kohta pärjää kansanopistoille.

Koska ammattitaitoisia toimittajia ei näillä näkymin kouluteta enää muutaman vuoden päästä, journalismin taso luonollisesti laskee vähitellen. Tähän ongelmaan vastataan kouluttamalla yhä enemmän tutkijoita, jotka osaavat kertoa, että jokin on pielessä.

On selvää, että vastuu tiedotusopin tutkimuksesta on yliopistolla. Sitä paitsi hienot tutkimukset tuovat laitokselle julkisuutta. Tutkimuksen tukeminen käytännön opetuksen kustannuksella on kuitenkin opiskelijoiden pettämistä. On hälyttävää, jos tänne hakee vuosittain tuhat ihmistä saadakseen opetusta, jota täällä ei eds oikeasti ole tarjolla.

Pari viikkoa sitten yksi kansanopistolinja tivasi epätoivoisesti kuinka tänne pääsee. Neuvoin parhaani mukaan ja kerrroin, mikä täällä odottaa. Samalla totesin kuitenkin, että tänne kannattaa pyrkiä, koska tiukasta seulasta pääsevät läpi vain parhaat ja täällä tutstuu ihmisiin, joiden kanssa saa aikaan periaatteessa mitä vain.

Lienee väistämätöntä, että käytännön opetus raapii vain pintaa ainakin niin pitkään, kuin me pyörimme täällä. Valittamalla voimme saada pieniä korjauksia tai olankohautuksia. Nopein apu on kuitenkin keskinäinen avunanto ja itse ideoimamme ja toteuttamamme tai tilaamamme koulutus. Osaammehan jo melko pätevästi esimerkiksi arvioida tistemme journalistisia tuotoksia. Kannattaa myös muistaa, että tuntien vähettyä laitoksellamme liikkuu joukko turhautuneita opettajia, joilta voi saada arvokasta yksityisopetusta, kun vain osaa pyytää.