Sisältöön
tampereen yliopisto: johtamiskorkeakoulu: opiskelu: oppiaineet (ennen vuotta 2012 aloittaneille): kansainvälinen politiikka ja valtio-oppi:
JohtamiskorkeakouluTampereen yliopistoJohtamiskorkeakoulu
Kansainvälinen politiikka ja valtio-oppi

Opiskeluopas uusille opiskelijoille

Kurssit

a) Ilmoittautua vai ei?

Politiikan tutkimuksen laitoksen luentosarjoille ei tarvitse yleensä ilmoittautua, riittää kun saapuu ensimmäiselle luentokerralla paikalle. Maininta mahdollisesta ennakkoilmoittautumisesta ja ilmoittautumistavasta löytyy opetusohjelmasta kyseisen luentosarjan kohdalta. Kaksi yleisintä ilmoittautumistapaa ovat verkkoilmoittautuminen NettiOpsun kautta (kohdasta "kurssit"  > "ilmoittautuminen") tai nimilista laitoksen ilmoitustaululla. Ilmoittaudu ajoissa, sillä usein kurssilla on vain rajoitettu määrä paikkoja. Jos et ole ilmoittautunut annettuun päivämäärään mennessä, saatat silti vielä mahtua mukaan luennoille, jos olet paikalla ensimmäisellä luentokerralla tai otat yhteyttä luentosarjasta/seminaarista vastaavaan opettajaan. Mikäli luennolle/seminaariin on tulossa enemmän väkeä kuin voidaan ottaa, noudatetaan jonolakia (ks. yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opinto-opas).

Kielikeskuksen kursseille pitää aina ilmoittautua ennakkoon ja kurssille pääsyn vaatimuksena on usein tietty opintopistemäärä - useille kielikeskuksen kursseille opiskelijat valitaan suoritettujen opintopistemäärien mukaisessa järjestyksessä. HUOM! Varsinkin kieliopintojen suhteen on hyvä olla ajoissa liikkeellä, jottei jää haluamansa kurssin ulkopuolelle.

b) Kummalliset kurssimerkinnät?

Opetusohjelmassa kurssien kohdalla saattaa olla tosiinaan varsin hämmentäviltä vaikuttavia merkintöjä. Esimerkiksi näin:

A3/A5 YK, ihmisoikeudet, humanitaarisen intervention problematiikka. Ke 29.10.2008 - 10.12.2008 viikoittain klo 12-14, Linna ls. K113 (SEPPÄ). Luennolla ja tentillä voi korvata 2 op joko jaksosta A3 tai A5. Luennolla ja seminaarilla (essee) voi korvata 4 op joko jaksosta A3 tai A5.

Tässä tapauksessa merkintä "A3/A5" tarkoittaa, että luentosarja korvaa yhden 2 op arvoisen teoksen joko kv-politiikan aineopintojen kokonaisuudesta KVPOA3 "Maailmanpolitiikan tutkimus" TAI KVPOA5 "Rauhan- ja konfliktintutkimus". Luennon ja seminaarin yhdistelmällä (essee) voi sen sijaan korvata 3 op:n arvosta teoksia edellä mainituista opintokokonaisuuksista A3 tai A5. Sinun täytyy valita haluamasi korvaavuus, jonka yleensä ilmoitat luentotentin yhteydessä. Korvaavuutta voi vielä myöhemminkin vaihtaa, jollei esimerkiksi tenttitilanteessa ole varma, minkä teoksen kyseisistä opintokokonaisuuksista haluaa korvata. (Katso opinto-oppaasta kyseisten opintokokonaisuuksien tentittävät kirjat.)

Tilanne voi näyttää myös tältä:

P5 Voting behaviour and Political parties 5 op 17.10.-12.12. (16 t) pe 9-11 Linna ls. 5026 (PAPAGEORGIOU). Compensates all books from VALTP5 or VALTA3. Compulsory participation and an essay of 10 pages.

Tässä tapauksessa luentokurssi ja essee korvaavat joko opintokokonaisuuden VALTP5 "Poliittinen ajattelu" (vaatimuksena kaksi kirjaa) TAI VALTA3 "Kansalaisyhteiskunta ja poliittinen osallistuminen" (vaatimuksena kolme kirjaa) kokonaisuudessaan.

Opintokokonaisuuden suorittamiseksi vaadittavat teokset ja muut vaatimukset löydät voimassa olevasta tiedekunnan opinto-oppaasta. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opinto-opas julkaistaan sähköisenä osoitteessa http://www.uta.fi/opiskelu/opinto-oppaat/.

HUOM! Opintojen etenemisen kannalta on tärkeää, että opit lukemaan rinnakkain sekä tutkintovaatimukset sisältävää opinto-opasta sekä yksityiskohtaisemmat tiedot, kuten aikataulut, korvaavuudet, luennoitsijat, luentosalit jne. määrittelevää opetusohjelmaa. Kaikkien Tampereen yliopiston laitosten opetusohjelmat löydät osoitteesta http://www.uta.fi/opiskelu/opetusohjelma/.

c) Vieraskieliset luentosarjat

Politiikan tutkimuksen laitos tarjoaa myös englanninkielisiä luentosarjoja, jotka ovat tarkoitettuja sekä suomalaisille opiskelijoille että ISSS:n (International School of Social Sciences) opiskelijoille. Jos siis löydät itseäsi kiinnostavan englanninkielisen luentosarjan, älä epäröi osallistua luennoille, vaikka suurin osa muista opiskelijoista vaikuttaisikin ulkomaalaisilta vaihto-opiskelijoilta. Luentosarjoilla saa normaalien käytäntöjen mukaan korvattua tutkinnossa vaadittavia opintoja.

d) Kurssien suorittamisesta

Opintokokonaisuuksia (esim. P1, A4 jne.) voi suorittaa kirjatentein joko laitoksen tenttipäivänä (yleensä kerran kuukaudessa) tai tarjonnasta riippuen sähköisenä tenttinä omavalintaisena aikana, luento- tai verkkokursseina, esseillä tai seminaareilla. Useimmiten kokonaisuuksia on mahdollistaa suorittaa käyttämällä useita esitellyistä vaihtoehdoista.

Kansainvälisen politiikan tai valtio-opin kursseja ei välttämättä tarvitse suorittaa kronologisessa järjestyksessä. Esimerkiksi osallistuaksesi aineopintojen ensimmäiselle kurssille (A1) sinulla ei tarvitse olla kaikkia perusopintojen kursseja suoritettuna, vaikka "Ohjeelliset opintojen ajoitukset" ‑taulukko (ks. opinto-opas pääaineesi kohdalta) näin suositteleekin.

Vaikka yliopisto-opiskelu perustuukin akateemisen vapauden periaatteeseen, tuo se mukanaan myös vastuuta. Useimmilla luennoilla ja erilaisilla kursseilla ei ole läsnäolopakkoa. Tietyt kurssit ovat kuitenkin ns. pakollisia kursseja, joiden suorittaminen vaatii ehdotonta läsnäoloa luennoilla. Tällaisia kursseja ovat mm. tieteellisen kirjoittamisen opinnot ja kurssit, joiden vaatimuksissa selkeästi sanotaan luentojen olevan osa suoritusta (vaatimukset löytyvät opinto-oppaasta).

Kullakin opiskelijalla on oma yksilöllinen opintojen etenemis- ja suoritustapansa, mutta oppimisen kannalta on hyvä alusta alkaen suunnitella opintojen kulkua. Suunnitelmallisuutta ja ennakoitavuutta täydennetään oman HOPS:n tekemisellä, mutta vieläkin yksityiskohtaisempi tutustuminen luentosarjojen/seminaarien jne. sisältöön, korvaavuuksiin sekä kurssin/kokonaisuuden ajoitukseen on erityisen suositeltavaa.

Tentit

a) Luentotentit

Luentomuotoinen kurssi päättyy yleensä luentokuulusteluun eli tenttiin (myös nimeä luentokertaus kuulee joskus käytettävän). Luentosarjan vastaava luennoitsija ilmoittaa kurssin tenttipäivän ja uusintapäivän (tai -päivät) sekä kellonajan että luokan. Luentotenttiin ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Luentosarjan kuulustelumuotona voi olla myös luentopäiväkirja, oppimispäiväkirja, essee tms.

b) Kirjatentit

Oppiaineilla on oma tenttipäivänsä noin kuukauden välein. Yleiset tenttipäivät löytyvät yliopiston opiskelu-sivustolta ja sähköisestä opetusohjelmasta (OPSI) tai esimerkiksi Tamyn kalenterista. Kirjatenttiin ilmoittaudutaan yleensä vähintään viikkoa ennen ilmoitettua tenttipäivää. Ilmoittautuminen tapahtuu pääsähköisesti NettiOpsun kautta ("tentit" > "ilmoittautuminen") tai tarvittaessa tenttikuorellla. 

Politiikan tutkimuksen laitos on siirtynyt lukuvuoden 2010–2011 alusta käyttämään ainoastaan sähköistä tenttijärjestelmää. Yleisiä tenttipäiviä ei enää ole. Lisätietoja ja tentteihin ilmoittautuminen: https://tenttis.uta.fi/login/.

Ilmoittautuessa lomakkeeseen (sähköinen tai kuori) merkitään tentittävät teokset (tekijä ja kirjan nimi) sekä mahdolliset korvaavuudet. Korvaavuudet ilmoitetaan tentti-ilmoittautumisen lomakkeen kohtaan "Mahdolliset erikoissopimukset" jolloin "Tentittävät teokset" -kohtaan ilmoitetaan jäljelle jäävät teokset. On tärkeää täyttää tenttikuori tai -lomake huolellisesti: tentittävät teokset JA mahdolliset korvatut teokset. Näin siksi, että yleensä tenttikokonaisuudet muodostuvat useammasta kirjasta.

Kirjatenteissä ei tunneta ns. akateemista varttia vaan tilaisuudet alkavat tasalta. Myöhästyneet päästetään osallistumaan tenttiin niin kauan kun kukaan ei ole saanut poistua tentistä. Poistua saa 20 minuuttia tentin alkamisesta. Kirjatenttiin tarvitset mukaasi ainoastaan kirjoitusvälineet, opiskelijakortin/henkilöllisyystodistuksen ja mahdolliset eväät. Vastauspaperia saa paikan päältä. Tentin valvojat kutsuvat ilmoittautuneet osallistujat aakkosjärjestyksessä sisään ja jakavat samalla kysymyskuoren, jonka voit avata, kun siihen annetaan lupa. Vastauspaperit ja alussa saatu kysymyslomake palautetaan samaisella kirjekuorella tentin valvojille. Jos sinulla on tentin aikana asiaa valvojalle, nosta kätesi ylös.

c) Sähköinen tenttiminen

Tampereen yliopiston sähköinen tenttipalvelu mahdollistaa perinteisten kirjallisuuskuulustelujen, luentotenttien ja tasotestien suorittamisen tietoverkon avulla. Tentit suoritetaan niille erikseen varatuista tenttitiloista opiskelijan oman aikataulun mukaisesti. Tenttitiloja ovat Pinni B-rakennuksessa sijaitseva ryhmätyöhuone 4122 ja Linna-rakennuksessa oleva luentosali 3022. Päästäksesi tekemään tentin, sinun tulee ensin varata vapaana oleva kone mainituista tiloista. Sähköiseen tenttipalveluun pääsee tutustumaan ja ilmoittautumaan palvelun sivuston kautta osoitteessa http://tenttis.uta.fi, josta löytyvät ohjeet palvelun käytöstä ja tiedot suoritettavista tenttikokonaisuuksista.

d) Tenttitulokset

Kaikkien osallistuneiden tenttitulokset löytyvät laitoksen ilmoitustaululta ja Wentti-palvelusta. Tenttitulokset ovat siis julkisia. Tulokset saapuvat pääsääntöisesti kuukauden sisällä tenttipäivästä - vaihtelu voi olla aina muutamasta päivästä useisiin viikkoihin kuitenkin siten, että luentotenttitulokset saapuvat hyvissä ajoin ennen mahdollista uusintakuulustelua.

Politiikan tutkimuksen laitos ja opinto-ohjaus

a) Vanhan laitoksen kotisivut...

... löytyvät osoitteesta http://www.uta.fi/laitokset/politiikka/index.php

Seuraa erityisesti sähköistä ilmoitustaulua, josta löytyvät mm. kurssien sisällöllisiä ja aikataulullisia muutoksia koskevat ilmoitukset, tiedotteet tulevista seminaareista ja muista ajankohtaisista asioista. Laitoksen aulatilassa Linnan viidennessä kerroksessa on myös perinteinen ilmoitustaulu, johon tulee opiskeluun liittyviä ilmoituksia, esim. tenttitulokset.

b) Laitoksen henkilökunta

http://www.uta.fi/laitokset/politiikka/henkilokunta/index.php

Ks. myös http://www.uta.fi/jkk/politiikka/henkilokunta.html.

Laitoksemme opetuksesta vastaavien henkilöiden vastaanottoaika on yleensä maanantaisin kello 12–13, ellei toisin erikseen ilmoiteta. Vastaanottoaikana opettajat ovat aina tavattavissa työhuoneissaan. Jos sinulla on jotain kysyttävää koskien mitä tahansa opiskeluun liittyvää, ota rohkeasti yhteyttä henkilökuntaan. Voit myös lähettää asianomaiselle opettajalle sähköpostia, mutta mieti ensin tapauskohtaisesti, saisitko vastauksen kysymyksiisi helpommin henkilökohtaisen käynnin yhteydessä. Laitoksen henkilökunta toivoo kuitenkin, että opiskelijat tulevat mieluiten kasvotusten juttelemaan ja tutustumaan. Huomioi myös omalta osaltasi laitoksen henkilökuntaa ja valmistele asiasi huolella.

c) Kanslia

Laitoksen kanslia sijaitsee Linnassa huoneissa 5110 / 5109.  Kanslia on avoinna maanantaisin klo 9.30–11 ja 13.30–14.30 sekä ti-pe klo 9.30–11 ja 13–14.30.

Puhelin: (03) 3551 7343 / 3551 6417
Faksi: (03) 3551 6552
Sähköposti: politiikan.tutkimuksen.laitos(at)uta.fi

Kansliaan voit palauttaa esseitä tai muita kirjallisia töitä. Kanslia (h. 5110) hoitaa myös mm. opintorekisterin päivitykset eli jos sinun täytyy muuttaa opintorekisterisi tietoja, esimerkiksi väärän korvaavuusmerkinnän takia, käänny heidän puoleensa. Kokonaismerkintäpyynnöt ja muut opintosuoritusrekisteriin liittyvät tiedustelut:
Johanna Tuomikoski, Linna h. 5110, puh. 3551 7343, sähköposti johanna.tuomikoski(at)uta.fi. Opintosuoritusrekisterin henkilö- ja yhteystietomuutokset tulee aina hoitaa aktuaarinkanslian kautta.

d) Opintojenohjaus

Laitoksen tutoropettajat opastavat sinua mm. HOPS:n teossa ja neuvovat muutoinkin opintoihin liittyvissä kysymyksissä. Tutoropettajat järjestävät myös omaa tutoropetusta, josta he ilmoittavat erikseen. Tämän lisäksi kukin opettaja vastaa omasta opetuksestaan, omista kursseistaan. Lisäksi jokaisella opintokokonaisuudella on oma vastuuhenkilönsä, joka on yleensä kokonaisuuden tentaattori. Vastuuhenkilöt löydät opetusohjelmasta aina kyseisen aineen kohdan lopusta.

Yksikön opiskelijaopinto-ohjaaja (ootti) auttaa mm. opiskelu- ja uravalintoihin sekä opintojen suunnitteluun ja sivuainevalintoihin liittyvissä asioissa. Ootin puoleen kannattaa kääntyä aina enemmän tai vähemmän hankalissa tilanteissa, sillä hän osaa ainakin opastaa sinut oikean henkilön luokse, jollei itse pysty auttamaan. Opiskelijaopinto-ohjaaja Milla Halme on tavattavissa Pinni A -rakennuksessa huoneessa A2027 pääsääntöisesti maanantaisin klo 10–12, tiistaisin klo 13–15 sekä torstaisin klo 9–11 (milla.halme(at)uta.fi, puh. 3551 6423).

Koko yliopiston opintoneuvojat löydät päätalolta, vastaanottoajat klo 8–15.45: http://www.uta.fi/opiskelu/opintotoimisto/opintoneuvojat.html.

Vihitikusta löydät kootusti opinto-ohjaukseen liittyvien henkilöiden yhteystiedot ja muita tärkeitä osoitteita (Tamy, YTHS, TOAS...).

e) Opintotukitoimisto

Yliopistolla toimii oma opintotukitoimisto Päätalolla huoneissa A108 ja A109. Huoneet ovat heti pääovista tultaessa vasemmalla pääaulan sivustassa. Toimisto hoitaa yliopiston opiskelijoiden opintotukiasioita, joten sinun ei siis tarvitse mennä keskustassa sijaitsevaan KELA:n konttoriin, vaan voit asioida yliopistolla.

http://www.uta.fi/opiskelu/opintotuki/

Kuinka löytää oikea opetustila?

a) Päätalo

Päätalo jakautuu viiteen eri tilaan. Luentosalin nimen alussa on iso kirjain, joka viittaa luentosalin sijaintiin rakennuksessa. (Esim. luentosali A1 sijaitsee A-osassa.)

b) Pinni A ja B

Pinni-rakennusten luentosalien nimissä on aina iso kirjain ja neljä numeroa. Kirjain kertoo, missä osassa sali sijaitsee ja numerosarjan ensimmäinen numero ilmoittaa kerroksen. Loppuosa numeroinnista kulkee kronologisesti (esim. B1100 sijaitsee B-osassa ensimmäisessä kerroksessa). HUOM! Paavo Koli -sali sijaitsee Pinni A:ssa toisessa kerroksessa, heti A-osan pääsisäänkäynnin vieressä.

c) Linna

Politiikan tutkimuksen laitos sijaitsee Linnan viidennessä kerroksessa. Myös yliopiston pääkirjasto sijaitsee Linnassa. Linnan luentosalit on merkitty nelinumeroisilla sarjoilla, joiden ensimmäinen numero viittaa kerrokseen (esim. Linna ls. 5026 sijaitsee viidennessä kerroksessa). Kellarikerroksen salien nimissä on K-kirjain ja kolme numeroa (Linna ls. K 104). HUOM! Väinö Linna -sali sijaitsee -1-kerroksessa (sali nro 104).

HUOM! Linnan (-1. kerros) ja Pinni-rakennusten (katutaso) vahtimestareiden puoleen kannattaa kääntyä ja kysyä opastusta, jollet löydä oikeaa tilaa. Lisäksi päätalon ensimmäisen kerroksen "Opastus" on varsinainen tietokeskus.

Keskustakampuksen kartta (.pdf)

 
Johtamiskorkeakoulu
Kanslerinrinne 1, 4. kerros (Pinni A), 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO
puh. (03) 355 111 (yliopiston vaihde)
Ylläpito: jkk.info@uta.fi
Muutettu: 1.7.2011 16.11 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Valintakokeet 2013
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti