Yliopistologo

Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Hannele Forsbergin sosiaalityön alaan kuuluva väitöskirja

Perheen ja lapsen tähden - etnografia kahdesta lastensuojelun asiantuntijakulttuurista

tarkastetaan perjantaina 28.8.1998 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni-rakennuksen Paavo Koli -salissa, osoitteessa Kehruukoulunkatu 1.

Vastaväittäjänä on professori Harriet Strandell Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Tarja Pösö.

Forsberg on syntynyt Juankoskella ja päässyt ylioppilaaksi Juankosken lukiosta 1978. Hän on toiminut Suomen Akatemian tutkimusassistenttina 1990-1994, Tampereen yliopistossa sosiaalityön assistenttina 1995-1997 ja sosiaalityön yliassistenttina 1998 lähtien.

Forsbergin väitöskirjan julkaisee Lastensuojelun Keskusliitto. ISBN 951-9424-28-8

Väitöskirjan tilausosoite: Lastensuojelun Keskusliitto, Armfeltintie 1, 00150 Helsinki, puh. (09) 329 6011.

Lisätietoja: Hannele Forsberg, puh. (03) 215 7175 (työ), (03) 253 0629 (koti).

TIIVISTELMÄ

Tutkimuksessa selvitetään lastensuojelun asiantuntijoiden toimintakäytännöissään tuottamia tulkintoja perheestä ja näiden tulkintojen seurauksia lapsen asemalle erilaisissa lastensuojelun instituutioissa, sosiaalitoimistoissa ja perhetukikeskuksissa. Tutkimus liittyy keskusteluihin, joita on käyty perheen ja auttamistyön ongelmakäsitysten monitulkintaisuudesta sekä kritiikkiin lasta koskettavien ongelmien perheistämisestä ja lapsen 'näkymättömyydestä' lastensuojelussa. Tutkimuksessa analysoidaan asiantuntijuuden, perheen ja lapsen saamia merkityksiä sosiaalitoimistojen ja perhetukikeskusten toimintakäytännöissä. Tehtävänä on selvittää missä määrin sosiaalitoimistoista ja perhetukikeskuksista voi puhua erilaisina paikallisina tulkintakulttuureina.

Tutkimus sijoittuu todellisuuden tulkinnallisuutta painottavan sosiaalisen konstruktionismin traditioon etnografisen tutkimuksen keinoin. Aineisto on koottu muun muassa havainnoimalla työkäytäntöjä ja haastattelemalla työntekijöitä kolmessa sosiaalitoimisto- ja perhetukikeskusyksikössä.

Niin sosiaalitoimistoissa kuin perhetukikeskuksissakin perhe on keino, väline ja konteksti lähestyä ja ratkaista lapsia koskettavia sosiaalisia ongelmia. Perhetukikeskuksissa hallitseva perhekäsitys on sosiaalitoimistoja laajempi ja joustavampi: tärkein kysymys ei ole perheen koostumus vaan se, miten erilaisista, toisilleen läheisiksi tulkittujen ihmisten kokoonpanoista löydettäisiin ratkaisuja ongelmatilanteisiin. Ongelmien patologisoinnin sijasta auttamisen ote on kannustava. Sosiaalitoimistoissa aktualisoituva hallitseva perhekäsitys on rajatumpi ja ongelmakeskeisempi. Ennen kaikkea se tarkoittaa äitiä, jonka resurssiksi pulmatilanteisiin tarjotaan hyvinvointivaltion palveluksessa olevia auttajia - ei niinkään informaaleja ihmissuhteita, kuten perhetukikeskuksissa. Sekä sosiaalitoimistoissa että perhetukikeskuksissa konkreettinen työskentely lastensuojeluongelmissa tarkoittaa erityisesti vanhemmuuden kautta työskentelyä. Lapsi näyttää kiinnostavan työntekijöitä suhteena: Lasta huoltavan aikuisen/aikuisten muodostamat (olo)suhteet ovat työntekijän arvioinnin tai vahvistamisen kohteena, ei irrallinen lapsi ja hänen tilansa. Tässä vanhemmuus saa monia, tilannesidonnaisesti vaihtelevia määreitä. Lapsia on kuitenkin läsnä molemmissa instituutioissa. Lakiperustaisia yksilöoikeuksia soveltava tulkintakehys sosiaalitoimistoissa, koko perheen mukaan kutsuva systeeminen työote perhetukikeskuksissa sekä lasten vertaisryhmäajatukset molemmissa instituutioissa tuovat lapsia lastensuojelullisiin kohtaamisiin. Niiden seuraukset ovat lasten aseman kannalta erilaisia ja ristiriitaisia, eivätkä ne suuremmin horjuta perheen ja vanhemmuuden kautta työskentelyn ensisijaisuutta.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto