Yliopistologo

HL Jarmo Vakkurin finanssihallinnon ja julkisyhteisöjen laskentatoimen alaan kuuluva väitöskirja

Tehokkuuden rajoilla - Data Envelopment Analysis -menetelmä tulosmittauksessa, esimerkkikohteena yliopistojen ainelaitokset

(On the frontiers of efficiency - A study on DEA-based performance measurement, with empirical illustrations on Finnish university departments)

tarkastetaan keskiviikkona 9.12.1998 klo 12 Tampereen yliopiston päärakennuksen luentosalissa A 1, osoitteessa Kalevantie 4.

Vastaväittäjinä ovat professori Reijo Raivola Tampereen yliopistosta ja tohtori Seppo Hölttä Teknillisestä korkeakoulusta. Kustoksena toimii professori Pertti Ahonen.

Vakkuri on syntynyt Alahärmässä 25.9.1970. Hän on toiminut VALHAL-tutkijakoulun tutkijana 1.1.1997-31.7.1997 ja tilintarkastuksen ja arvioinnin yliassistenttina 1.8.1997 lähtien Tampereen yliopistossa.

Vakkurin väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1998.

ISBN 951-44-4461-2. ISSN 1455-1616

Väitöskirjan tilausosoite: Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Jarmo Vakkuri, puh. (03) 215 7602 (työ), 040 516 2479 (GSM), (03) 253 4787 (koti).

TIIVISTELMÄ

Ajankohtaiskeskustelun piirtämä kuva tehokkuusilmiöstä on usein tiukan yksiselitteinen. Kun samaa ilmiötä tarkastellaan tieteellisen tutkimuksen keinoin, monet ainoina "oikeina" ja "tehokkaina" pidetyt ratkaisut saavat laajempaa sisältöä. Kyse ei ole siitä, että tehokkuusilmiön ymmärtämisessä ja tulkinnassa voitaisiin soveltaa vain yhtä ja sitä oikeaa ajattelutapaa.

Jarmo Vakkurin väitöskirjatutkimuksessa on pohdittu tehokkuuden rajoja. Näkökulmana on ollut tehokkuuden empiirinen arviointi ja mittaus. Tarkemmin tutkimus on kohdistunut DEA-menetelmän (Data Envelopment Analysis) teoreettisten ominaispiirteiden, tietosisältöjen sekä näihin kytkeytyvien olettamusten, ongelmien ja rajoitteiden tarkasteluun. DEA-menetelmä on kvantitatiivinen panos-tuotostehokkuuden arviointimenetelmä, jonka taustalla on taloustieteen ja operaatiotutkimuksen teoreettinen perinne. Sen soveltaminen on lisääntynyt viime vuosikymmeninä kaikkialla maailmassa. Suomessa sitä on sovellettu ennen muuta julkisen sektorin tehokkuusanalyyseissa 1990-luvun ajan.

Tapaa toteuttaa DEA-menetelmään pohjautuvaa tulosmittausta on tarkasteltu kolmella tasolla: ontologisella, epistemologisella ja teknisellä. Tällä tavoin DEA-menetelmästä on rakennettu aiempaa moniulotteisempi näkemys. Tutkimuksessa DEA-menetelmä ja sen soveltaminen on kytketty kiinteästi konkreettisiin tulosmittausongelmiin. Tämä on toteutettu yliopistoja ja niiden ainelaitoksia koskevan tarkastelun ja tehtyjen esimerkkianalyysien kautta.

Tutkimus haastaa monia näkemyksiä tehokkuusilmiöstä ja tulosmittauksesta, erityisesti julkisella sektorilla ja yliopistokontekstissa. Tehokkuusajattelun ja tulosmittauksen taustalta löytyy "kätketty agenda", eksplisiittiset ja implisiittiset olettamukset, joiden esille nostaminen paljastaa monia tehokkuutta koskevia ajattelumalleja kritisoivia ja kyseenalaistaviakin näkökulmia. Olettamusten analyysi on myös väline tulosmittauksen olemuksen, mahdollisuuksien ja rajoitteiden ymmärtämisessä ja kriittisessä tarkastelussa. Samalla se helpottaa jäsentyneen, erilaiset näkökulmat ja tiedon tarpeet huomioivan tulosmittauksen kehittämistä.

Tutkimus kirkastaa myös näkemystä siitä, että tulosmittaus ei aina palvele niitä päämääriä, joihin se alun perin on tarkoitettu. Numerot toimivat usein myös "etäisyyden teknologioina", tapoina erottaa ongelmalliset asiat niiden taustayhteyksistä. Sisällöllisten kysymysten pohdinta voidaan ohittaa pukemalla ongelmallinen asia ja ilmiö numeroiksi. On helpompi keskustella mittareista ja niiden oikeista tulkintatavoista kuin vaikkapa organisaatioiden ja toimintojen alasajosta tai leikkaamisesta. Suomalaisiin julkisen sektorin menonleikkauskeskustelua tukeviin tehokkuusanalyyseihin kytkeytyy selkeästi tällaisia elementtejä.

Tutkimuksen tuottama tieto DEA-menetelmän konkreettisen soveltamisen reunaehdoista yliopistoissa ja myös muissa tietointensiivisissä organisaatioissa auttaa jäsentämään tulosmittausta kulloisenkin mittauskohteen näkökulmasta. Keskeinen ongelma on mittausmetodologisten rationaliteettien korostunut asema suhteessa tulosmittauksen kohteen luonteenpiirteiden syvälliseen ymmärtämiseen. Yliopistojen tulosmittauksessa tämä merkitsee sitä, että monia mittauksellisia ratkaisuja ohjaa enemmänkin yleinen luottamus numeroihin kuin analyyttisesti perusteltu ja yliopistoympäristöön soveltuva arviointi- ja mittaustapa. Tehokkuuden arvioinnista ja tulosmittauksesta tarvitaankin näin ollen sekä yleistä teoreettis-metodologista tietämystä että tätä erilaisiin käyttöyhteyksiin ja konkreettisiin mittausympäristöihin kytkevää tietoa. Jälkimmäinen näkökulma on erittäin oleellinen. Se on myös tutkimuksellisesti lupaava alue.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto