
Yliopiston tavoitteena on kouluttaa opiskelijoistaan kielitaitoisia maailmanmuuttajia. Kielitaidon kartuttamisesta huolehtii erillisenä yksikkönä Kielikeskus. Se vastaa tutkintoihin sisältyvästä kieli- ja viestintätaitojen opetuksesta.
Kielikeskus järjestää kaikki tutkintoihin pakollisina sisältyvät kurssit kotimaisista ja vieraista kielistä. Tämän lisäksi tarjontaan kuuluu runsas valikoima muita mielenkiintoisia kieliä sekä kulttuurienvälistä viestintää. Opiskella voi paitsi lähiopetuksessa myös omatoimisesti Kielten oppimiskeskuksessa eli itseopiskelustudiossa.
Itseopiskelustudio tarjoaa yli kahdenkymmenen kielen valikoiman itsenäiseen opiskeluun. Studio on auki kaikille yliopiston henkilökuntaan kuuluville. Sieltä löytyy paljon erilaista materiaalia opintoihin sekä ohjaaja, joka opastamaa alkuun materiaalien kanssa.
Kielikeskuksen asiantuntijat ovat valmiina auttamaan erilaisissa kieleen liittyvissä tilanteissa niin yliopistolaisia kuin yliopiston ulkopuolisiakin. Kielikeskus tarjoaa maksullisia palveluita esimerkiksi kääntämisessä, kielenhuollossa ja kielikoulutuksissa. Palveluita voi tiedustella Kielipalveluista.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Valintakokeet 2013
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti