Yliopistologo

Filosofian lisensiaatti Ilkka Huovion yleisen historian alaan kuuluva väitöskirja

Invitation from the Future. Treatise of the Roots of the School of Arts and Crafts and its Development into a University Level School 1871-1973 (Tulevaisuuden kutsu. Tutkimus veistokoulun juurista ja sen kehityksestä korkeakouluksi 1871-1973)

tarkastetaan keskiviikkona 17.6.1998 klo 12 Tampereen yliopiston Paavo Koli -salissa, osoitteessa Kehruukoulunkatu 1.

Vastaväittäjänä on dosentti Pekka Korvenmaa Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Marjatta Hietala.

Huovio on syntynyt Äänekoskella ja päässyt ylioppilaaksi Saimaan yhteislyseosta 1962. Hän on toiminut taideteollisen korkeakoulun hallintojohtajana vuodesta 1985 lähtien.

Huovion väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1998.

ISBN 951-44-4375-6
ISSN 1455-1616

Väitöskirjan tilausosoite: Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055.

Lisätietoja: Ilkka Huovio, puh. (09) 7563 0202 (työ), (09) 444 368 (koti).

TIIVISTELMÄ

Helsinki oli veistokoulun syntyessä vuonna 1871 niin kehittynyt, että siellä voitiin hyödyntää muiden maiden ja kaupunkien kokemuksia. Monet päätöksentekijät, kuten veistokoulun perustaja, professori Garl Gustav Estlander, toimivat merkittävissä valtiollisissa viroissa. Korkeamman taideteollisen koulutuksen vuosikymmeniä onkin tutkittu perussivistyksen ja esteettisen tiedon kehittämisen ja sen laadun nostamisen näkökulmasta. Veistokoulun, taideteollisuus-keskuskoulun (1885) ja taideteollisen oppilaitoksen (1949) kehitystä on arvioitu myös uuden tietotaidon hyödyntämisen ja käyttöönoton näkökulmasta.

Yli vuosisataisen työn tuloksena saavutettiin tärkeä tavoite: taiteellisen osaamisen ja teknisten valmiuksien prosessointi ammattikäytännöksi. Opiskeluprosessi aktivoitui, yhteiskunnallinen ja kansainvälinen uudistusajattelu taideteollisessa koulutuksessa käynnistyi. Suomalaisen muotoilun 1950-luvulla saavuttamien suurten kansainvälisten voittojen perustana oli vankka taideteollinen koulutus. Peruskurssiuudistus 1960-luvun alussa antoi pohjan laadullisen, yhteiskunnallisen ja taiteellisen osaamisen kehittymiselle innovatiiviseen suuntaan. Pedagogiikassa oli omaksuttu pyrkimys taiteellisen, tiedollisen ja teknisen orientaatioperustan rakentamiselle. Studiomainen työskentely lisääntyi. Tutkimuksen ja opetuksen yhteys nousi esiin.

Koulutuksen keskeiset kehittäjät vuosisadan kuluessa olivat C.G. Estlander, Armas Lindgren, Arttu Brummer ja Kaj Franck. Vuonna 1949 instituutiosta tuli korkeinta taideteollista opetusta antava oppilaitos opistotasolla. Sen jälkeen alkoi integroituminen korkeakoulujärjestelmään. Oppilaitos sai korkeakoulun aseman heinäkuun 1. päivänä 1973. 1960-luvulle tultaessa muutosta vaativat voimat alkoivat ravistella myös korkeimman taideteollisen koulutuksen struktuuria. Uuden teknologian leviämisen merkitys korostui. Taideteollinen koulutus piti suhteuttaa teknillisiin innovaatioihin. Samalla oli otettava vastaan teollisuuden ja talouselämän haasteet. Määrätietoisen työn avulla pyrittiin etsimään uusia toteuttamiskelpoisia malleja tilanteessa, jossa koko koulutusjärjestelmä oli muutoksessa.

Innovatiivista uusyritystoimintaa syntyi instituution kasvattien toimesta Suomessa. Instituution merkitys teollisuudessa alkoi lisääntyä. Helsingissä on ollut 1900-luvulla runsaasti keskisuurta teollisuutta. Yritykset ovat olleet pääosin "soveltavaa" metalliteollisuutta. Sen sijaan instituutiolla ei ollut riittävästi teknisiä tai tuotannollisia edellytyksiä kovin laajamittaiseen yhteistyöhön suurten tuotantolaitosten kanssa. Sähkötekninen teollisuus, elektroniikkatuotannosta puhumattakaan, eivät avautuneet laajemmin designin ammattilaisille. Instituutiona oppilaitos oli vasta kasvamassa yhteistyöprojektien kehittäjäksi tai uusien innovatiivisten tuotteiden prosessoinnin käynnistäjäksi tai tukijaksi. Myös kansallisesti oli oppilaitoksen vaikea luoda merkittäviä uusia projekteja esimerkiksi voimistuvan metalliteollisuuden tai vielä 1970-luvulla voimissaan olevan tekstiili-, vaatetus- ja kenkäteollisuuden kanssa.

Tulevaisuuden kutsun instituutio oli ottanut vastaan muotoilun, taidekasvatuksen ja visuaalisen kommunikaation alueilla jo 1970-luvun alkuun tultaessa. Postmodernissa yhteiskunnassa oli yhdistettävä esteettisen taitotiedon osaaminen integroidusti teknologiaan ja tieteelliseen tietoon. Samaan aikaan oli otettava vastaan kansallisen ja kansainvälisen muutoksen tuomat haasteet. Innovatiivisen tuotantoteknologian voimakas kehittyminen sekä informaatioteknologian kehitys olivat myös antamassa voimaa uuden korkeakoulun kehittämistyölle.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto