Johtamisen laadunvarmistus Tampereen yliopistossa

 

Organisaatiokaavio

SUUNNITTELU JA TOTEUTUS

- Strateginen johtaminen
-
Talousjohtaminen
-
Toiminnan johtaminen

ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

- Strateginen johtaminen
-
Talousjohtaminen
-
Toiminnan johtaminen


Toimijat tehtävineen

ETUSIVULLE

   

 

JOHTAMINEN

 


SUUNNITTELU JA TOTEUTUS

Strateginen johtaminen

Kielikeskuksen missio, visio ja arvot

Kielikeskuksen strategisesta johtamisesta vastaavat yliopiston johtosäännön mukaan kielikeskuksen johtaja ja johtokunta. Kielikeskuksen varajohtajan vastuulla on opetustoiminnan strateginen johtaminen ja kehittäminen pedagogisen strategian mukaisesti. Johtamisen ja päätöksenteon tukena kielikeskuksessa toimii ohjausryhmä, johon kuuluvat johtajan ja varajohtajan lisäksi kaksi henkilöstökokouksessa valittua lehtoria. Ohjausryhmä on neuvoa antava elin, jolla ei ole päätösvaltaa. Sen tehtävänä on toimia johtajan apuna asioita valmisteltaessa.

Kielikeskuksen strategiassa vuosiksi 2005-2008 kuvataan kielikeskuksen missio, visio, arvot, avaintavoitealueet ja toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Avaintavoitealueiksi on asetettu perustehtävän (opetuksen ja tutkimuksen) vahvistaminen, henkilöstön kehittäminen sekä yhteiskunnallinen palvelu ja yhteistyö sidosryhmien kanssa. Parhaillaan työryhmä laatii uutta strategiaa vuosiksi 2009-2012.

Strategisen johtamisen suuntaviivat tarkentuvat vuosittaisissa rehtoraatin kanssa käytävissä tulosneuvotteluissa. Tulosneuvotteluja varten tehdään itsearvioinnit yliopiston johdon määrittelemistä aihealueista sekä laaditaan toimintasuunnitelma. Myönnetyistä voimavaroista tehdään vuosittain käyttösuunnitelma (ks. talousjohtaminen).

Talousjohtaminen

Kielikeskuksen taloussuunnitteluun liittyviä suunnitteluasiakirjoja ovat yliopiston strategia-asiakirja, toiminta- ja taloussuunnitelma ja talousarvioehdotus, hallituksen periaatepäätös määrärahojen jaosta, rehtorin ja kielikeskuksen välinen tulossopimus, rehtorin määrärahojen jakopäätökset ja kielikeskuksen määrärahanjakopäätökset.

Vuosittain käytävissä sisäisissä tulosneuvotteluissa rehtori sopii kielikeskuksen kanssa lähivuosien toiminnan tavoitteet kielikeskuksen laatiman neuvotteluehdotuksen pohjalta. Neuvotteluista laaditaan pöytäkirja.

Kielikeskus laatii sille osoitettujen voimavarojen osalta vuotuisen käyttösuunnitelman hallintokeskuksen ohjeiden mukaan.

Toiminnan johtaminen

Kielikeskuksen toiminnan johtamisesta vastaa laitoksen johtaja. Johtajan apuna asioiden valmistelussa toimii ohjausryhmä.

Henkilökunnan laitoskokouksia pidetään lukuvuoden aikana kerran kuukaudessa. Kokouksissa käsitellään toimintaan kiinteästi liittyviä ajankohtaisia asioita ja välitetään tietoa yliopiston hallinnosta henkilökunnalle.

Hallintohenkilökunnan viikkopalavereissa käsitellään hallintoon ja opetukseen liittyviä ajankohtaisia tapahtumia ja tehtäviä.

2-3 kertaa vuodessa pidetään koko henkilökunnan koulutuspäivä, jonka aiheet sovitaan erikseen.

Tiedonvälitys- ja kommunikointikanavana toimii kielikeskuksen sisäisessä verkossa oleva laitosportfolio, jonne dokumentoituvat kaikki kirjallisesti välitetyt tiedot ja ohjeistukset. Laitosportfolioon laadittu erillinen työpaikkaopas kielikeskuksen henkilökuntaa varten.

Lisätietoa:

Kielikeskuksen strategia 2005 - 2008
Language Centre Strategy 2005 - 2008
Kielikeskuksen toimintasuunnitelma 2007 - 2009 M
Kielikeskuksen laitosportfolio M
Kielikeskuksen henkilökuntakokousten muistiot M
Kielikeskuksen johtokunnan kokouspöytäkirjat
Kielikeskuksen johtajan päätökset

Tampereen yliopiston strategia
Tampereen yliopiston suunnittelun ja seurannan asiakirjat
Tampereen yliopiston strategian toteuttamissuunnitelma vuosiksi 2008 - 2011
Tampereen yliopiston taloussääntö
Tampereen yliopiston määrärahojen jakopäätökset
OPM:n ja TaY:n välinen tulossopimus 2007 - 2009


 

ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

Strateginen johtaminen

Kielikeskuksen strategista johtamista arvioidaan vuosittaisissa tulosneuvotteluissa, erityisesti itsearvioinneissa, sekä ajoittain järjestettävissä laitoksen strategia- ja kehittämispäivissä. Strategian avaintavoitealueiden toteutumista (perustehtävän eli opetuksen ja tutkimuksen vahvistaminen, henkilöstön kehittäminen sekä yhteiskunnallinen palvelu ja yhteistyö sidosryhmien kanssa) arvioidaan ajoittain kielikeskuksen työryhmissä.

Vuosittain järjestettävissä koko henkilökunnan koulutuspäivissä toimintaa arvioidaan ja kehitetään mm. tulosneuvotteluihin liittyvien itsearviointiteemojen perusteella.

Talousjohtaminen

Talousjohtamisen arvio perustuu ensisijaisesti yliopiston tuottamiin talousraportteihin ja tulosneuvotteluihin, joissa arvioidaan kielikeskuksen voimavarojen käyttöä.

Johtaja arvioi kielikeskuksen taloudellista tilannetta määräajoin käyttäen apuna talousamanuenssin laatimia talousarvioita sekä opetusamanuenssin laatimia opetusvolyymisuunnitelmia ja -toteutumia.

Toiminnan johtaminen

Toiminnan johtamista arvioidaan ja kehitetään laitoksen kehittämispäivissä sekä kehityskeskusteluissa. Toiminnan johtamista arvioitiin erityisesti Korkeakoulujen arviointineuvoston yliopistokoulutuksen laatuyksikköhaussa, jonka tuloksena kielikeskus valittiin yliopistokoulutuksen laatuyksiköksi vuosiksi 2007-2009.

Lisätietoa:

Strategian avaintavoitteiden toteutumisarvio
Oppimista yhteisössä - Kielikeskuksen koulutuksen laatuyksikköesitys

Itsearvioinnit yliopiston tulosneuvotteluissa
2006 Kielikeskuksen omaksumat kehittämistavat ja toimintakulttuuri
2006 Organisaatiorakenne, kielikeskuksen opetus- ja tutkimusalueet
2006 Kansainvälisyys
2007 Ulkoiset arvioinnit
2007 Opiskelukulttuuri


Toimijat tehtävineen

Toimijat

Tehtävät tai rooli

Johtokunta

Vastaa strategisesta toiminnasta, kehittää ja ohjaa kielikeskuksen toimintaa, laatii taloutta ja toimintaa koskevat suunnitelmat ja päättää määrärahojen käyttämisen yleisistä perusteista.

Johtaja

Vastaa strategisesta johtamisesta sekä laitoksen tuloksellisuudesta ja taloudesta, vastaa määrärahojen käyttämisestä johtokunnan perusteiden mukaisesti, laatii toimintakertomuksen

Varajohtaja

Vastaa pedagogisesta johtamisesta.

Ohjausryhmä (johtaja, varajohtaja, 2 lehtoria)

Toimii johtajan apuna asioita valmisteltaessa.

Muu henkilökunta

Osallistuu toiminnan arviointiin ja kehittämiseen.


päivitetty 11-Jun-2009 lance(at)uta.fi