Yliopistologo YTL Jorma Niemelän sosiaalipolitiikan alaan kuuluva väitöskirja

Usko, hoito ja toipuminen. Tutkimus kääntymyksestä ja kristillisestä päihdehoidosta
(Faith, treatment and recovery. A study on conversion and Christian care of substance abusers)

tarkastetaan perjantaina 12. helmikuuta 1999 klo 12 Tampereen yliopiston päärakennuksen luentosalissa A 1, osoitteessa Kalevantie 4.

Vastaväittäjänä on dosentti Klaus Mäkelä Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Briitta Koskiaho-Cronström.

***

Niemelä on syntynyt Kihniössä 23.9.1952. Hän on toiminut Alkoholitutkimussäätiön tutkijana vuosina 1983, 1987­90 ja 1997­99 ja Sininauhaliiton (kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto) toiminnanjohtajana vuodesta 1994.

Niemelän väitöskirja ilmestyy sarjassa Stakes, Tutkimuksia 96, Jyväskylä 1999. ISBN 951-33-0768-9 ISSN 1236-0732

Väitöskirjan tilausosoite: Stakes, postimyynti/julkaisut, PL 220, 00531 HELSINKI, puh. (09) 3967 2190, fax (09) 3967 2450.

Lisätietoja: Jorma Niemelä, puh. 0400 485676, (09) 7260 600, (09) 3967 2169 (työ), (019) 719 472 (koti).


TIIVISTELMÄ

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia hengellisen kääntymyksen ja kristillisen päihdehoidon vaikutusta päihdeongelmasta irtautumiseen.

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa haastateltiin päihteiden käytöstä toipuneita, joiden kuntoutumiseen liittyi hengellinen herääminen. Muutoksen kokeneiden tausta vaihteli. Toisten taustalla oli retkahduksia ministeriviinoihin Smolnan kristallikruunujen alla, toisilla korvikkeisiin satamakonteissa tai huumeisiin Kööpenhaminassa.

Muutokselle alttiin tilan viritti hengellinen Jumal-kaipuu, eksistentiaalinen ahdistus, elämän mielekkyyden etsintä, myönteiset hengelliset kokemukset tai uskovaisten osoittama rakkaus ja huolenpito. Vain osalla motiivina olivat päihdeongelma tai yleiset elämänongelmat sinänsä.

Osalla hengellinen kokemus johti päihteiden käyttöpakon tai -tarpeen häviämiseen. Vaikka tämä ei merkinnyt kaikkien elämänongelmien häviämistä, vapautumiskokemus auttoi toipumisessa ja sosiaalisten asioiden järjestämisessä. Ne, joilla päihteiden käyttöpakko tai -tarve ei ollut kadonnut, kehittivät erilaisia retkahduksentorjuntakeinoja. Keskeisimpiä niistä olivat oman henkisen ja hengellisen minuuden vahvistaminen rukouksella ja Raamatun luvulla, tukeutuminen uskonystäviin ja kristillisiin hoitoyhteisöihin, osallistuminen uskonnolliseen toimintaan vaihtoehtoisena ajankäyttömuotona, vaikeuksien uusi kognitiivinen tulkinta uskonnollisen kielen kautta ja uskovaisen roolisuojaan tukeutuminen. Elämänmuutokseen liittyi oleellisesti syyllisyyden työstäminen ja syyllisyyskysymyksen ratkaisu.

Suomessa toimii 75 kristillistä päihdehuoltojärjestöä, joilla on parhaimmillaan yli 4 000 asiakaskontaktia päivää kohden. Osa järjestöistä tarjoaa myös kuntoutuspalveluita. Väitöskirjatyön toisessa vaiheessa tutkittiin kaikki Suomessa toimivat kristillisten järjestöjen ylläpitämät hoito- ja kuntoutusyhteisöt. 24:stä yksiköstä valikoitui lopulliseen tutkimukseen 19 yksikköä, jotka typologisoitiin neljään toteutusmalliin.

Elämänkatsomusmallissa päihdeongelman tulkinta ja ratkaisu hahmotetaan uskonnollisen kielen kautta. Uskonnollisuus sävyttää koko yhteisön toimintaa ja palvelutarjontaa. Ammatillisessa mallissa tulkintakehyksenä on yleisterapeuttinen lähestyminen, ja uskonnolliset palvelut ovat tarjolla vain niitä haluaville. Yhdistelmämallissa henkilökunta kykenee käyttämään asiakkaan tai hoitoryhmän tarpeista käsin sekä uskonnollista että terapeuttista kieltä. Neljännessä eli palvelumallissa luodaan edellytyksiä omatoimiselle kuntoutumiselle; terapeuttiset palvelut edellytetään haettavan avohuollosta ja uskonnollista palvelua on tarjolla siitä kiinnostuneille.

Sosioekonomiselta ja päihteidenkäyttötaustaltaan kristillisen päihdehoidon asiakaskunta ei eronnut päihdehuollon yleisestä asiakaskunnasta. Sen sijaan kristillisen päihdehoidon sisällä asiakaskunnissa eli eroja. Elämänkatsomusmalliin hakeutui päihde- ja hoitotaustaltaan rankin asiakaskunta, ammatilliseen taas nuorin ja sosiaalisesti kiintein. Elämänkatsomus- ja yhdistelmämalliin hakeutuvilla asiakkailla oli tapahtunut sekä sisäisen hengellisen elämän että ulkoisen uskonnollisen osallistumisen aktivoitumista jo ennen hoitoa. He olivat motivoituneita käsittelemään päihdeongelmaansa uskonnollisesta viitekehyksestä.

Vaikka elämänkatsomus-, yhdistelmä- ja ammatillinen malli olivat luoneet toisistaan poikkeavat palvelu- ja hoitomallit, niiden asiakaskunnista suunnilleen sama määrä kykeni kehittämään itselleen retkahduksentorjuntakeinoja. Ammatillisessa mallissa ne olivat melko yksipuolisesti sosiaalisen turvautumisen keinoja ja elämänkatsomusmallissa korostui hengellisen elämän hoitoon liittyvät keinot. Yhdistelmämallissa keinovalikoima oli monipuolisin. Palvelumallin asiakaskunnalle retkahduksentorjuntakeinoajattelu oli toisaalta vierasta, toisaalta tarvekin oli vähäisempää, koska asiakaskunnassa oli myös mielenterveysongelmaisia ja asunnottomia ilman päihdediagnoosia.

Tutkimuksen teoreettisessa osassa jäsennetään päihdeongelman luonne ja sen ratkaisumallit ihmisen eri olemispuolista käsin.

Päihdeongelma voi olla fyysistä alkoholismia tai narkomaniaa, joka täyttää sairauden tunnusmerkit. Se voi olla psyykkistä riippuvuutta. Niinikään joillakin tai jossain elämänvaiheessa se voi olla sosiaalista väärinkäyttöä. Niinikään päihdeongelma voi ilmetä henkisenä tai hengellisenä himona, jossa ihminen menettää vapautensa aitoihin valintoihin.

Toipuminen voi lähteä liikkeelle mistä olemispuolesta käsin tahansa.


Väitökset    Tampereen yliopiston tiedotus   Tampereen yliopisto