Sisältöön
tampereen yliopisto: johtamiskorkeakoulu: tutkimus- ja koulutuskeskus synergos:
JohtamiskorkeakouluTampereen yliopistoJohtamiskorkeakoulu
Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos

Synergos - uudistava asiantuntijaorganisaatio

Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos on Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun palveluyksikkö. Yksikkö perustettiin vuonna 1990 täydentämään silloisen tiedekunnan palvelutarjontaa ja vahvistamaan tiedekunnan alueellista vaikuttavuutta. Synergosin palveluksessa on nykyisin noin 30 tutkimuksen, koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijaa.

Synergosin tehtävänä on kehittää asiakaslähtöisesti ja analyyttisesti liiketoimintaosaamista ja toteuttaa liiketoiminnan kehittämisprosesseja yksityisellä ja julkisella sektorilla. Johtamiskorkeakoulun osaamisalueiden lisäksi Synergosin erityisosaamisalueita ovat henkilöstön työhyvinvoinnin ja tuloksellisuuden kehittäminen, palveluinnovaatioiden sekä palveluliiketoiminnan asiakaslähtöinen kehittäminen ja markkinalähtöinen uudistaminen sekä johtamiskorkeakoulun alaan kuuluva täydennyskoulutus.

tiimit.jpg
Palveluliiketoiminnan ja Palveluinnovaatiokeskuksen tiimit yhteiskuvassa.

 
Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu
Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos
Åkerlundinkatu 5 A, 3. krs 33100 Tampere
Ylläpito: synergos@uta.fi
Muutettu: 26.9.2011 9.52 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti