Väitös



Yliopistologo


Kasv.lis. Esko Korkeakoski

Opettajan tavoitetietoisuus opetuksessa ja oppimisessa

Väitösaika- ja paikka: 7.3.1997 klo 12 Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Hämeenlinnan toimipaikka, Erottajankatu 12.

Vastaväittäjä: professori Paavo Malinen (Jyväskylän yliopisto); Kustos: apulaisprofessori Jarkko Leino; Oppiaine: kasvatustiede



Tavoitetietoisuuden kasvu on tärkeä osa opettajan ammatillista kehitystä. Se säätelee opettajan ja oppilaan työtä. Laadullisesti tavoitetietoisuus voi vaihdella yllättävänkin paljon. Tietoon tavoitteista kuuluu myös esiymmärrys: tieto siitä, miten toimin, jotta toimintani olisi tavoitteista ja oppimista edistävää. Toiminta on siis tietoisuuden ilmaus. Asiantuntijan tietoon liitetäänkin usein käytännöllisyys.

Jos opettaja on tavoitetietoinen, opetus on tavoitteista ja oppimistulokset tavoitteiden mukaiset. Tätä päättelyketjua on vaikeaa todistaa oikeaksi, koska opetuksessa vaikuttavat niin monet tekijät. Yleisellä tasolla kuitenkin niin kokemukset kuin tutkimuksetkin vahvistavat tavoitteisuuden keskeisyyden. Vahva yleinen mielipide opettajan avainasemasta oppimisen kannalta selittyy osin tätä kautta. Tämä tieto ei kuitenkaan riitä. Tavoitetietoisuuden sisältö on avattava ja toisaalta on selvitettävä ne avaintekijät oppimisessa, joiden kautta tuloksia syntyy.

Syitä ja seurauksia jäsennettäessä taustaksi hahmottuu laaja kuva oppimisen edellytyksistä. Siinä tavoitetietoisuudella on keskeinen sija. Tähän liittyy osin myös ikivanha, jopa yleismaailmallinen koulutuksen ongelma, miksi koulu ei muutu.

Tietämisen ohella tavoitetietoisuuteen sisältyy myös näkemyksiä käytäntöön soveltamisesta. Tavoitteisiin sitoudutaan myös eriasteisesti. Tavoitetietoisuus on siis moniulotteinen kokonaisuus. Siksi on parempi puhua tavoitetietoisuuden erilaisista tyypeistä kuin erilaisista tasoista. Ehkäpä näin on kaikessa muussakin inhimillisessä toiminnassa.

Tässä osittain laadullisessa tutkimuksessa mukana oli kaikkiaan yli 300 ala-asteen oppilasta. Opettajat edustivat kolmea, keskenään varsin erilaista tavoitetietoisuustyyppiä. Jos opettajat tunsivat tavoitteet hyvin, pohtivat ja jäsensivät niitä runsaasti (=reflektoivat), opetus oli selvästi keskimääräistä rikkaampaa. Opetustilanteissa esiintyi normaalia runsaammin esim. valinnaisuutta, toiminnallisuutta, kannustamista sekä tavoitteista opiskelua. Koulunpito oli erilaista.

Koulukokeet mittaavat usein sen, miten opetus on seurannut oppikirjaa. Oppilaan kasvua tulisi arvioida kuitenkin avarammin. Oppimistuloksia tutkittiinkin tässä mm. oppilaiden mielekkyyskokemuksien kautta. Ne ovat osin opetuksen tuloksena syntyneitä asenteita ja ovat samalla tärkeitä oppimisedellytyksiä. Yleisesti tarkastellen aineiston perusteella opiskelu ala-asteella koettiin mielekkääksi ryhmästä riippumatta, kuitenkin niin, että reflektoivien ryhmissä oppilaiden kokemukset olivat johdonmukaisesti muita positiivisempia. Ryhmät ja niiden väliset erot olivat kuitenkin pieniä. Siitä huolimatta tutkimus antoi tärkeää lisätietoa koulukasvatuksen keskeisimmistä asioista: tavoitteisuudesta, opetuksesta ja oppimisesta.

Lisätietoja: Esko Korkeakoski työpuh. (09) 7747 7725


Väitökset
Tampereen yliopiston tiedotus
Tampereen yliopisto