Ylioppilasteatterin toiminnasta
Tampereen Ylioppilasteatteri muutti
Vuolteenkadun studiosta nykyisiin tiloihinsa Itsenäisyydenkadulle
vuonna 1997. Historiallisesti arvokkaassa tilassa ovat aikaisemmin toimineet
mm. elokuvateatteri Ilves ja ravintola I-klubi.
Tampereen Ylioppilasteatteri on Ylioppilasteatteriliitto
SYTY:n jäsen. Tampereen kaupunki, Pirkanmaan taidetoimikunta ja Tampereen
yliopiston ylioppilaskunta Tamy ovat teatterin tärkeimmät yhteistyökumppanit.
Ensi-iltoja on vuodessa yleensä 6-9. Teatteri
tekee tarvittaessa esityksiä myös tilauksesta ja antaa koulutusta.
Tampereen Ylioppilasteatterilla ei ole tällä
hetkellä varaa palkata yhtään työntekijää.
Jäsenet hoitavat yhteisvastuullisesti päivystyksen, teatterisihteerin
työt, lippujenmyynnin, siivouksen ym. tehtävät.

Kuinka tulla mukaan
Valo- ja äänitekniikkassa, graafisessa
suunnittelussa, pukujen ja lavasteiden valmistamisessa, tuottamisessa ym.
tehtävissä tarvitaan jatkuvasti uusia tekijöitä. Mukaan
voi tulla ympäri vuoden.
Näyttelijöille järjestetään
pääsykokeet syyskuussa. Tärkeimmät valintaperusteet
ovat yhteistyö- ja ilmaisukyky. Teatterin jäsenten ei tarvitse
olla ylioppilaita. Edellytämme ainoastaan yli 18 vuoden ikää.
Ohjaustarjoukset tulee jättää syyskaudelle
toukokuun loppuun mennessä ja kevätkaudelle marraskuun loppuun
mennessä. Kirjalliset ohjaustarjoukset osoitetaan hallitukselle.
Näyttämön tekniset tiedot
Sähkö
kolmivaihevirtaa 1 x 16A~, 1 x 32A~
(+ jakorasia 2 x 16A~)
16A~ kaapelia 10m + 5m
yksivaiheista sähköjohtoa
noin 70m
Yksivaiheista sähköä
salista löytyy 1 x 16A
Tilattavissa 63A viereisestä
talosta, sähkölaitos laskuttaa noin 500mk
(kaapelin vetoa tulee noin 30m)
Valolaitteisto
3 x 6ch himmennin (vanhat, toimivia
kanavia noin 12kpl!!)
Analoginen 18ch valopöytä
12 kpl Thomas Par 64 -heittimiä
2 kpl Fresnel 500W
4 kpl t-tangollisia ständejä
(korkeus n. 3metriä)
Tilan ripustusmahdollisuudet
Salin seinillä 50mm paksuisia
putkia (1,5m pitkä)
Suunnilleen viiden metrin korkeudessa
Äänikalusto
CD-soitin
Minidisc
6-kanavainen äänipöytä
2 x kaiutin + jalka
piano
Salissa elokuvateatterin ominaisuudet,
iso valkokangas ja toisessa
kerroksessa projektorikoppi. |