
Opiskelu yliopistossa vaatii omaa aktiivisuutta ja omien opintojen hallintaa. Muista kuitenkin, että jokaiseen kohtaamaasi ongelmaan tai asiaan on olemassa ihminen, keneltä kysyä apua.
Ohjaustahoja löytyy sekä omasta tieteenalayksiköstäsi, että muualta yliopistosta.
Opinto-ohjausta antavat lukuisat opintojen ohjaustahot. Opintojen ohjaus ja neuvonta ovat olennainen osa onnistunutta opiskelua. Kuten sanotaan: ”kysyvä ei tieltä eksy”.
Jos olet vailla opintojen ohjausta, mieti aina ensin, kuka olisi paras henkilö auttamaan kyseisessä asiassa. Jos sinulla on tarvetta laajempaan ja henkilökohtaiseen opintoneuvontaan, varaa siihen aina aika erikseen. Muista, että sähköpostin kautta vastataan vain selkeisiin ja lyhyisiin kysymyksiin. Ilmoita selvästi taustatietosi, mikäli oletat niillä olevan merkitystä vastauksen kannalta. Ota huomioon, että sähköpostivastausta voit joutua odottamaan.
Johtamiskorkeakoulun henkilökunta auttaa sinua opiskelujesi varrella tutkintorakenteeseesi liittyvissä asioissa ja myös myöntää sinulle tutkintotodistuksen sekä kandidaatintutkinnosta että maisterin tutkinnosta. Henkilökunnan löydät Pinni A:n toisesta kerroksesta. Tarkkaile aktiivisesti yksikkösi internetsivuja koko opiskelujesi ajan!
Opintoasiain päällikkö Kirsti Järvinen (hallintotieteet ja politiikan tutkimus): Erityisesti perustutkintojen tutkinnon rakenteet ja opetussuunnitelmat, opiskelijavalinta-asiat, erillisvalinta, aikaisempien opintojen hyväksilukeminen, henkilökohtainen opintoneuvonta.
Opintoasiain päällikkö Inga Janka (kauppatieteet): Tehtäviä hoitaa opintokoordinaattori Heli Tontti.
Opintokoordinaattori Heli Tontti: henkilökohtainen opintoneuvonta, HOPS, valmistuminen, aikaisempien opintojen hyväksilukeminen, opiskelijavalinta-asiat.
Opintosihteeri Aino Nordling: Tutkintotodistusten vastaanotto (HK, HM, YTK, YTM), JOO-hakemukset, opiskelijavalinta.
Oppiaineet: Opetuksen käytännön järjestelyt, kurssikohtaiset asiat (suoritustavat ja tenttitulokset), neuvonta liittyen oppiaineisiin (vastaanotot), kokonaismerkinnät, tutkielmien vastaanotto, opetusmonisteiden myynti.
Oppiaineet ja niiden henkilökunta vastaavat opetuksesta ja osaavat auttaa sinua parhaiten pääaineeseesi liittyvissä asioissa. Kauppatieteelliset ja hallintotieteelliset oppiaineet sijaitsevat Pinni A rakennuksessa. Kansainvälisen politiikan ja valtio-opin henkilökunta Linna-rakennuksen viidennessä kerroksessa. Tarkkaile aktiivisesti oppiaineiden internetsivuja!
Yliopisto-opettaja: Opintoneuvonta pääaineeseen liittyen, korvaavuudet.
Opettajat: Opetuksen sisällölliset asiat, vaihtoehtoiset suoritusmuodot, korvaavuudet, ammattikuvat ja harjoittelu.
Tampereen yliopiston yleiset opintoneuvontasivut:
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti