Väitös



Yliopistologo


Lääketieteen lisensiaatti Seppo Honkonen

Fractures of the Tibial Plateau (Sääriluun yläosan nivelnastamurtumat)

Väitösaika- ja paikka: 2. toukokuuta 1997 klo 12; Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen K-rakennus, Teiskontie 35.

Vastaväittäjä: Professori Antti Alho; Kustos: Professori Markku Järvinen; Oppiaine: kirurgia, ortopedia ja traumatologia



Sääriluun yläosan nivelnastamurtuma vaurioittaa polvinivelen luurakennetta ja nivelrustoa sekä usein myös nivelkierukoita ja nivelsiteitä. Seurauksena ovat raajan virheasento, kuormitusolosuhteiden muutos, nivelen liikerajoitus ja epävakavuus sekä lopulta kivulias nivelrikko. Vammoja esiintyy alle 10 tapausta 100 000 asukasta kohden vuodessa. Ikääntyvien naisten osuus on huomattava johtuen osteoporoosista eli luukadosta, joka on tärkeä altistava tekijä näissä murtumissa. Tutkimuksessa selvitettiin röntgenkuvien perusteella 131 nivelnastamurtuman anatominen käyttäytyminen hoidon aikana ja potilaiden selviytyminen keskimäärin 7,6 vuoden kuluttua tapaturmasta.

Tulokset osoittivat, että sisemmän nivelnastan murtuma, joka johtaa länkisäärisyyteen on potilaan kannalta haitallisempi kuin ulomman nivelnastan murtuma, joka taas johtaa pihtipolvisuuteen. Molempien nivelnastojen samanaikaisessa murtumassa lopputulos samoin riippuu raajan sisään- tai ulospäin kääntymisestä. Vamman aiheutamaa nivelrikkoa esiintyy yli kolmasosalla potilaista. Altistavina tekijöinä ovat raajan virheasento ja nivelkierukan poisto. Lihasvoimamittaus osoitti, että puolelle potilaista jäi pysyvä reisilihasten heikkous, joka merkittävästi vaikutti potilaan liikunnalliseen selviytymiseen.

Tutkimushavainnot johtivat uuden murtumaluokituksen syntymiseen, jota tarvitaan murtuman ennustetta arvioitaessa ja hoitomenetelmien valinnassa. Valtaosa sääriluun yläosan nivelnastamurtumista hoidetaan leikkauksella, jossa murtuneet luukappaleet palautetaan alkuperäiseen asentoonsa ja kiinnitetään ruuveilla ja metallilevyillä. Koska sisempi nivelnasta joutuu fysiologisesti suuremman kuormituksen kohteeksi, sen kiinnitys on oltava tukevampi kuin ulomman nivelnastan murtumassa. Luurakenteen kasaanpainuminen on tyypillistä ulomassa nivelnastassa, jolloin joudutaan siirtämään luuta lantion reunasta paikalleen asetetun nivelnastan alle. Irronnut tai revennyt nivelkierukka ommellaan takaisin paikalleen. Ongelman muodostavat edelleen hyvin osteoporootiiset murtumat, joissa kehnon luurakenteen vuoksi ruuvien pito on riittämätön, jolloin raaja helposti painuu takaisin virheasentoon .

Murtuman jälkihoidossa ulkoista tukea (kipsi tai saranalasta) ei yleensä tarvita, jos sisäinen kiinnitys on hyvin onnistunut. Luutumisaika on murtumatyypistä riippuen 2-3kk, jona aikana raajan täyttä kuormitusta on vältettävä. Sen sijaan oleellista toiminnallisen lopputuloksen kannalta on, että potilas saadaan motivoitua itsenäiseen vaurioituneen nivelen liikuttelluun heti primaarihoidon jälkeen, minkä on todettu edesauttavan nivelruston toipumista. Reisilihasten aktiivinen harjoitus alusta alkaen takaa parhaan toiminnallisen lopputuloksen.

Lisätietoja: Seppo Honkonen työpuh. (03) 247 5036


Väitökset
Tampereen yliopiston tiedotus
Tampereen yliopisto