Yliopistologo

KL Saila Anttosen kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja

Valta, moraali ja yhteiskunnallis-historiallinen oppiminen. Sivistyshistoriallinen tie kansallissosialistisesta totuuden politiikasta demokratisoiviin uudelleenkoulutusohjelmiin. (Power, morality and socio-historical learning. The cultural-historical road from the National Socialist politics of truth to the democratising re-education programmes)

tarkastetaan maanantaina 21.12.1998 Tampereen yliopistossa. Väitöstilaisuus pidetään klo 12 Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa Linnanmaalla luentosalissa L6.

Vastaväittäjänä on dosentti Hannu Simola Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Reijo Raivola.

Anttonen on syntynyt Vaalassa 26.1.1965. Hän on toiminut tutkimusassistenttina Suomen Akatemiassa 1991-93, assistenttina ja yliassistenttina Oulun yliopistossa 1994 sekä tutkijana Graduate Schoolissa 1995-98.

Anttosen väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis, Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1998.

ISBN 951-44-4470-1. ISSN 1455-1616

Väitöskirjan tilausosoite: Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 215 6055, e-mail: taju@uta.fi.

Lisätietoja: Saila Anttonen, puh. (08) 553 3665 (työ), (08) 511 302 (koti).

TIIVISTELMÄ

Saksalaisen yhteiskunnan moraalinen oppimisprojekti - kasvatus ja koulutus sivistyksen ja demokratian edistäjinä

Onko saksalaisen yhteiskunnan nykyaikaistumiskehitys ollut yhteiskunnallis-historiallista oppimista, demokratisoitumista ja tasa-arvoistumista? Mikä on ollut koulutuksen ja kasvatuksen merkitys? Miten tieteellisen tiedon ja vallan yhdistelmä ovat vaikuttaneet? Modernisaatio on ollut luonteeltaan yhteiskunnallis-historiallista oppimista, jossa näkyvät vallan ja moraalin jännitteet. Nykyaikaistuminen ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole ollut demokratisoitumista ja tasa-arvoistumista.

Demokratiaa ei ole ilman moraalia

Poliittis-moraaliset oppimisprosessit asetettiin merkittäviksi tavoitteiksi toisen maailmansodan jälkeisessä kansainvälisessä koulutuspolitiikassa. Tämä edellytti poisoppimista sotilaallisesta, väkivaltaisesta ja kurinalaistavasta kansallissosialistisesta kasvatusideologiasta. Ihmisarvoon vetoava julkipolitiikka ei kuitenkaan ole onnistunut kitkemään Auschwitziin johtaneiden historiallisten prosessien patologioita historian syvätasolta. Jälkikonventionaaliset, inhimillisyyteen ja ihmisten väliseen kommunikaatioon perustuvat moraaliset oppimisprosessit eivät ole toteutuneet, vaikka 1960-luvun sukupolvikonflikti saikin aikaan syvälle käyvän arvomurroksen. Taloudellis-teknologisilla prosesseilla on valta-asema.

Koulutus ei sivistä ilman kasvatusta

Kasvatus ja koulutus jäsentyvät kriittisessä teoriassa keskeisinä yhteiskunnallisen oppimisen edistäjinä. Kriittiset diskurssit ovat vaatineet demokratiaa ja emansipatorista kasvatusta. Viimekätiseksi kasvatuksen tavoitteeksi asetetaan kriittisessä filosofiassa sivistys, jota luonnehtii yhteiskunnallisuus.

Tieteellinen tieto vallan palvelijana kansallissosialistisessa ja sodanjälkeisessä Saksassa

Modernin tieteen itseymmärrys on perustunut välineelliseen, laskelmoivaan järkiperäisyyteen. Moraaliset kysymykset on laiminlyöty. Tiedon ja vallan yhteenliittymä on kyennyt vain vähän edistämään demokratisoitumista ja tasa-arvoistumista. Siirtymä kansallissosialistisesta demokratisoivaan totuuden politiikkaan ei toteutunut tieteellis-diskursiivisen vastarinnan kautta, vaan se toteutui tiedeyhteisölle ulkopuolisen valtaregimen sotilaallisen vaihdoksen kautta.

Kasvatus ja koulutus yhteiskunnallisen oppimisen edistäjiä

Kansallissosialistisessa ideologiassa korostettiin konservatiivista koulutuksellista tasa-arvoa, vaikka järjestelmä oli elitistinen. Yhteiskunnallisten kerrostumien välinen mahdollisuuksien tasa-arvo asetettiin demokratisoivien uudelleenkoulutusohjelmien tavoitteeksi. Uudelleenkasvatuksella ja muodollisilla uudelleenkoulutusohjelmilla oli kiistatta demokratisoivaa vaikutusta.

Kohti kommunikatiivista valtaa, moraalia ja järjellisyyttä

Välineellisen järkiperäisyyden suuntaamat oppimisprosessit eivät ole korvautuneet kommunikatiivisen järjellisyyden suuntaamilla. Kommunikatiivisen järjellisyyden, vallan ja moraalin suuntaiset oppimisprosessit asettuivat kuitenkin tavoittelemisenarvoisiksi toisen maailmansodan jälkeisessä kansainvälisessä politiikassa, jossa korostettiin kasvatuksen ja koulutuksen merkitystä.

Eurooppalaista filosofiaa lähtökohtana

Yhteiskunnallis-historiallisen oppimisen viitekehys, dialektinen metodologia sekä historiallinen kasvatus- ja koulutustutkimus ovat suomalaisessa, saksalaisessa ja kansainvälisessä tutkimuksessakin uusi yhdistelmä. Kansallissosialistinen kasvatusideologia on suomalaisessa kasvatustieteessä lähes tutkimatonta ja demokratisoiva uudelleenkoulutus täysin tuntematonta aluetta. Tutkimuksessa kehiteltiin ja sovellettiin dialektista metodologiaa sekä filosofisen että historiallisen tutkimuksen tarpeisiin. Filosofinen osuus toteutettiin kriittisen teorian, Jürgen Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teorian ja Michel Foucault'n valtadiskurssin välisenä argumentaationa. Historiallinen osuus toteutettiin arkistotutkimuksena. Theodor W. Adornon, Max Horkheimerin ja Herbert Marcusen arkistojen materiaali on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kansallissosialistisen ajan ja sodan jälkeisen ajan (1930-1960) tutkimuksen kannalta.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto