Yliopistologo

Kasvatustieteiden lisensiaatti Esko Nikanderin kasvatushistorian alaan kuuluva väitöskirja

Kansalaisuus velvoittaa. Maaseudun kansakoulujen piiritarkastajat Suomen kansallisen sovun rakentajina vuosina 1921-1939

(Citizenship means accountability. Primary school inspectors' contribution to national consencus in Finland in 1921-1939)

tarkastetaan perjantaina 17.4.1998 klo 12 Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Hämeenlinnan toimipaikan auditoriossa, osoitteessa Erottajakatu 12.

Vastaväittäjänä on apulaisprofessori Martti T. Kuikka Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii dosentti Matti Telemäki.

 

Nikander on syntynyt Savonlinnassa ja päässyt ylioppilaaksi Kangasniemen yhteiskoulusta 1971. Hän on toiminut Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa historian ja yhteiskuntaopin didaktiikan yliassistenttina vuodesta 1996 lähtien.

Nikanderin väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis 594, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1998.

ISBN 951-44-4327-6. ISSN 1455-1616

Väitöskirjan tilausosoite: Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055.

Lisätietoja: Esko Nikander, puh. (03) 215 6107 (työ), (03) 213 3607 (koti).

TIIVISTELMÄ

Tutkimuksen keskeinen kysymys on ollut vuosien 1921-1939 maalaiskansakoulujen piiritarkastajien suhde Suomen kansan eheyttämiseen. Suhdetta on tutkittu rakentamalla kuvaa tarkastajien

henkilöhistoriallisesta kokemuksesta, heidän edustamastaan aatteesta ja pedagogisesta näkemyksestä sekä välittämästään koulukuvasta. Aikarajauksesta huolimatta vuoden 1918 sisällissota on muodostanut taustan ilmiön tarkastelulle. Ongelmaa on lähestytty kansalaiskasvatuksen näkökulmasta. Kysymyksessä on kasvatuksen historian alaan kuuluva tutkimus. Hallintohistoriallisesti tutkimus on rakentanut käsitystä siitä, mihin suuntaan ajattelevia ja toimivia henkilöitä ylin kouluhallinto valitsi kansakoulun edusmiehiksi. Naisen asemaa koskevasta näkökulmasta virkojen täytöissä ilmeni syrjintää. Varsinaisesti kouluhallituksen ja piiritarkastajien välinen sidos on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimus alkaa yleisen oppivelvollisuuden säätämisvuodesta ja päättyy ajankohtaan, jolloin yleinen oppivelvollisuus oli siirtymäkauden jälkeen astunut voimaan.

Pääasiassa länsisuomalaisista talonpoikaiskodeista tulleet humanistisen sivistyksen hankkineet tarkastajat omaksuivat Suomalaisen Puolueen perinnölle rakentuneen marxilaisuuden torjuvan maailmankatsomuksen. Tarkastajien arvomaailma perustui uskontoon pohjautuviin yleispätevien arvojen laajaan joukkoon, jossa yksilön suvereenit oikeudet ja yhteisvastuullisuus kansalaisena korostuivat. Yhteiskunnallisena aktiivisuutena tarkastajien aatteellisuus ilmeni erityisesti Kansallisen Kokoomuksen jäsenyytenä ja toimimisena esimerkiksi suojeluskunnissa, nuorisoseuroissa ja kirjoittamisena opetusalan ammattilehtiin ja sanomalehtiin sekä osin valtakunnallisesti merkittäväksi arvioituna kansanperinteen keruuna ja paikallishistorioiden kirjoittamisena.

Orgaaninen ja optimistinen kansakäsitys sekä käytännön tarpeiden asettaminen teoreettisten ja dogmaattisten näkökohtien edelle antoivat tarkastajille joustavuutta suhtautumisessa eri väestöryhminen vastakohtaisuuksiin. Vuoden 1918 sodan kuluessa tämä ilmeni kriittisyytenä valkoisten harjoittamaan propagandaan suhteessa punaisiin. Ihmiskäsityksessä punaiset samaistettiin muihin suomalaisiin eikä vallankumouksellisiin venäläisiin, joita pidettiin pahuuden ruumiillistumina. Kansakokonaisuutta korostanut suhde punaisiin ei kuitenkaan ollut esteenä aseisiin nousemiselle punaisia vastaan. Niin Neuvostoliiton uhkasta muistuttaminen kuin kansallissosialistiseen Saksaan torjuvasti suhtautuminen nousivat totalitarismin vastustamisesta. Tarkastajat edustivat lähinnä snellmanilaista kansallista kansainvälisyyttä, jossa kansallista kulttuuria korostettiin ja ulkomaisten virtausten omaksumista sellaisenaan kritisoitiin. Kansainvälisyys oli Länsi-Eurooppaan suuntautunutta, jossa Saksan lisäksi yhteydet Yhdysvaltoihin ja Viroon korostuivat. Neuvostoliitto pysyi täysin yhteydenpidon ulkopuolella.

Huoli kansan eheytymisestä ilmeni sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen vetoamisina. Lapsissa näkyi kansan jako voittajiin ja voitettuihin: toiset olivat hyvin hoidettuja ja kirkassilmäisiä, toiset kuihtuneita, kalpeita, velttoja ja voimattomia. Hyväosaisilla ja koko yhteiskunnalla katsottiin olevan velvollisuus toimia eriarvoisuuden poistamiseksi. Vaikka suhde SDP:hen oli etäinen, tämä ei estänyt tarkastajia olemasta tietyissä koulupoliittisissa kysymyksissä SDP:n näkemyksen takana. Kommunismin pelko aiheutti äärioikeistoa myötäillyttä aktiivisuutta, vaikka sinänsä kommunismin levittämisestä epäiltyihin opettajiin suhtauduttiin vastakohtaisuuksia kärjistämättä. Opettajien radikalisoitumisen mahdollisuutta pidettiin uhkana. Uhka pyrittiin torjumaan kulttuuritietoisuudesta muistuttamalla, mutta myös arvostamalla korkealle opettajien itsenäisyyttä. Tähän kuului opettajakoulutuksen korkeatasoisuudesta huolehtiminen. Itsenäisyys merkitsi myös alistumattomuutta suhteessa yhteiskunnallisiin päättäjiin. Tätä edellytti kansakunnan kasvattaminen itsekunnioitukseen ja oikeudenmukaisuuteen. Puhe opettajien itsenäisyydestä oli osa kansakokonaisuutta edistävän henkisen ilmapiirin rakentamista. Valtiollisen autonomian viimeisinä vuosikymmeninä opettajien itsenäisyyden katsottiin suojanneen koulua venäläistämistoimilta. Vuoden 1918 jälkeen korkean autonomisuuden ajateltiin suojaavan koulua tulemasta puoluepolitiikan välineeksi. Kansallissosialismin vuosina korostettiin opettajan vapautta ja itsenäisyyttä demokraattisen valtion tunnusmerkkinä. Näin siitä huolimatta, ettei opettajakunta ollut homogeeninen mallikansalaisten joukko, vaan sinänsä vastuulliseen ja ammattitaitoiseen joukkoon mahtui mm. psyykkisesti sairaita, mahdollisesti oppilaisiin sekaantuneita ja tehtävästään vieraantuneita.

Perusopetuksen katsottiin täyttävän vähintään tyydyttävästi tehtävänsä. Oppilas, oppiminen ja sosiaalisten taitojen kehittäminenkin nousivat huomion kohteiksi. Käytännössäkään kouluissa ei enää eletty pelkästään autoritäärisyyteen nojanneen opettajan esittämisen varassa. Vahva historian jatkuvuuden taju myös pedagogiikassa auttoi näkemään yhtenäisen linjan A. Comeniuksesta (1600-luku) J. Deweyiin (1900-luku), jossa oppilas sisältä ohjautuvana yksilönä oli keskeinen. Päämäärä aktiivisesta, omillaan selviyvästä, itsenäisesti ajattelevasta ja yhteisvastuullisuutta tuntevasta kansalaisesta eli kasvatusopillisestikin korkeasti kouluttautuneiden tarkastajien pedagogisessa opettajien ohjaustyössä. Aktiiviseksi kansalaiseksi kasvattaminen sai konkreettisia muotoja koulun arkipäivässä. Tämän piirteen merkitystä ei himmennä se, että vielä 1930-luvun oikeistoradikalismin vuosina ruumiillisen rangaistuksen palauttaminen kouluun sai myös tarkastajakunnasta tukea. Hegeliläisyyden väistyminen positivismin tieltä näkyi huomion vähittäisenä kääntymisenä pois historian ja uskonnon opetuksesta ja erityisesti vaatimuksena tutkia tieteellisesti opetusta sekä psykologisen tiedon merkityksen korostamisena opettajan ammattitaidon perustana.

Tarkastajakuntaa leimannut maltillisuus osoittautui tausta-ajattelultaan konservatismin ja liberalismin sidokseksi. Yksilöllisyyttä ilman velvollisuuseettistä vastuullisuutta ei hyväksytty kansalaiskasvatuksen perustaksi sen enempää kuin yksilön alistamista tahdottomaksi osaksi pakkoyhteiskuntaa. Kysymyksessä ei ollut pelkästään bolshevismin vastaisuudeksi tulkittava periaate, vaan tätä syvempi maailmankatsomuksellinen näkemys. Tätä todisti varhainen jo mainittujen tekijöiden lisäksi kriittinen suhde Auguste Comten malliin ihanneyhteiskunnasta, avoimuudessaan poikkeuksellisen torjuva asenne kansallissosialismiin ja yksilön oikeuksien puolustaminen myös sosiaalista turvallisuutta koskevalla ulottuvuudella. Historioitsijoiden vaikutus osoittautui tarkastajien näkemykselle kansakunnan eheyttämisestä merkittäväksi. Yleisen oppivelvollisuuden toteutumiseen nähtiin sisältyvän alueellisia eriarvoistumisen uhkia, vaikka supistetut kansakoulut lopulta hyväksyttiinkin yhdeksi koulumuodoksi.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto