Väitös



Yliopistologo


HL Jorma Rasinmäki

Yksityistäminen kunnallishallinnossa. Hallinto-oikeudellinen tutkimus yksityistämisen oikeudellisista taustoista, edellytyksistä, rajoituksista, muodoista ja vaikutuksista

Väitösaika- ja paikka: 14.2.1997 klo 12 Tampereen yliopiston Paavo Koli -sali, Kehruukoulunkatu 1.

Vastaväittäjä: professori Heikki Kulla; Kustos: professori Seppo Laakso; Oppiaine: julkisoikeus



Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yksityistämiseen liittyviä keskeisiä oikeudellisia ongelmia ja rajoja Suomen voimassa olevan lainsäädännön sekä oikeus- ja hallintokäytännön pohjalta. Tarpeen mukaan oikeudellisia ratkaisuja on hahmotettu oikeusvertailevana tutkimuksena Ruotsin ja osin Ison-Britannian järjestelmiin. Toisena tutkimuksellisena tehtävänä oli problematisoida ja eritellä yksityistämiseen liittyviä eräitä hallinto-oikeudellisen sääntelyn keskeisiä kysymyksiä siitä, miksi yksityistämisen sääntely on muodostunut sallivammaksi, miten sääntelyä on suoritettu, voidaanko sääntelystä tehdä yleistyksiä yksityistämisen sääntelylinjoista, miten yksityistäminen tulisi mahdollistaa säilyttäen kansalaisen oikeusturvan ja yhdenvertaisuuden sekä voidaanko hallitusmuodon periaatteet kunnallisen itsehallinnon perustuslain suojasta ja kansalaisen oikeusturvasta yhtäaikaisesti toteuttaa?

Tutkimus liikkuu hallinto-oikeudellisen systematiikan lähialueilla, nimittäin sopimusoikeuden, yhtiöoikeuden ja kilpailuoikeuden soveltamisen osalta. Yksityistämistä kunnallishallinnossa tarkastellaan neljän ulottuvuuden kautta: l) yksityistämisen oikeudelliset taustat, 2) yksityistämisen oikeudelliset edellytykset ja rajoitukset, 3) yksityistämisen oikeudelliset muodot ja 4) yksityistämisen oikeudelliset vaikutukset. Neljä ulottuvuutta ankkuroidaan reaaliseen yksityistämisen sääntelyyn erityisesti kuntalaissa, sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä opetustoimessa, jotka muodostavat varsinaisen tutkimuskohteen. Yksityistäminen on tutkimuksessa määritelty funktionaaliseksi, materiaaliseksi, formaaliseksi ja organisatoriseksi yksityistämiseksi.

Lainsäädäntöprosessin oikeudellisena tehtävänä on suojella heikoimpien oikeuksia ja turvata kansalaisten yhdenvertaisuus myös käytännössä oikeusnormeja muutettaessa. Lainsäädännön oikeudellinen tehtävä ei ole toteutunut riittävästi määriteltäessä yksityistämisen oikeudellisia rajoja. Yksityistämisen sääntelyssä lainsäädännön oikeudellinen tehtävä on ainakin osittain väistynyt lain säädännön korostaessa yhteiskunnallisia ja poliittisia päämääriä. Yksityistäminen on johtanut yleisillä yksityistämissäännöksillä toteutetussa julkisten palvelujen yksityistämisessä hallinto-oikeudellisten periaatteiden väistymiseen ja rajoittamiseen. Erityisillä yksityistämissäännöksillä toteutetussa julkisten tehtävien yksityistämisessä yksityinen on sitä vastoin velvoitettu noudattamaan pääsääntöisesti samoja periaatteita ja säännöksiä kuin kunnan viranomainen.

Yksityistämisen todennäköisyyden osalta täydellinen, materiaalinen tehtävien ja omaisuuden yksityistäminen on oikeudellisesti arvioituna harvoin mahdollista. Sen sijaan osittainen, funktionaalinen ja organisatorinen yksityistäminen on useimmiten mahdollista.

Sopimusriitojen oikeudellinen luonne ja korkeimman hallinto-oikeuden ja korkeimman oikeuden välinen työnjako on osoittautunut ongelmalliseksi molempien oikeusistuinten pyrkiessä ratkaisemaan samanlaisia asioita. Toisaalta kunnallisvalituksen ja uusien oikeusturvamekanismien, kuten kilpailunrajoituslain tai hankintalain mukaisten menettelyjen yhteensovittaminen ja mahdollinen yhtäaikainen soveltaminen samaan tapaukseen jouduttaneen arvioimaan uudelleen.

Yksityistämisen keskeiseksi oikeusperiaatteeksi on perusteltua kehittää perus- ja ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan periaate, jonka nojalla yksityistämiseen liittyviä epäkohtia ja puutteita on ainakin osittain mahdollista poistaa ja ehkäistä sekä hallinnossa että lainkäytössä.

Lisätietoja: Jorma Rasinmäki työpuh. (014) 717 2210


Väitökset
Tampereen yliopiston tiedotus
Tampereen yliopisto