Yliopistologo

Lääketieteen lisensiaatti Heikki Mäenpään ortopedian ja traumatologian alaan kuuluva väitöskirja

The Dislocating Patella. Predisposing Factors and a Clinical, Radiological and Functional Follow-up Study of Patients Treated Primarily Nonoperatively. (Polvilumpion sijoiltaanmenovamma. Altistavat tekijät, kliininen, radiologinen ja toiminnallinen seurantatutkimus ei-leikatuilla potilailla.)

tarkastetaan keskiviikkona 20.5.1998 klo 12 Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen K-rakennuksessa, osoitteessa Teiskontie 35.

Vastaväittäjänä on dosentti Jari Peltonen Tampereen yliopistosta. Kustoksena toimii professori Markku Järvinen.

 

Mäenpää on syntynyt Nokialla ja päässyt ylioppilaaksi Nokian lukiosta 1987. Hän on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta 1994.

Mäenpään väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1998.

ISBN 951-44-4337-3, ISSN 1455-1616

Väitöskirjan tilausosoite: Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055.

Lisätietoja: Heikki Mäenpää, puh. 040 533 3044.

Heikki Mäenpää: The Dislocating Patella. Predisposing Factors and a Clinical, Radiological and Functional Follow-up Study of Patients Treated Primarily Nonoperatively. (Polvilumpion sijoiltaanmenovamma. Altistavat tekijät, kliininen, radiologinen ja toiminnallinen seurantatutkimus ei-leikatuilla potilailla.)

Tutkimuksessa selvitettiin polvilumpion sijoiltaanmenovamman (patellaluksaation) pitkäikaishoidon tuloksia ei-leikkauksellisesti (konservatiivisesti) hoidetuilla potilailla. Tutkimuksen lähtökohtana oli se, että kyseinen vamma on yleisesti totuttu hoitamaan leikkauksella ja toisaalta vamman konservatiivisesta hoidosta on olemassa vähän tutkimustietoa.

Tutkimusaineisto koostui 100 potilaasta, joilla vamma oli tapahtunut keskimäärin 13 vuotta aiemmin. Vamma oli syntynyt ylesimmin vapaa-ajan liikunnassa ja urheilussa (yleisin laji jalkapallo). Vamma hoidettiin potilailla joko siten, että polvi kipsattiin, lastoitettiin tai tuettiin ideaalisiteellä keskimäärin 3 viikoksi vammasta. Näille tutkimuspotilaille tehtiin vuosien 1994 ja 1995 aikana perusteellinen lääkärintarkastus, jossa polvet röntgenkuvattiin ja tutkittiin kliinisesti. Lisäksi tehtiin lihasvoimatestaukset isokineettisesti.

Vamman (sijoiltaanmenon) todettiin uusineen 44 potilaalla. Näiden lisäksi 19 potilasta kärsi polvikivusta ja polvilumpion muljahtelusta

(subluksaatiosta). Paras hoitotulos saavutettiin potilailla, joilla vamma oli hoidettu lastoittamalla polvi. Kipsauksella hoidetut potilaat kärsivät polven jäykkyydestä ja ideaalisidoksella hoidetut puolestaan vamman herkemmästä uusiutumisesta. Ne potilaat, joilla uusiutunut sijoiltaanmeno (reluksaatio) hoidettiin myöhemmin leikkauksella olivat tyytyväisempiä kuin ne, joilla vamma hoidettiin uudelleen konservatiivisesti.

Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että polvilumpion sijoiltaanmenovamma syntyy harvoin "terveeseen" polveen. Vammasta kärsivillä potilailla todettiin polven rakenteessa vammalle altistavia tekijöitä, jotka tulisi todeta ja huomioida hoitopäätöstä tehtäessä. Potilailla havaittiin myös vammautuneessa polvessa nivelrikko (artroosi) useammin kuin vastakkaisessa, ei-vammautuneessa polvessa. Nivelrikon ja patellaluksaation välistä syy-seuraussuhdetta ei kuitenkaan pystytty täysin yksiselitteisesti tässä tutkimuksessa osoittamaan.

Tulosten mukaan patellaluksaatio voidaan hoitaa ei-leikkauksellisesti, mutta hoitotulos riippuu valitusta hoitomenetelmästä. Tulokset ovat myös vertailukelpoisia leikkaushoidon tuloksiin nähden. Tulevaisuudessa lisätietoa voidaan parhaiten saada konservatiivista ja operatiivista hoitoa vertailevasta etenevästä satunnaistetusta tutkimuksesta.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto