Yliopistologo

Lääketieteen lisensiaatti Janne Leinosen kliinisen kemian alaan kuuluva väitöskirja

Oxidative stress and oxidation of low-density lipoprotein in patients with non-insulin-dependent diabetes mellitus (Oksidatiivinen stressi ja low-density-lipoproteiinin hapettuminen aikuistyypin diabetesta sairastavilla)

tarkastetaan perjantaina 2.10.1998 klo 13 Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen B-rakennuksen isossa salissa, osoitteessa Medisiinarinkatu 3.

Vastaväittäjänä on professori Jukka T. Salonen Kuopion yliopistosta. Kustoksena toimii professori Pentti Tuohimaa.

 

Leinonen on syntynyt Porissa 25.9.1971 ja päässyt ylioppilaaksi Porin Riihikedon lukiosta. Hän on toiminut assistenttina Tampereen yliopistossa 1993-1997 ja tutkijana Kansanterveyslaitoksessa vuodesta 1998 lähtien.

Leinosen väitöskirja ilmestyy Kansanterveyslaitoksen A-sarjassa. ISBN 951-740-098-5. ISSN 0359-3584

Väitöskirjan tilausosoite: Kansanterveyslaitos, Alkoholitutkimusyksikkö, PL 719, 00101 Helsinki, puh. (09) 133 2646.

Lisätietoja: Janne Leinonen, (09) 133 3526 (työ), 050 516 3563 (koti).

TIIVISTELMÄ

Sepelvaltimotauti ja munuaisten vajaatoiminta ovat aikuistyypin diabetesta sairastavilla merkittävästi yleisempiä kuin ei-diabeetikoilla. Veren korkean glukoosipitoisuuden eli hyperglykemian arvellaan olevan keskeisessä asemassa näiden diabeteksen elinkomplikaatioiden synnyssä. Biokemiallisia mekanismeja, joilla hyperglykemian haitalliset vaikutukset välittyvät, ei kuitenkaan tunneta hyvin. Hyperglykemia voi aiheuttaa ns. vapaiden happiradikaalien lisääntynyttä muodostusta elimistössä. Tämä voi puolestaan johtaa solujen ja kudosten valkuaisaisaineiden, rasvojen ja DNA:n hapettumiseen, eli lisätä ns. oksidatiivista stressiä. Veriplasman low-density-lipoproteiinin (LDL) hapettumisen arvellaan erityisesti olevan merkittävässä asemassa sepelvaltimotaudin synnyssä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella oksidatiivisen stressin ja LDL:n hapettumisen yhteyttä sepelvaltimotaudin ja munuaistaudin esiintymiseen aikuistyypin diabetesta sairastavilla.

Tutkimukseen osallistui noin sata aikuistyypin diabetesta sairastavaa ja vastaava määrä vakioituja ei-diabeettisia verrokkeja. Vuorokausivirtsaan erittyneen 8-hydroksideoksiguanosiinin (8-OHdG) määrä mitattiin elimistön oksidatiivisen DNA-vaurion ja oksidatiivisen stressin arvioimiseksi. Keskeisimpien vapaita happiradikaaleja eliminoivien antioksidanttien pitoisuudet ja kokonaisantioksidanttikapasiteetti määritettiin veriplasmasta. LDL:n hapettumista kuvaamaan määritettiin eristetyn LDL:n hapettumisherkkyys ja hapettunutta LDL:ia vastaan kehittyneiden vasta-aineiden pitoisuus. Lisäksi koehenkilöille suoritettiin perusteellinen kliininen tutkimus ja joukko rutiiniluonteisia laboratoriokokeita.

Virtsan 8-OHdG-erityksen havaittiin olevan suurempi diabetespotilailla kuin verrokeilla. Plasman antioksidanttikapasiteetissa tai yksittäisten antioksidanttien pitoisuuksissa ei havaittu eroja ryhmien välillä. LDL:n oksidaatioherkkyydessä ei myöskään ollut eroa diabetespotilaiden ja verrokkien kesken, mutta plasman autovasta-ainetaso hapettunutta LDL:ia kohtaan oli diabetesta sairastavilla jonkin verran kohonnut. Korkea virtsan 8-OHdG-eritys, matala plasman antioksidanttiaktiivisuus tai lisääntynyt LDL:n hapettuminen eivät olleet yhteydessä sepelvaltimotaudin tai munuaistaudin ilmenemiseen diabetespotilailla.

Yhteenvetona voitiin todeta, että vaikka oksidatiivinen stressi ja osin myös LDL:n hapettuminen olivat lisääntyneet diabetespotilailla, eivät nämä ilmiöt olleet yhteydessä sepelvaltimotaudin tai diabeettisen munuaistaudin ilmenemiseen. Oksidatiivinen stressi ja LDL:n hapettuminen muodostavatkin todennäköisesti vain osan diabeetikoiden kohonneesta komplikaatioriskistä. Tämän tutkimuksen tulokset eivät tue tarvetta suositella diabetespotilaille erityistä antioksidanttihoitoa, jonka tehosta ei tällä hetkellä ole myöskään kliinistä näyttöä.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto