1980-luvun
alussa Vaakon Nakki teki tamperelaisittain ainutlaatuisen ratkaisun
ja muutti pysyviin tiloihin Pispalaan. Kotipaikaksi vakiintui
Pispalan valtatien varressa sijaitsevan puutalon kivijalka.
"Vaakon
nakki oli koko Sisäsuomen ensimmäinen sisätiloihin
muuttanut grilli. Ennen meitä sellaisia löytyi vain
Turusta ja Helsingistä", Pekkala jatkaa.
Grillien
huima evoluutio alkoi siirtymisestä sisätiloihin. Vaakon
Nakki oli aikanaan vanhan kioskikulttuurin edelläkävijä,
mutta nyt se on lähestulkoon muinaisjäänne.