Väitös



Yliopistologo


LL Silja Majahalme

Blood pressure level, variability, and responses in prediction of left ventricular structure and future blood pressure in normotension, borderline, and mild hypertension (Verenpaineen vuorokausivaihtelun ja verenpainereaktioiden ennustemerkitys sydämen vasemman kammion rakenteen muutoksille ja verenpaineen nousulle)

Väitös tarkastettiin 17.1.1997 Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksessa, K-rakennus, iso luentosali, Teiskontie 35.

Vastaväittäjänä oli professori Frej Fyhrquist Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Amos Pasternack.



Väitös on neljästä osatyöstä koostuva tutkimus, jossa selviteltiin verenpaineen ja sydämen vasemman kammion välisiä yhteyksiä sekä verenpaineen nousun ennustettavuutta normaaliverenpaineisilla ja henkilöillä, joilla oli lievästi kohonnut verenpaine. Lähtöolettamuksena oli, että sydänmuutoksia ja verenpaineen kohoamista voitaisiin ennustaa paremmin käyttämällä entistä tarkempia mittausmenetelmiä sekä selvittämällä verenpaineen vuorokausivaihtelua ja verenpaineen reagoivuutta vakioiduissa testeissä.

Tutkimukseen osallistui 97 iältään 35-, 40- ja 45-vuotiasta miestä, joista 34:llä oli normaali verenpaine, 29:lla ns. rajatilaverenpaine ja 34:lla lievästi koholla oleva verenpainetaso. Muutoin he olivat terveitä eikä heillä ollut sydänlääkkeitä. Yli 20 savuketta päivässä polttavat poissuljettiin tutkimuksesta. Tupakointi oli kielletty testausten aikana kuten myös alkoholin käyttö. Kaikille tehtiin 30 tunnin suora verenpaineen ambulatorinen rekisteröinti ja sydämen ultraäänitutkimus. Verenpaineen reaktioita tutkittiin vakioidun testisarjan avulla laboratorio-oloissa (asentotestit ja rasituskokeet). Verenpaineen vaihtelua arvioitiin vuorokausivaihteluna (24 tunnin, päivän ja yön tasot erikseen kotioloissa tutkittuna) sekä laskemalla tasoille vaihtelujakauma (range of distribution, RV80, P90 ja P10 erotus) sekä standardideviaatio (SD). Kaikkia näitä mittauksia käytettiin arvioitaessa sydämen vasemman kammion rakenteen ja massan muuttumista sekä ennustettaessa viiden vuoden kuluttua mitattua verenpainetasoa (sekä yksittäismittaukset että epäsuora verenpaineen vuorokausirekisteröinti).

Suorat verenpaineen vuorokausitason mittaukset ennustivat vasemman kammion massaindeksiä (LVMI) hieman paremmin kuin testeissä mitatut painetasot tai yksittäismittaukset (r=.44, p<.00124 h systoliselle painetasolle (SBP), r=.35, p<.01 yksittäismittaus SBP:lle). Tupakoijilla yöaikainen painetaso oli paras ennustaja ja selitti suuremman osan verenpaineen tasosta kuin tupakoimattomilla (32% vs 19%). Tästä huolimatta verenpaineen taso selitti vain alle puolet vasemman kammion massan muutoksista. Verenpaineen vaihtelu oli huonompi ennustaja kuin verenpaineen taso. Verenpaineen testireaktioissa ei ollut juurikaan keskinäisiä eroja: asentotestit ja dynaaminen rasitus korreloivat yhtäläisesti vasemman kammion massaindeksiin, isometrinen rasitus oli vain vähäisessä määrin parempi eikä ole kliinisesti käyttökelpoinen.

Rasitusreaktioiden mittaus ei parantanut tulevan verenpainetason ennustettavuutta. Vuorokauden verenpainetasojen mittaus ennusti tulevaa verenpainetasoa yhtä hyvin kuin toistettujen yksittäismittausten keskiarvo tai asentotesteissä mitatut verenpainetasot. Yleensä verenpaine sinänsä selitti korkeintaan 50% tulevasta verenpainetasosta. Kuitenkin rajatilaverenpaineisilla, joille kehittyi kohonnut verenpaine, erityisesti yön painetaso ja yön verenpaineen vaihtelu selitti 67% tulevasta verenpainetasosta.

Yhteenvetona voidaan todeta, että verenpaineen koko vuorokauden taso (24 tuntia, yö ja päivätasot) ennustaa parhaiten vasemman kammion rakenteita lieväasteisessa verenpainetaudissa, mutta tästä huolimatta verenpaine on vain osatekijä sydänmuutosten taustalla. Verenpaineen reaktioiden mittaus fyysisissä testeissä ei juurikaan parantanut ennustettavuutta. Samoin tulevan verenpainetason kannalta verenpainereaktioiden mittaus ei juuri lisännyt ennustettavuutta verrattuna vuorokauden verenpainetason mittauksiin tai toistettujen yksittäismittausten keskiarvoon. Yleensä verenpaineen kohoamisesta voitiin selittää vain noin puolet verenpaineella itsellään, mutta rajatilaverenpaineisilla tämä osuus oli suurempi, 67%. Painon nousu oli myös itsenäinen, merkittävä selittäjä verenpainetason nousulle.

Lisätietoja: LL Silja Majahalme työpuh. (03) 247 5111


Väitökset
Tampereen yliopiston tiedotus
Tampereen yliopisto