
Tampereen yliopiston kirjaston kokoelmien kehittämisohjelma (pdf) toimii kokoelmien kehittämisen ja rakentamisen yleisenä viitekehyksenä.
Kirjasto on kaikille avoin kirjasto. Kokoelmatyön lähtökohtana on kuitenkin oman tiedeyhteisön tutkimuksen, opetuksen ja opiskelun asettamiin tarpeisiin ja kysyntään vastaaminen ajanmukaisilla ja –tasaisilla kokoelmilla. Edustettuina tieteenaloina ovat kaikki yliopiston tieteenalayksiköiden, erillisyksiköiden ja Tampereen yliopistollisen sairaalan tutkimus- ja opetusalat.
Katso myös kurssikirjahankinnan periaatteet.
Tampereen yliopiston kirjasto on kehittänyt yhteistyössä muiden tieteellisten kirjastojen kanssa kokoelmakarttamenetelmän, jonka avulla kirjasto evaluoi ja kehittää yliopiston opetukselle ja tutkimukselle keskeisiä tieteenaloittaisia painettuja ja elektronisia kokoelmiaan.
Vuodesta 2006 lähtien kirjasto on evaluoinut yhteensä yli 20 aiheenmukaista kokoelmaa, lähinnä informaatio-, kirjallisuus-, käyttäytymis- ja terveystieteistä. Kokoelmien evaluointi jatkuu edelleen ja arviointia odottavat mm. yhteiskuntatieteiden kokoelmat.
Kokoelmien evaluoinnin tuloksena syntyvät kokoelmakarttakuvaukset kirjasto tallentaa kirjaston intraan, esimerkknä psykologian kokoelman kuvailu (pdf).
Kirjasto kuuluu Varastokirjaston hallinnoimaan konsortioon, joka on jatkoa Yliopistokirjastojen neuvoston käynnistämälle hankkeelle. Konsortion jäsenenä kirjasto tallentaa kuvailut myös osaksi kansallista kokoelmakarttaa, joka on käytettävissä Kansalliskirjaston Doria-palvelun kautta.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia
PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti