|
New kids on the Vostok on stage.
Kirkuvia teinejä,
massahysteriaa ja rokkikukkoilua
Ennakkokohua herättänyt New Kids on the Vostok yhtyeen esiintyminen tiedotusoppilaisten pikkujouluissa ei jättänyt viileintäkään teinivostokkia kylmäksi. Viimeistään keikan päättänyt tulkinta J.Karjalaisen Doris-kappaleesta veti pikkujoulukansan täysin pähkinöiksi.
Suomalaisen populaarimusiikin historiassa käännettiinkin uusi aukeama NKOTV:n esiintymisen jälkeen, sillä harvoin on muutamia viikkoja ennen h-hetkeä kasattu yhtyä saanut aikaan vastaavaa joukkohysteriaa kuin Yo-talolla nähtiin.
Luonnollisesti myös bändin jäsenet olivat tyytyväisiä iltaan.
Keikka meni loistavasti ja parempaa yleisöä ei olisi voinut toivoa, New Kids on the Vostokin laulaja Ilona Haahtela kiitteli villeimpien aplodien tauottua.
Haahtelan lisäksi noviiseista NKOTV:ssä soittivat Heikki Sinisalo (rummut), Kalle Heino (koskettimet) ja Antti Ämmälä (kitara). Vierasta verta yhtyeeseen toi basisti Hannu Timonen, jonka soittotaitoja muut bändin jäsenet kehuivat yllättävän hyviksi teekkarille.
Pätemisen halu
ajaa takaisin lavalle
Bändin oli kiittäminen teekkareita myös Hervannasta löytyneestä treenitilasta, jossa yhtyeen kunkin jäsenen keikkakunto hiottiin huippuunsa. Muutaman yleisökommentin mukaan NKOTV:n soundissa olikin kuultavissa tietynlainen hervantarosoisuus.
Pikkujouluja varten koottu yhtye ei välttämättä tule jäämään yhden illan ihmeeksi, sillä maine ja pätemisen halu saattavat ajaa bändiläiset jo piakkoin takaisin lavalle.
Onhan meitä kosiskeltu esiintymään esimerkiksi vuosijuhlassa. Jos silloin soitamme, saattaa tyylimme tosin olla radikaalistikin muuttunut, ja ehkä tulemmekin vetämään koko setin Iron Maideniä.
Sellaisia terveisiä vielä, että backstagelle olisi kiva saada olutta, bändin pojat totesivat perinteiseen rokkikukkotyyliin.
Vaikeuksien
kautta voittoon
Vaikka NKOTV on ollut kasassa vasta reilun kuukauden, on yhtye ehtinyt historiansa aikana kokea enemmän kuin keskiverto humppapumppu vuosikymmenessä. Bändin urasta oli nimittäin tulla lyhyt kuin Matti Nykäsen avioliitoista, sillä New Kids on the Vostok oli hajoamisen partaalla vielä päivää ennen historiallista keikkaa.
Heinon ja Sinisalon, Timosen ja Haahtelan, Ämmälän ja kaikkien muiden bändin jäsenten sekä Sinisalon ja Haahtelan välillä vallinneet ristiriidat saatiin kuitenkin ratkaistua juuri ensiesiintymisen kynnyksellä.
Nämä asiat on ratkaistu bändin sisällä demokraattisesti, eikä niitä haluta puida enempää lehtien palstoilla, Ämmälä muotoili diplomaattisen vastauksen kiusalliseen kysymykseen.
Onneksi herkät taiteilijasielut pystyivät tositilanteessa kuitenkin puhaltamaan yhteen hiileen, ja lavalla nähtiinkin energinen New Kids on the Vostok.
Energia tarttui myös useisiin kuulijoihin, ja osuvimmin illan tunnelmat kiteytti eräs kauhtuneeseen bändipaitaan sonnustautunut miesjuhlija:
Emmä muista yhtään mitä ne soitti, mutta vitun hyviä ne oli.
TAPIO KESKITALO
|